Ihmisenä ihmisten keskellä

Pia Kaitasuo Kaleva
Oulu "Sillä on kova ääni ja se on oma itsensä", luonnehti Päivi Jussilan taannoinen oppilapsi rippipappiaan. Jussilaa kuvaus naurattaa ja miellyttää. "Minulla ei ole erikseen työ- ja siviilipersoonaa, joten oikeaan osuttu."
"Ja on minulla kyllä kova äänikin."
Mikäs ihme tuo on: kanttorisuvun jälkeläinen veisasi kuuluvasti jo varhain, ja lauluharrastus antoi laajemminkin keuhkoihin syvyyttä ja ilmaisuun pontta.
Jussila eli 19 vuotta Vaasan ns. Pappilantalossa. "Kirkko on ollut kotini, ja pappeus on selkeästi elämäntapa", Jussila määrittelee. "Luulen että ne kollegat uupuvat eniten, jotka rajaavat tiukimmin työn ja vapaa-ajan."
Tärkeää on olla käytettävissä ja paikalla, hän sanoo. Etenkin lapset tarvitsevat niitä, joilla on aikaa. "En luule olevani tärkeä. Pelkistetty oleminen on hyvää. On luksusta kun saa olla oma itsensä."
Oulussa Päivi Jussila on opittu tuntemaan suorapuheisena ja innostuvana. Asemapaikkana on ollut syksystä 2004 alkaen Tuiran seurakunta, jonka kappalaisen virassa Jussila on ollut 2008 lähtien.
Ouluun hän tuli mieluusti, sillä lapsuuden kesät kuluivat täällä isän vanhempien luona - ja osin Tuomiokirkon urkuparvellakin isänisä Eino Jussila kun hoiti urkurin virkaa siellä 30 vuoden ajan.
"Tämä kaupunki on suuri ja pieni yhtä aikaa, ja kaunis. Kun on ollut moniaalla, ei halua aloittaa alusta. Tutusta kaupungista saattoi poimia rusinat pullasta."
Sekään ei kangistanut, että Tuiraan asettuessaan hän tajusi peräti viiden mieskollegan kieltäytyvän yhteistyöstä. Jussilan mukaan tilanne on nykyään toinen. "Työtä tehdään kaverillisesti ilman minkäänlaista pönötystä."
Jussila järjesti kolmen kollegansa kanssa keväällä niin sanottuja agnostikkoiltoja, joissa pohdittiin kristinuskoa epäuskoisten otsikoiden kautta. Tapahtumasta tehtiin tuomiokapituliin kolme kantelua, joissa pappien epäiltiin toimineen kirkon tunnustuksen vastaisesti.
Jussila huomauttaa, että he välttivät ottamasta kantaa. "Esittelimme eri näkökulmia." Vanhan pappilan sali oli neljänä iltana ääriään myöten täynnä. Virtuaalikirkon kautta seuraajia oli satoja. Aihe siis kiinnosti aidosti.
"Onko pappi aina julistaja ja opettaja vai onko mahdollista keskustella ihmisten kanssa tasa-arvoisesti ja ilman, että me sanotaan viimeinen sana", Jussila pohtii.
"Mollaavat kommentit eivät lannista tai loukkaa, kun tiedän, miltä pohjalta pohdin esille ottamiani ajatuksia ja esitän kantani. Se riittää. En voi sille mitään, että joku ajattelee toisin."
Hän näkee rajojen alkavan murtua. "Ajatuksia ja aatteita omaksutaan vapaasti, ja kirkon ykseysajattelu on ajautunut tältä osin karille. Ihmiset eivät suhtaudu enää kritiikittömästi aatteisiin."
Jussila määrittelee itsensä yleiskirkolliseksi ihmiseksi. "En suhtaudu intohimoisesti opinkappaleisiin tai virsikirjaan. Raamattu on moniääninen, eivätkä opinkappaleet edusta absoluuttista totuutta."
Hän korostaa näkevänsä maallistumisen myönteisenä prosessina. "Täällä maan päällähän me eletään ihmisinä ihmisten joukossa."

Artikkelin lähde Kaleva