Kun 15 kiloa suolaa ei riitä

Valvegalleriassa avautuneen ryhmänäyttelyn teokset
käsittelevät ajankohtaisia aiheita, kuten rajojen vetämistä,
onnen etsimistä, turvan hakemista ja rajojen rikkomista.

Riitta Taulavuori, teksti
Teija Soini, kuvat

15 kiloa ruokasuolaa kuulostaa äkkiä ajatellen runsaalta määrältä sitä tavaraa, mutta tällä kertaa se on aivan liian vähän.

– Yllättävän paljon sitä menee. Piti käydä ostamassa vielä 21 kiloa lisää, että lattia ei enää heijastuisi suolan läpi, kuvataiteilija Raimo Törhönen kertoo rakentaessaan installaatiotaan Brave, Strong Na­tion Oulun kulttuuritalo Valveen Valvegallerian näyttelysalissa.

Kyseinen teos on rajattu valkoisella lauta-aidalla. Aitauksen sisällä on vain häikäisevän valkoista – ja käytännössä siis suolaa.

– Teos on tulkinta siitä, kun ei ole enää monikulttuurisuutta. Aitaan liittyy se, että haetaan turvaa ja rajataan koti, mutta samalla erotetaan ja suljetetaan ihmisiä sisälle ja ulkopuolelle.

Valkoisen aitauksen vierellä on mustanpuhuva rinnakkaisteos De profundis. Mustan aitauksen sisällä on melkoinen kokoelma hukattuja hanskoja. Nehän ovat yhtä tarpeettomia kuin -?

– Oma tulkintani on, että molemmat teokseni ovat aika epätoivoisia. Näissä on ahdistuneisuutta maailman asioista, Törhönen sanoo.

– En yleensä tee kantaaottavaa taidetta. Mutta sitten vain välillä tapahtuu niin, että jotkut asiat alkavat vaikuttaa ja tihkua töistä ulos.

Törhösen teokset kuuluvat viiden taiteilijan teoksista rakentuvaan näyttelykokonaisuuteen Punaisen taivaan alla.

Oulun taiteilijaseura -63 ry:n ryhmänäyttelyssä ovat mukana myös taiteilijat Leena Kangas, Erja Kärkkäinen, Johanna Pöykkö ja Janne Raappana.

Kuvataiteilija Heidi Stålnacken kuratoiman näyttelyn lähtökohtana on ollut luoda taiteilijoiden itsenäisistä, tekniikoiltaan ja materiaaleiltaan erilaisista teoksista yhteinen ja yhtenäinen kokonaistila.

Teemallisesti näyttelyn teokset käsittelevät pääosin samoja ajankohtaisia aiheita kuten rajojen vetämistä, onnen etsimistä, turvan hakemista ja rajojen rikkomista.

Leena Kankaan kolmesta osasta koostuvan installaation nimenä on Kohtalottomuus. Sen päämateriaalina ovat suomalaiset leijonapostimerkit 1930-luvulta.

Kuvataiteilija Heidi Stålnacken
kuratoiman näyttelyn lähtökohtana on ollut luoda taiteilijoiden itsenäisistä, tekniikoiltaan ja materiaaleiltaan erilaisista teoksista yhteinen ja yhtenäinen kokonaistila.

Teos järjestää, jäsentää ja tulkitsee historiaa yhden sattumanvaraisen jäämistön kautta, taiteilija kuvailee.

– Itselleni on mikrohistorian rinnalla ollut tärkeää aikakausien vertailu 1930-luvulta tähän aikaan. On hämmentävää, miten tietyt aatteet voivat yhä nousta esiin, Kangas sanoo.

Erja Kärkkäisen Nimettömät-installaation yhtenä lähtökohtana on ollut parin vuoden takainen uutinen Turkin rannikolta hukkuneena löytyneestä pakolaislapsesta. Lisäksi hän pohtii toivon merkitystä elämän ylläpitäjänä.

Kärkkäisen installaatio koostuu taivaalla liihottavista enkeleistä, joihin on käytetty puuta, kipsiä ja sulkia, sekä paperimassasta ja rautalangasta tehdyistä kukista.

Johanna Pöykön kolmiosaisen teoksen, värikkäistä kankaista rakentuvien Ilon talojen taustalla on unelma omasta tilasta.

