Tenoriääni vei oopperaopintoihin

Haapavetinen Johannes Vatjus arvostaa opastusta, jota on saanut musiikin ammattilaisilta.

Heli Nurkkala

Vuosi 2015 oli musiikillisesti käänteentekevä haapavetiselle Johannes Vatjukselle, 37. Vertauskuvallisesti voi todeta, että juna lähti liikkeelle, ja Vatjus seuraa mielenkiinnolla mitä matka tuo tullessaan.

Vatjus osallistui tuolloin kansainvälisen oopperakoulu Belcanto Academun mestarikurssille Pieksämäellä.

Kurssi johti Vatjuksen ja oopperakoulun kapellimestari Massimo Lambertinin ja sopraano Francesca Micarellin tapaamiseen. Osan vuodesta Suomessa asuva italialaispari huomioi Vatjuksen äänialan, dramaattisen tenorin, joka on hyvin harvinainen. Tuosta alkoi kolmikon yhteistyö.

– Musiikki on kuulunut elämääni aina. Lambertinin ja Micarellin lauluopintoihin saakka olen laulanut kirkkomusiikkia ja hengellistä musiikkia. Heidän mielestä äänialani sopii parhaiten oopperaan, Vatjus kertoo.

Muusikkoparin näkemys vaati Vatjukselta ajatustyötä. Riittääkö ääniala oopperaan? Onko minusta esiintymään oopperalavoille, korkeasti koulutettujen oopperalaulajien rinnalle?

– Toisaalta koin elämyksen, että nytkö löytyi se musiikillinen alue, jossa ääneni toimii parhaimmillaan. Monesti ääneni on ollut haaste, kun olen esittänyt rauhallisia hengellisiä lauluja.

Lambertinin ja Micarellin opetukseen Vatjuksen musiikkikoulutus ei rajoitu. Hän aloitti lauluopinnot Haapavedellä musiikkiopistossa kanttori Martti Murtoperän opissa. Opinnot jatkuivat oululaisen tenori-laulunopettajan Esko Jurvelinin mestarikursseilla.

Vatjus kertoo, että viimeisimmät opinnot ja hyvät neuvot hän on saanut sopraano Margareta Haverinen-Brandilta ja oopperalaulaja Jaakko Ryhäseltä.

– Koen tämän kaiken edessä suurta nöyryyttä ja samalla pohjatonta mielenkiintoa siitä, mitä edessä on. Tuntuu uskomattomalta, että nämä ammattilaiset ovat tukeneet ja opastaneet minua eteenpäin.

Lambertinin ja Micarellin yhteistyö on tehnyt oopperamaailmaa tutummaksi. Vatjus keskittyy lauluopinnoissa erilaisten oopperaroolien opiskeluun. Rinnalla etenevät italian ja saksan kielten opiskelu.

Lisäksi suurperheen isä työskentelee huonekaluyrittäjänä.

– Yritys tuo leivän perheelle, joten se on tärkeää eikä sitä voi sivuuttaa. Arvostan perheen tukea lauluopinnoissa, jota riittää siitä huolimatta, että se verottaa yhteistä aikaa, Vatjus muistuttaa.

Vatjus on vieraillut Italiassa useamman kerran. Dramaattinen tenorilaulaja on noteerattu. Tarjolla on ollut jo Verona-areenalla varatenorin rooli, josta Vatjus kieltäytyi kohteliaasti.

– Ajattelin, että lauluopintoni ovat vasta niin alussa, etten voi mennä mokaamaan isoille lavoille, Vatjus linjaa.

– Dramaattisesta tenoriäänestä huolimatta olen raakile. Haluan opiskella laulua ja kieliä ja katsoa, mihin rahkeet todella riittävät. Olen 37-vuotias, joten opintojen osalta on viimeiset hetket olla liikkeellä. Vastaavasti dramaattisen tenoriäänen oopperalaulajat ovat noin 40–60-vuotiaita.

Joulukonserttien jälkeen edessä on uusi vuosi, joka tuo tullessaan omat kohokohdat. Vatjus konsertoi pääsiäisen ja kevään aikana, joista pari konserttia järjestetään Oulussa.

– Levyprojekti on myös työn alla, joten tiivistä tekemistä on tiedossa. Vaikka kalenteri on aika täysi, tekemisen mielekkyys antaa intoa mennä eteenpäin.

Haapavetinen tenorilaulaja Johannes Vatjus konsertoi ensi keväänä
Oulussa.



Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 27.12.2017.