Artikkelin lähde Kaleva
Kulttuuriperinnöllä tarkoitetaan aineellisia tai aineettomia menneisyyden jälkiä, joilla katsotaan olevan erityistä arvoa.
Vaikka kulttuuriperintöön yhdistetään yleensä positiivisia mielikuvia, myös menneisyydestä periytyvillä negatiivisilla asioilla voi olla historiallisia, yhteisöllisiä tai muita arvoja, minkä vuoksi niitä pidetään suojelemisen arvoisina. Ehkä tunnetuin esimerkki tällaisesta "vaikeasta kulttuuriperinnöstä" on Auschwitz-Birkenaun (1940-1945) keskitys- ja tuhoamisleiri, joka on määritelty UNESCOn maailmanperintökohteeksi.
Kulttuuriantropologi Sharon Macdonald on tutkinut Saksan kansallissosialistista arkkitehtuuria kulttuuriperintönä, etenkin sen säilyttämiseen liittyviä kysymyksiä. Natseihin yhdistyvän arkkitehtuurin hävittämistä on Saksassa pidetty ongelmallisena, koska myös "pahan menneisyyden" muistamista pidetään tärkeänä. Toisaalta rakennusten säilyttäminen ei myöskään ole ongelmatonta.
Kuten kaikki arkkitehtuuri, myös kansallissosialistinen arkkitehtuuri pyrki vaikuttamaan ihmisiin.
Kansanomainen alppityylinen arkkitehtuuri viesti saksalaista mutkattomuutta ja yhteisöllisyyttä, kun taas antiikkia jäljittelevä monumentaaliarkkitehtuuri pyrki alistamaan yksilön osaksi kansaa. Kansallissosialismin ideoita välittäviltä rakennuksilta on pyritty viemään niiden vetovoima, eikä niitä ole haluttu säilyttää samalla tavoin kuin tavanomaisia kulttuuriperintökohteita.
Vastaavia vaikean kulttuuriperinnön muistamisen ja säilyttämisen kysymyksiä liittyy myös niihin jälkiin, joita saksalaisjoukot jättivät toisen maailmansodan aikana Pohjois-Suomen maisemaan. Esimerkiksi Rovaniemen keskustaan rakennettiin vuonna 1943 saksalaisia ihanteita noudatteleva elokuva- ja teatteritalo Haus der Kameradschaft ja Kemiin upseerikerhorakennus.
Oulun Alppilan vanha paloasema edustaa samoja ihanteita. Paloasema rakennettiin alkujaan saksalaisten Waffen-SS -joukkojen upseerikerhoksi ja oli osa Waffen-SS:n suurta huoltotukikohtaa vuosina 1942-43.
Tukikohdan alueeseen kuului myös nykyinen Linnanmaan ja Kaijonharjun alue. Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä Waffen-SS todettiin rikolliseksi järjestöksi, joka osallistui esimerkiksi siviilien joukkomurhiin.
Alppilan upseerikerho on merkittävä historiallinen kohde, sillä se on ainoa edelleen kunnossa oleva rakennus, joka liittyy saksalaisjoukkojen läsnäoloon Pohjois-Suomessa.
Saksalaisjoukot toki jättivät Pohjois-Suomen maisemaan monia muitakin, usein varsin huomaamattomia jälkiä. Esimerkiksi saksalaisten tukikohtien alueita kutsuttiin pitkään Pikku-Berliineiksi ja Alppila kaavoitettiin pienteollisuusalueeksi saksalaistukikohdan infrastruktuurin ja rakennuskannan johdosta. Samoin toimittiin 1950-luvulla myös Torniossa.
Saksalaisjoukkojen läsnäolo Pohjois-Suomessa jätti monenlaisia aineellisia ja aineettomia jälkiä
Tätä kulttuuriperintöä ei silti ole erityisesti haluttu nostaa esiin, koska suomalaisten ja saksalaisten sodanaikainen suhde on vuosikymmenien ajan ollut arka asia. Suomi oli yhtäältä yhteistyössä Hitlerin Saksan kanssa ja toisaalta Lapin sota aiheutti suuret aineelliset tuhot.
Myytti saksalaisten ja suomalaisten erillisistä sodista Neuvostoliittoa vastaan sekä mielikuva saksalaisten polttamasta Lapista ovat olleet tarkoituksenmukaisia kertomuksia sodanjälkeisessä Suomessa, jossa myös meidän tuli olla "uhri". Tämän etäännyttämisen yksi ilmentymä on Alppilan upseerikerhon ristiminen "Kalevankartanoksi", jonka sodanaikaisia käyttäjiä on nykyisessäkin keskustelussa kutsuttu "alppijääkäreiksi".
Epämiellyttävän historian tietoinen tai tiedostamaton unohtaminen on sinänsä ymmärrettävää, mutta Alppilan upseerikerhon yhteys Hitlerin Saksaan ei mitenkään vähennä sen historiallista arvoa. Waffen-SS liittyy oleellisesti Oulun ja Pohjois-Suomen historiaan ja on osa alueen kulttuuriperintöä, halusimmepa sitä tai emme. Myös historian rumiin ja vaikeisiin asioihin tulee suhtautua rehellisesti kaunistelun ja unohtamisen sijaan.
Artikkelin lähde Kaleva