Oulun kaupunki vuonna 1938 ja paljon muuta

Ainolan kohtalo on puhuttanut oululaisia viime viikkoina.

Kaleva kävi katsomassa, mitä 86-vuotias museorakennus
oikein pitää sisällään.

Anne Helaakoski

Kierros alkaa esihistoriasta. Oppaiksi ovat tulleet museolehtori Arja Keskitalo sekä kulttuuriperintötyönjohtaja Pasi Kovalainen, joten asiantuntemusta riittää.

Alakerran hämärään tilaan valoa antavat esittelytaulut, jotka kertovat esihistoriasta kivikaudelta alkaen. Taulujen alapuolella on esillä esinelöytöjä Pohjois-Suomesta.

Osastolla esitellään esimerkiksi Kaakkurin Välikankaan kalmistosaaresta löydettyä esineistöä. Nähtävillä on muun muassa pieni partapinsetti.

– Kauneudenhoito on ollut tuskallista, virnistää Kovalainen.

Museon lattiassa on pieniä tassunjälkiä. Lapset pääsevät niiden avulla eläinten jäljille ja etsimään eri puolille taloa kätkettyjä hiiriä. Jälkiä seuraten siirrytään historialliselle ajalle. Osastolla esitellään kansankulttuuria, metsästystä, kalastusta ja karjanpitoa.

Koska on joulun aika, on tiloja koristeltu jouluisin aihein. Osastolla on muun muassa Kempeleen pappilasta otetun valokuvan perusteella rakennettu kuvaus paremman väen joulusta 1800-luvun lopulta.

Ala-aulan vastakkaisella puolella astuu Oulun kaupunginhistorian osastolle.

Ensimmäisenä silmiin osuu perinteisesti jouluksi esiin tuotu, vuonna 1961 puretun Kansallis-Osake-Pankin pienoismalli. Sen kalenteriluukkuina on 24 taidokkaasti tehtyä interiööriä.

– Se on tehty 1990-luvun alkupuolella museon johtajan Ilse Juntikan ideasta. Museomestari Paavo Hiltunen teki sen loppuun. Olin itsekin apuna liimaamassa, muistelee Keskitalo.

Oulun palosta 1822 kerrotaan tekstein ja maalauksin. Pienoismallein esitellään 1800-luvun alkupuolen puutaloja, kuten Ynninkulmaa.

Keskelle salia levittäytyy museon kallein hankinta. Miljoona markkaa maksanut pienoismalli, joka esittää vuoden 1938 Oulua.

– Tämä tuli perusnäyttelyn uudistuksen yhteydessä vuonna 2002. Arkkitehti ja tutkija Kaarina Niskalalta meni noin kymmenen vuotta sen suunnitteluun, ja itse pienoismalli teetettiin käsityönä. Kyllä museossa pitää kaupungin pienoismalli olla, toteaa Kovalainen.

Museon toisessa kerroksessa on interiööriosasto. Vitriineissä esitellään asumisen ja pukeutumisen historiaa 1870-luvulta 1970-lukuun saakka.

– 1970-luvun kohdalla ihmiset innostuvat, kun omia muistoja alkaa tulvia mieleen, hymyilee Keskitalo.

Interiöörejä seuraa museon viime vuoden ponnistus, 120-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tehty design-osasto. Pohjois-Pohjanmaan museo kuuluu ammatillisten museoiden tallennus- ja kokoelmayhteistyöverkostoon ja sen vastuualueena on pohjoissuomalaisen muotoilun kerääminen.

Esillä on sekä vanhaa että uutta. Osa hopeasta on ostettu, muuten esineet on saatu lahjoituksina.

Kulttuurihistoriallisella osastolla pääsevät esille koulutus, kirkko, leikit, urheilu, musiikki ja raha.

– Rahan kohdalla ihmisiä kiinnostaa erityisesti vitriinissä oleva taalari. Se painaa noin 15 kiloa, kertoo Keskitalo.

Kirkko-osastolla puolestaan on museon kulttuurihistoriallisesti merkittävin jäämistö, kirkkomaalari Mikael Toppeliuksen työvälineet.

Kolmannessa kerroksessa tutustutaan muun muassa tervaan, kalastukseen, merenkulkuun ja ulkomaankauppaan. Oulussa oli maan suurin kauppalaivasto heti Krimin sodan jälkeen, muistuttaa Kovalainen.

