Artikkelin lähde Kaleva
Riikka Tuomivaara Kaleva
Oulu Silja Kejonen maalaa ohikiitäviä poiskääntymisen, piiloutumisen ja menetyksen hetkiä kasvoista, joiden henkilöllisyys ei ole oleellinen kysymys.
Oululaissyntyinen taiteilija palasi kotikaupunkiinsa kaksi vuotta sitten, ja näiden vuosien aikana syntyi nyt Galleria 5:ssä esillä oleva Maalauksia-näyttely.
"Tauluni kuvaavat niitä lyhyitä hetkiä, jotka välähtävät kasvoilla ja katoavat. Valokuvauksellisuus, tärähdys ja erikoinen tarkennus kiehtovat."
Tuntemattomia kasvoja saattaa kehystää sammuneet kynttilät tai yksinäinen joutsen, joka on löytänyt naisen parikseen.
Metsä alkoi ilmestyä Kejosen kuvastoon pohjoiseen paluun jälkeen. Hän kuvailee sitä lohdutusseremoniaksi; tilaksi, jossa voi olla oma itsensä.
"Aikaisemmin olen maalannut paljon lapsia ja vaaleanpunainen oli minulle lähes pakkomielle. Sininen tuli tauluihini metsän myötä, ja samalla maisema lohdun paikkana nousi esille."
Viime vuosina Kejonen kertoo löytäneensä akvarellimaisen haavoittuvuuden myös öljyväreistä, joilla on maalattu suurin osa näyttelyn teoksista.
Kehyksistä ja laseista riisuttujen maalauksien maailma on hento ja unenomainen. Rajuimmissa töissään taiteilija kuvaa myös rumuuden kokemuksia.
"Luopuminen kuuluu elämän luonteeseen. Jokaisessa työssä on surun ja irtipäästämisen tunteita."
Näyttelykuvauksessa Kejonen siteeraa filosofi ja kirjailija Julia Kristevaa, jonka mukaan kauneuden luomisen kautta on mahdollisuus antaa menetykselle merkitys.
"Esimerkiksi läheisen ihmisen menettäminen voi todellisuudessa syödä ihmisen kokonaan, mutta maalauksessa näyttäytyä sinisenä hetkenä ja rauhana."
Kristeva luonnehtii kauneutta myös menetyksen korvaajana. Kejosella onkin näyttelyn avajaisten jälkitunnelmissa vapautunut olo.
"Surun tilassa asiat näkee vain yhdestä näkökulmasta, mutta aika muuttaa kokemuksen menneestä ja antaa perspektiiviä. Taide ei kuitenkaan ole minulle terapiaa, vaan olemisen tapa."
Vaikka Kristevan filosofia kytkeytyy näyttelyn teemaan, Kejonen ei näe itseään teoreettisena taiteilijana. Luetut ajatukset paremminkin "vuotavat töihin itsestään".
Dramaturgiaa opiskellut Kejonen yhdistää teoksiinsa myös kaunokirjallisuuden herättämiä mielikuvia.
Viimeisimpänä inspiraationaan hän mainitsee Monika Fagerholmin lohduttoman mutta kauniin kerrontatyylin.
Maalaustaiteen puolella Kejonen ihailee erityisesti Karin Mamma Anderssonin teoksia, jotka ovat tyyliltään hyvin erilaisia, mutta niissäkin hahmojen henkilöllisyys jää tilan tunnelman varjoon.
"Taulun maailma syntyy, kun joku kuva tai sanayhdistelmä alkaa vaivata mieltä kunnes se pääsee ulos. Maalaan koko ajan ja käyn samalla asioita läpi, eikä mitään voi poistaa."
Pääosin kankaalle maalattujen taulujen joukosta löytyy myös muutama vaneripohja, joiden kautta taiteilija aikoo tulevaisuudessa syventää metsän teemaa.
"Puu elää ja vääntyy, tulee läpi eikä suostu jäämään maalin alle. Nämä materiaalin luomat esteet tuovat mielenkiintoa työhön. Seuraavaksi ajattelin veistää puuta ja maalata siihen."
Surun kuvastosta Kejonen aikoo päästää näyttelyn myötä irti, mutta metsä ja kasvot eivät koskaan tyhjene.
"Vauva haluaa katsoa aikuisen kasvoja loputtomiin ja samoin aikuinen vauvan. Tämän mysteerin parissa aion jatkaa."
Artikkelin lähde Kaleva