Limingan taideopetuksen veturi

Kuolleita

Olli Pohjola. Taidemaalari Olli Pohjola kuoli 31. lokakuuta Limingassa. Hän oli syntynyt 23.6.1928 Vironlahdella.

Pohjola joutui nuorena kotinsa menettäneenä evakkotaipaleelle kotiseudultaan Karjalasta. Taloudellisista ja muutenkin vaikeista olosuhteista huolimatta hänellä riitti sitkeyttä opiskella Ateneumissa ammattitaiteilijaksi.

1950-luvulla hän muutti perheineen Ouluun, jossa hankki elantonsa työskennellen satamassa ja rakennuksilla. Vapaa-aikoinaan hän maalasi tauluja, joilla osallistui taidenäyttelyihin. 1966 Pohjola saattoi keskittyä täysipainoisesti taiteeseen, kun hänet kutsuttiin Limingan kansanopiston taideaineiden opettajaksi.

Limingan kansanopistoa oli uhannut oppilaiden vähyyden vuoksi lakkautus tai siirto toiselle paikkakunnalle, koska perinteinen opetusohjelma ei enää vetänyt opiskelijoita. Tämän vuoksi rehtori Rolf Siilasvuo esitti johtokunnalle taideaineiden ottamista opetusohjelmaan ja opettajaksi taidemaalari Olli Pohjolaa.

Kun opetus alkoi, oppilaita ilmaantui niin paljon kuin yhteen opetusryhmään saattoi kuulua, eivätkä kaikki halukkaat edes päässeet sisään.

Taideopetus onnistui niin hyvin, että parhaimmat oppilaat pääsivät jatkamaan opintojaan Ateneumissa ja muissa alan korkeakouluissa.

Tästä seurasi, että johtokunta päätti laajentaa taideopetusta koko kansanopiston kattavaksi.

Kun kouluhallitus antoi tähän luvan ja lakisääteisen valtion tuen, perinteinen kansanopiston koulutusohjelma lopetettiin. Taideaineiden laajentaminen koko kansanopiston kattavaksi vaati suunnittelua, jonka Pohjola toteutti asiantuntijan tarkkuudella.

Hyvän taideopetuksen ansiosta kansanopiston maine alkoi kiiriä ympäri maan ja Limingan taideainepainotteiseen kansanopistoon alkoi vuosi vuodelta pyrkiä enemmän oppilaita kuin sisään voitiin ottaa. Tämän vuoksi myös kansanopiston talous saatiin niin hyvälle tolalle, että opiston vanhat rakennukset saatiin kunnostettua ja uusia rakennuksia rakennettua.

Vuosi vuodelta opistosta pääsi yhä enemmän oppilaita jatkamaan Ateneumissa. Tästä esimerkkinä eräs tapahtuma kouluhallituksessa. Allekirjoittanut oli Limingan kunnan edustajana neuvottelemassa kouluasioista kouluneuvos Akseli Ollilan luona, kun hänelle soitti erään Etelä-Suomen kansanopiston johtaja ja kritisoi Ateneumin oppilasvalintoja näin: ”Kyllä nyt pitää panna joku raja sille kuinka paljon oppilaita Ateneumiin otetaan Limingan taidekoulusta!”

1976 Pohjola osti Limingan jokivarresta Kramsun talon, johon muutti perheineen asumaan ja toimi Limingan kansanopiston taideaineiden opettajana vuoteen 1979.

On vielä todettava, että Limingan taideainepainotteisen kansanopiston onnistuminen on yhden miehen eli Olli Pohjolan saavutus. Tämän lisäksi hänet tunnettiin palkittuna taidemaalarina, joka lukeutuu myös erinomaisten muotokuvamaalareiden joukkoon.

Hannes Kangas

Kirjoittaja toimi Limingan kunnanjohtajana 1966–88.



Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 24.12.2017.