– Teos sai alkunsa omasta elämänmuutoksestani, kun minusta tuli kahden pienen pojan äiti. On tullut tarve miettiä, mikä on omaa tilaa. Ja ovatko omat vaateet kohtuuttomia?

Oman tilan tarpeita on monenlaisia, Pöykkö myöntää. Esimerkiksi pieni tyttö voi haaveilla leikkimökistä ja naapuri kasvihuoneesta. Oman kotinsa jättämään joutunut pakolainen toivoo löytävänsä paikan, jossa voi olla turvassa.

Silti jokaisen pitäisi taiteilijan mielestä saada olla onnellinen omasta paikasta, kun sellainen löytyy.

Taustan koko näyttelylle luo Janne Raappanan meren kohinasta ja puheensorinasta luoma äänimaailma Aallot.

Siltä voi tosin myös suojautua nappaamalla korvilleen kuulosuojaimet. Niitä Raappana varannut näyttelysalin ovensuussa olevaan ämpäriin.

Oulun taiteilijaseura -63 ry:n ryhmänäyttely Punaisen taivaan alla Valvegalleriassa 21.1.2018 saakka.

Ryhmä Neitilä valittiin Mikkeliin

Eeva Kauppinen

Oulun taiteilijaseura -63 ry:n yhteisnäyttelyssä Valvegalleriassa mukana oleva Erja Kärkkäinen on myös freelance-teatteriohjaaja ja teatterialan moniottelija.

Hänen uusin työnsä, Ryhmä Neitilälle käsikirjoitettu ja ohjattu esitys Pieta, tuli valituksi Työväen Näyttämöpäiville Mikkeliin 26.–28. tammikuuta.

Pieta on 75 minuuttia pitkä näytelmä. Työryhmän omien tekstien lisäksi käsikirjoitus lainaa Oiva Arvolan Puolikko-Erkin saagaa, Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu -runoelmaa ja Rosa Liksomin novelleja.

Pietan ensi-ilta oli elokuun lopulla Kemijärvellä. Kulttuuritalo Valveella esitys nähtiin 7. joulukuuta.

– Pieta on surrealistinen tarina Lapin naisesta, joka on elänyt synnin pelon, viettien ja karun arkielämän keskellä, Kärkkäinen kuvaa.

– On pitänyt ruveta moneksi. Lapin naisesta onkin kasvanut voimanainen: äiti pojille, vaimo miehelle ja ahkera työihminen. Lapin naisessa elää hurskaus ja laupeus sekä luonnosta saatava voima. Näin me olemme pietoja kaikki.

Kemijärveläis-oululaisen Ryhmä Neitilän esityksessä näyttelevät Kärkkäisen puoliso, oululainen kuvataiteilija Anssi Hanhela sekä kemijärveläiset Aila Kelloniemi, Saara Laitila, Mikko Mård, Sirkka Nurmikumpu, Leena Pehkonen ja Seija Törmänen.

Pieta on ryhmän neljäs tuotanto. Aiemmat esitykset Neitilä Oy ja Sininen vuohi ovat vierailleet Teatterikuopalla Haukiputaalla.

Erja Kärkkäisen Nimettömät-installaatiossa liihottelee enkeleitä. Siinä on mukana myös toivoa.

Raimo Törhösen Brave,
Strong Nation –teos rakentuu valkoisesta lauta-aidasta
ja suolasta. – Tämä on ihan tavallista suolaa, ja tykkään siitä, miten se heijastaa valoa. Esimerkiksi merisuolasta tulisi ihan eri sävy.

Leena Kankaan kolmesta osasta koostuvan Kohtalottomuus-teoksen
päämateriaalina ovat suomalaiset leijonapostimerkit 1930-luvulta.
Haitarikirjan muotoon tehdyn osan nimi on Päiviä ja öitä.

Janne Raappanan installaation kyltti on löytö roskalavalta, mutta
kuulosuojaimet ja ämpärin taiteilija on varta vasten ostanut. Näyttely­vieraan pähkäiltäväksi jää, totellako kyltin kehotusta.

Johanna Pöykön Ilon talot sai alkunsa oman tilan tarpeen pohdinnasta.



Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 16.12.2017.