– Täältä oli yhteyksiä Liverpooliin ja Hulliin. Kaupunkia rikastutti yhteys englantilaisiin. Vaimojakin tuotiin, ja murteessa kuuluu ulkomaisia vaikutteita.

Vielä on jäljellä pieni Lapin osasto. Samassa yhteydessä on vuosina 1908–1924 museon kokoelmainhoitajana toimineen Samuli Paulaharjun huone, johon pääsee kurkistamaan oven lasiruudusta.

Kellarikerroksessa on vielä museon kaikkien aikojen suosituin näyttely Koiramäki sekä vaihtuvien näyttelyiden sali. Tällä hetkellä siellä on esillä Kukkia ja enkeleitä -morsiusarkkunäyttely.

Lisää verkossa
Katso kuvagalleria. kaleva.fi

Fakta

Museo alkoi kahdesta huoneesta

Pohjois-Pohjanmaan museo perustettiin 1896. Aluksi ko­koelmia säilytettiin kaupungintalon (nyk. Valve) alakerrassa kahdessa huoneessa.

Vuonna 1900 museo sai suuremmat tilat P.W. Snellmanin talon yläkerrasta Hallituskatu 10:stä. Tuolloin kokoelmien määrä oli 500–600 esinettä.

1902 museo muutti Torikadulle silloisen Suomen pankin talon alakerran nurkkahuoneeseen. Vuoden 1908 tarkastuksessa tilaa pidettiin niin sopimattomana museoksi, että esineet siellä pilaantuisivat. Johtokunta sulki museon toistaiseksi.

Ainolaan 1911

Vuonna 1910 museon käyttöön saatiin kauppaneuvos Åströmin suvun Ainolan piparkakkuhuvila. Museo avattiin yleisölle 1912. Käytössä oli yhteensä seitsemän yläkerran huonetta.

Kesällä 1929 tulipalo tuhosi Ainolan ylimmän kerroksen. Kirjasto pelastui, mutta museo tuhoutui miltei kokonaan.

Tulipalon jälkeen päätettiin rakentaa kivinen uudisrakennus. Arkkitehti Oiva Kallion suunnittelema rakennus edustaa 1920-luvun klassismia. Museo peri nimekseen Ainola.

Museo avattiin yleisölle tammikuussa 1933. Sen käytössä oli rakennuksen kolmannessa kerroksessa kuusi salia ja kansliahuone. Muut huoneet olivat luonnonhistoriallisen museon käytössä. Kaupunginkirjasto sijaitsi alakerrassa ja rakennuksen loppuosa oli maakunta-arkiston hallussa.

Tammikuun 1940 ilmapommituksessa Ainola sai osuman. Onneksi arvokkaimmat esineet oli ehditty siirtää Päivärinteen parantolaan Muhokselle.

5.5.1946 korjattu museo avattiin jälleen yleisölle. Tiloja pienensi se, että jatkosodan aikana kaksi huonetta oli luovutettu tuberkuloosihuoltolalle.

Vuoden 1969 alussa Pohjois-Pohjanmaan museo siirtyi kaupungin omistukseen.

1982 kaupunginkirjasto muutti Ainolasta pois ja 1983 lähti maakunta-arkisto. 1984 aloitetussa peruskorjauksessa rakennus muutettiin kokonaan museon käyttöön, ja 18.5.1985 ovet avattiin yleisölle.

1999–2002 perusnäyttely uudistettiin. Museo oli tuolloin kiinni vuonna 1997 avattua Koiramäki-näyttelyä lukuun ottamatta.

Lähteet: Oulun kaupungin historia IV, V ja VI, Teija Ylimartimo: Ainola – Museorakennuksen rakennushistoriaselvitys 31.10.2014, Kalevan arkistot.

Oulun pienoismalli hankittiin Ainolaan vuonna 2002 perusnäyttelyn uudistuksessa. Sen jälkeen museossa on tehty vain pientä pintaremonttia. Peruskorjausta odottavaan rakennukseen
ei voi juuri uudistuksia tehdä, kertovat museolehtori Arja Keskitalo ja kulttuuriperintötyönjohtaja Pasi Kovalainen.



Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 27.12.2017.