Mummun hoivissa

Kaksoiskansalainen Teemu Kivihalme asuu ensimmäistä kertaa ulkomailla, mutta Oulun maisemat ovat hänelle tuttuja lapsuudesta.

Sopeutumista ammattilaisjääkiekkoilijan elämään on auttanut oma isoäiti, joka kokkaa pojanpojalleen päivällistä myös jouluna.

Joonas Hentilä teksti // Jukka Leinonen kuvat

Oululainen Tyyne Marja Hassi sai tämän vuoden ensimmäisen joululahjansa jo kesällä. Kärpät tiedotti 27. heinäkuuta, että amerikkalaispuolustaja Teemu Kivihalme saapuu Ouluun syyskuun loppuun asti kestävälle koeajalle.

21. syyskuuta Hassi sai jo toisen joululahjan, kun Kivihalme, hänen pojanpoikansa, sitoutui pelaamaan Kärpissä kevääseen 2019 asti.

– Miten maailma voi mennä näin? Hassi pohtii ja katsoo lapsenlastaan.

Yhdysvaltojen Minnesotassa kasvaneen Kivihalmeen ja hänen isoäitinsä välissä on ollut 22 vuoden ajan monta tuhatta kilometriä ja kahdeksan tunnin aikaero, mutta tänä vuonna he ovat päässeet näkemään toisiaan käytännössä milloin tahansa.

– Mummu tekee minulle ruokaa lähes joka päivä. Ei sillä, etten osaisi tehdä, mutta hän vaatii, että tulen syömään hänen luokseen, Kivihalme kertoo Lintulassa sijaitsevassa mummolassaan.

– On ollut mahtavaa saada menetettyä aikaa takaisin.

Vierailut mummolassa sujuvat hyvin, vaikka yhteistä äidinkieltä ei olekaan. Hassi puhuu jonkun verran englantia, Kivihalme ymmärtää muutaman sanan suomea, mutta veri on samaa.

– Teemu on ihana, perhekeskeinen lapsi. Rakastan häntä hirveän paljon, Hassi herkistyy.

Jos Kivihalme ymmärtäisi suomea, hän punastuisi sanoista. Nyt hän vain tyytyy nyökyttelemään ja hymyilemään. Tai ehkä hän sittenkin ymmärtää, mutta ei vain uskalla myöntää sitä.

Kivihalme osasi suomea pikkupoikana ja vietti lapsuutensa kesät Oulussa. Muistoihin ovat jääneet leikkikentät, Nallikarin hiekkarannat sekä harjoittelu Kärppien vuonna 1995 syntyneiden joukkueen kanssa.

Mutta teini-iässä Oulun-vierailut jäivät vähemmälle ja samalla myös kielitaito rapistui.

– Englanninkielisessä ympäristössä suomen taidon ylläpito on vaikeaa. Suomalainen isäni toki puhuu suomea, mutta äitini ei. Luulin, että kieli muistuisi mieleeni nopeammin, mutta vähitellen alan ymmärtää enemmän.

Kivihalme viettää nyt toista kertaa joulua Oulussa. Ensimmäisestä kerrasta on vierähtänyt jo 22 vuotta. Sitä reissua hän ei muista, koska kiekkoilija oli tuolloin vasta puolivuotias.

– Vietämme joulua yksinkertaisin menoin. Syömme täällä ja käymme viemässä hautausmaalle kynttilät, Hassi sanoo.

Kivihalme asuu ensimmäistä kertaa elämässään ulkomailla, mutta elämä voisi olla huomattavasti erilaista.

– Mummu asuu täällä. Isäni kävi täällä, ja olen käynyt tapaamassa isäni kavereita, Kivihalme luettelee.

Onko Teemu Kivihalme sydämeltään suomalainen vai amerikkalainen?

Suomalainen hän oli vuonna 2004, kun 9-vuotias pojankoltiainen oli katsomassa jääkiekon World Cupin välieräottelua Suomi–Yhdysvallat kotiosavaltiossaan St. Paulin kaupungissa.

Suomi voitti ottelun maalein 2–1, ja katsomossa Leijonien voittoa tuuletti poika, jolla oli päällään Teemu Selänteen pelipaita.

– Itse asiassa minut on nimetty Selänteen mukaan, Kivihalme virnistää.

Amerikkalainen Kivihalme puolestaan on siinä mielessä, että hänelle joulupäivä on ollut aina merkityksellisempi kuin jouluaatto.

– Mutta kyllä minulle suomalainen järjestelykin käy, hän jatkaa nauraen.

