Artikkelin lähde Kaleva
Jouko Vuorjoki Kaleva
Oulu Idyllinen pihapiiri tihkuu nostalgiaa. Päivä on kuuma ja ympärillä keskikesän vehreys, mutta pikavisiitti 1960-luvun koviin pihapeleihin osuu maaliinsa.
Osoite on Kirkkokatu 56 Oulun Heinäpäässä. Oppaana silminnäkijä ja -kokija Kari Jalonen.
"Tuolla pihan perällä oli roskalaatikko, joka toimi maalina. Tuo mattoteline oli vaihtopenkki", Jalonen muistaa.
Äänestä kuultaa haikeus.
"Lapsuuden muistoihin on aina yhtä mahtava palata. Tämä on tunnelmallinen paikka."
Silloin pihapiiri täyttyi lasten äänistä, itkusta, ilosta ja pettymyksistä. Se oli aikaa, jolloin energia purettiin ulkona pelaamalla. Hävisi tai voitti.
"Jos ei omalla pihalla sattunut olemaan pelit päällä, mentiin naapuritalojen pihoille etsimään toimintaa. Ja aina sitä löytyi."
Jalonen istahtaa mattotelineelle, vaihtopenkille, ja suuntaa katseensa jo ajan patinoiman keltaisen kivitalon toisen kerroksen ikkunaan.
"Tuolta Saara-äiti huusi syömään. Se olikin ainoa keino saada pihapelit loppumaan. Oli pakko pitää tauko. Jos ei mennyt, ruokaa ei enää saanut."
1960-luvulla Oulussa oli asukkaita alle 80 000. "Heinäpäätä pidettiin ihan laitakaupunkina. Tästä parin korttelin päässä lehmät laidunsivat", Jalonen viittilöi suuntaan, jossa on nykyään tuhansia neliömetrejä priimakuntoista nurmea.
Heinäpää tunnetaan myös valtakunnan tasolla urheilullisena lähiönä, josta on kajahtanut kovaa.
"Suoraniemen veljekset Seppo ja Kari, Alatalon Ilkka, Karjalan Pökö (Pekka)", Jalonen luettelee.
Ensimmäiset piirtonsa jäähän Jalonen piirteli kaksiteräisillä luistimilla Heinäpäässä kentällä, jota ei enää ole. Oikea jääkiekko alkoi muutaman korttelin päässä kaupungin ensimmäisessä kaukalossa, legendaarisella Keskuskentällä. Sitäkään ei enää ole.
"Olin jo lähtenyt Oulusta, kun Keskuskenttä pantiin matalaksi. Se oli minulle kova paikka, kun näin ensimmäistä kertaa, mitä täällä oli tapahtunut."
Toisen kovan paikan edessä Jalonen oli 14-vuotiaana, jolloin rento teinielämä ja tytöt olivat ottaa hänestä tanakan niskalenkin. Hän syötti kotona pajunköyttä ja uskotteli vanhemmilleen, että "jääkiekkoilijan pitää treenata joka päivä monta tuntia".
Ei hän missään harjoituksissa käynyt.
"Kun sitä oli kestänyt pari viikkoa, Reino ’Pappa’ Ruotsalainen tuli soittamaan ovikelloa ja kyselemään isältä ja äidiltä, missäs se teidän Kari on."
Pitkää vuoropuhelua ei tarvittu.
"Pappa veti minut korvasta ulos ja suoraan treeneihin."
Jalosen ääneen ilmestyy suuri kunnioituksen ja kiitollisuuden sävy.
"Minulla ja monella muulla sen ajan juniorilla oli suuri onni ja etuoikeus saada Pappa valmentajaksi. Ilman häntä ainakin minä olisin ajautunut urheilusta sivuun."
Pappa Ruotsalaisen jälki 1970-luvun suomalaisessa juniorikiekkoilussa oli huikaiseva. Hän valmensi valmensi Kärppien saman ikäluokan Suomen mestariksi niin E-, D-, C- kuin A-junioreissa, vaikka Oulussa kärvisteltiin aina vuoteen 1975 saakka ulkojäiden armoilla.