Kivihalmeen päätyminen Kärppiin ja Ouluun oli monien sattumusten summa. Kivihalme olisi tuskin saanut Kärpistä edes try out -sopimusta, ellei Joonas Lyytinen olisi tehnyt NHL-sopimusta.

Ensimmäisen kontaktin Kärp­pien suuntaan teki Kivihalmeen isä Janne, joka tuntee Kärppien urheilutoimenjohtajan Harri Ahon nuoruudestaan.

– Tulin oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

Harjoitusotteluissa Kivihalme näytti peruspakilta, joka hoitaa ruutunsa, mutta ei loista. Kaikki muuttui runkosarjan ensimmäisessä kotiottelussa HPK:ta vastaan, kun puolustaja pyöri ympäri kenttää kuin tuulispää. Hän harhautteli vastustajia kuin Markus Nutivaara ja teki pitkiä kuljetuksia kuin Joni Pitkänen.

Raksilan lehtereillä ihmiset kysyivät toisiltaan, kuka tämä poika oikein on.

– Yllätin silloin itseni ja myös joukkuekaverini. Ajattelin, että wau, minä voin olla hyödyllinen pelaaja tässä joukkueessa.

Kivihalme kuvailee ensimmäisiä viikkojaan Oulussa hermostuneiksi, koska nuorukainen oli pitkästä aikaa kaupungissa, jossa hän vietti lapsuutensa kesät. Kivihalmeen mukaan se näkyi myös kaukalossa.

Oman osansa hermostuneisuuteen toi se, että hänellä oli yllään Kärppien pelipaita.

– Isoisäni ja isäni ovat pelanneet Kärpissä junioreina. Isäni liikuttui, kun hän näki minut kärppäpaidassa.

Kivihalme tuli Ouluun Colorado Collegesta, jossa hän opiskeli historiaa.

– Menin sinne opiskelemaan liikuntatieteitä, mutta se tutkintolinja lakkautettiin ennen kuin ehdin aloittaa. Kokeilin hetken aikaa taloustieteitä, mutta siirryin historian opintoihin.

Erityisesti häntä kiinnostaa 1900-lukuun ja maailmansotiin liittyvä historia. Opinnot saivat kuitenkin jäädä, koska hän lopetti koulun viime kesänä.

– Älkää ymmärtäkö väärin, olin todella hyvä koulussa. Halusin vain kehittyä kiekkoilijana, eikä ammattilaisjääkiekkoa voi pelata, jos on kirjoilla collegessa.

– Unelmani on pelata NHL:ssä. Täällä on mahdollisuus kehittyä, että joskus pääsisin sinne.

Kärppäpelaaja ei pode koti-ikävää, vaikka hän ei pääse matkustamaan Amerikkaan jouluksi.

– Mummu on ollut meillä yleensä jouluna, joten siinä mielessä tuntuu kuin olisin kotona.

Perheen ja ystävien lisäksi hän kaipaa Amerikasta erästä paikallista pikaruokaketjua.

– Chipotle-ravintoloissa saa koota itse burritot ja tacot. Niitä ei voi syödä liikaa.

Tänä jouluna Kivihalme ahmii kinkkua ja porkkanalaatikkoa.

Fakta

Teemu Jordan Kivihalme

Syntynyt 14. kesäkuuta vuonna 1995 Cloquetissa, Minnesotan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Sekä Suomen että Yhdysvaltain kansalainen.

Kärppien sopimuspelaaja
kevääseen

2019 asti.

Pelasi edelliset kolme kautta Colorado Collegessa NCAA-yliopistosarjaa.

Kivihalmeen isä ja isoisä ovat pelanneet Kärppien juniorijoukkueissa.

Opiskeli collegessa yleistä historiaa.

”Tykkään 1900-luvun historiasta. En ole antiikin Rooma -ihmisiä.”

Seuraa vapaa-ajallaan NHL:ää ja Minnesota Vikingsin NFL-otteluita.

”Olisi hullua, jos Vikings etenisi tällä kaudella Super Bowliin, koska se pelataan tällä kaudella Minnesotassa.”

Viettää vapaa-aikaansa pääasiassa vain leväten. NCAA:ssa otteluita on vain yksi tai kaksi viikossa. Kivihalme on joutunut ensimmäisenä ammattilaisvuotenaan tottumaan kovempaan pelirytmiin.

”Olen oppinut pitämään kropastani paremmin huolta.”

Suomen ymmärtäminen on vaikeampaa kuin uskoin. Suomi on hiljalleen tulossa. Pienenä poikana osasin suomea. Kun en enää käynyt Suomessa, kielitaito katosi.

Identiteettikriisiä vain jos FIN ja USA kohtaavat. Olen tasavertaisesti sekä FIN että USA, en kumpaankaan suuntaan.

Suomea kannustin 2004 WC:ssa, mulla oli Teemu Selänteen paita. Nimikin tulee Selänteestä.

Ensimmäinen joulu Suomessa. Eikö ole? Kun olit kuusi kuukautta. Joo, en muista.

Suomessa ja USA:ssa aika samanlaista jouluruokaa. ”Se söi jo porkkanalaatikkoa ja kinkkua.”

Ei ole koti-ikävä, mutta kaipaan silti perhettä jouluna. Mummu on täällä. Vähän tuntuu kodilta, kun mummu on yleensä meillä jouluna.

Hän oli liikuttunut, kun hän näki minut Kärppien paidassa. Olen 3. sukupolven pelaaja Kärpissä.

Pelasin kiekkoa ja jalkapalloa. Tykkään katsoa jalkapalloa, mutta olen aika kiekkoihminen.

Seuraan Vikingsia. Olisi coolia ja hullua, jos he pääsisivät Super Bowliin, koska se pelataan Minnesotassa.

Tulin Ouluun aina kesäisin pariksi kuukaudeksi. Olin aina täällä kesät.

Muistan mummolan. Muistan Nallikarin rannan. Jostain syystä olin aina innoissani, kun kävimme Prismassa. Leikin leikkikentillä. Kävin jäillä Kärppien ysivitosten kanssa.

Olen viettänyt aikaa joukkuekaverien kanssa ja nähnyt isäni kavereita. Mutta suurin osa ajasta menee vain rentoutuessa ja levätessä, koska kausi on raskas.

Olen oppinut pitämään kropastani huolta paremmin. On tietysti eri asia pelata 1 peli viikossa kuin nykyään.

Jääkiekon takia en halunnut valmistua. Älä ymmärrä väärin, olin todella hyvä koulussa. Halusin olla parempi jääkiekkoilija. Unelmani on pelata NHL:ssä, ja täällä voin kehittyä paremmaksi pelaajaksi.

Menin collegeen opiskelemaan liikuntatieteitä, mutta se lakkautettiin ennen kuin ehdin aloittaa. Opiskelin vähän aikaa taloustieteitä, mutta vaihdoin historiaan. Erityisesti 1900-luvun historia ja maailmansodat olivat kiinnostavia aihealueita, en ole niinkään antiikin Rooma -ihminen.

Kaipaan Amerikasta perhettä, ystäviä ja Chipotle-pikaruokaketjuja. Siellä saa rakentaa itse omat burritot ja tacot. Niitä ei vain voi syödä liikaa.

Isä soitti Harri Aholle, he tuntevat toisensa. He tarvitsivat minun kaltaisen pakin, tulin oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

Olin alussa todella hermostunut. En ollut käynyt täällä pitkään aikaan. Olen henkilö, joka pelaa kaukalossa hyvällä itseluottamuksella, kun siviilissä on kaikki kunnossa. Kun sain käytännön asiat kuntoon, pystyin alkaa pelata vahvuuksillani. En ollut alussa oma itseni. Eka peli kotona oli mulla wow-hetki. Näin pystyväni olemaan henkilö, joka voi tehdä vaikutuksen joukkueeseen.

Monet joukkuekaverit olivat aika yllättyneitä, itekin olin, miten pelasin.

Tämä paikka oli monelle tuttu. Mummu on täällä, isä kävi täällä, isän kavereita on täällä. On huomattavasti eri asia olla täällä kuin jossain muualla ulkomailla.

Näin mummua vain kesäisin ja muutaman päivän aina jouluna. Menetettyä aikaa takaisin.

Isä soittaa joka päivä. Soittavat aina joka pelin jälkeen. He yrittävät katsoa kaikki pelit.

”Minulle on kunnia-asia olla taustavalmentaja ja tehdä hänelle päivällistä. Olen luvannut hänen vanhemmilleen katsoa pojan perään. Olen seurannut hänen elämäänsä USA:ssa ja jo pitkän aikaa. Hän on fiksu ja perhekeskeinen ihminen. Teemu ei rällää missään, vaan hänellä on yksi unelma. Ilo minulle.”

”Jouluna oltu aina USA:ssa. Nyt ollaan joulu täällä. Yksinkertaisin menoin mennään. Syödään täällä ja käydään hautausmaalla.”

”Teemu on hirveän vaatimaton. Ihana lapsi. Rakastan häntä hirveän paljon.”

”Isäni liikuttui, kun hän näki minut kärppäpaidassa.
Olen kolmannen sukupolven pelaaja Kärpissä.”



Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 24.12.2017.