Mestaruus olisi tullut myös B-junioreissa, ellei kaikkia lahjakkuuksia olisi nostettu pari vuotta etuajassa seuran A-junioreihin.
"Pappa oli isällinen ja tasapuolinen kaikkia kohtaan", Jalonen luonnehtii.
Matka jatkuu Heinäpäästä edesmenneen Keskuskentän kautta Oulun torille, jossa Toripolliisi tervehtii ohikulkijoita ja ohikulkijat Jalosta, joka on kävelevä huutomerkki. Päät kääntyvät, ja rohkeimmat ottavat kuvia tulevan päävalmentajan kanssa.
Helsingin Sanomat uutisoi pari viikkoa sitten, että Suomen A-maajoukkueen seuraava päävalmentaja on turkulainen Kari Jalonen.
"En ole turkulainen. Minulla on vain asunto siellä. Minä olen ehdottomasti oululainen", Jalonen sanoo äänenpainolla, joka ei jätä jossitteluille sijaa.
Oulussa ovat syntyneet elämänmittaiset ystävyydet, joista pidetään huolta pitkistä etäisyyksistä huolimatta.
"Ruotasen Arto, Arbeliuksen Pekka, Suikkasen Kai", Jalonen luettelee nimiä, jotka ovat tuttuja Kärppien mestarijoukkueesta 1981.
"Totta kai mestaruuteen liittyy viikon-pari kestävä huuma. Mutta siihen liittyy myös syvä ja jäljittelemätön ilo, joka jää elämään vuosiksi, jopa kymmeniksi vuosiksi."
Nyt jo yli 190 000 asukkaan Pohjois-Suomen metropoliksi kasvanut kaupunki on pitänyt Jalosen otteessaan.
"Täältä kaikki alkoi. Niin ura pelaajana kuin valmentajana", hän korostaa.
1978 hän teki 18-vuotiaana ensimmäisen liigasopimuksensa Kärppien kanssa ja voitti seuraavan keväänä 1979 vuoden liigatulokkaan tittelin. Pronssia 1980 ja mestaruus 1981. Tähti oli syttynyt. Pelaajana.
Kun Kärpät nimitti Jalosen 2004 seuraavaksi päävalmentajakseen, epäilijöitä oli enemmän kuin uskojia. Olivathan kaksi aiempaa vuotta TPS:n päävalmentajana johtaneet vain keskinkertaiseen lopputulokseen.
Ivapuheet ja vähättelyt loppuivat yhtä nopeasti kuin olivat alkaneet. Jalonen jalosti huippupelaajista vieläkin parempia ja voitti neljän kauden aikana kolme mestaruutta ja yhden pronssin. Runkosarjan Kärpät voitti joka vuosi.
"Niinä vuosina minusta kypsyi huippuvalmentaja."
Oulun vetovoima houkuttelee Jalosen pohjolan valkeaan kaupunkiin muutaman kerran kesässä, seuraavan kerran juhannuksen jälkeen. Ohjelmassa on kärppägolf, joka vuosittain kerää pohjoiseen 30-40 entistä ja nykyistä Kärppien liigajoukkueen pelaajaa.
"Silloin voi taas päivittää koko katraan."
Golf kuuluu tiiviisti jääkiekkoilijan kesään.
"Lätkäjätkä viihtyy porukoissa. Golfissa voi haastaa itseä ja muita ja tyydyttää kilpailuviettiä. Ja onhan siinä se pointti, että talvella olemme niin paljon sisällä, että kesällä otetaan kaikki takaisin."
Juhannuksensa Jalonen viettää mökillä Luvialla järven rannalla.
"Tässä iässä ruoka on jo tärkeämpi kuin juoma. Kokkokin varmaan palaa, ja juhannuspäivänä voisi käydä kiertämässä kierroksen golfia."
Artikkelin lähde Kaleva