Iin taidepuisto saa uutta loistetta

Saara Kärki

Uudenvuoden aattona julkistetaan Iissä uusi valotaideteos
Loiistavaa.

Taiteilija Kari Alosen työ on sijoitettu niin, että se näkyy nelostielle niin pohjoisesta kuin etelästä päin ajettaessa. Teos on osa ympäristötaidepuiston kokonaisuutta.

– Samalla se houkuttelee lisää kävijöitä puistoon, kertoo Iin kulttuurituottaja Heini Perttula.

Teos on pallon muotoinen ja se on valmistettu ruostumattomasta teräksestä. Sen jalusta on säänkestävää Corten-terästä. Sen ansiosta teräksen pinnalle muodostuu ajan kuluessa suojaava patinakerros.

Aluksi se on punaruskea, mutta tummuu ajan myötä. Teoksen kerrotaan elävän moni-ilmeisesti vuodenaikojen mukana.

– Jalustan materiaali on sellaista, ettei se kulu lähes ollenkaan. Kaikkineen teoksesta ei tule kuluja lähes ollenkaan, sillä materiaalit ovat kestävää ja huoltovapaata, Perttula sanoo.

Alonen on tullut tunnetuksi yhteiskuntakriittisyydestä ja huumorista.

Alonen on 1990-luvulta asti yhdistänyt kestävää materiaalia valoon. Alkusysäys oli ”Kiveä kiven sisässä” -teemainen näyttelykierros pohjoismaisissa vankiloissa, jossa vankien kanssa käydyt positiiviset kohtaamiset herättivät Alosen ajatuksen siitä, että kiven sisässä on valoa.

Runsaan kolmenkymmenen vuoden ajan Alosella on ollut näyttelyitä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Taiteilijalla on myös lukuisia julkisia veistoksia pääasiassa eri puolilla Suomea.

Iihin Valosen teos valikoitui kilpailutuksen kautta. Avajaiset ovat kello 19.

Loiistavaa-teoksessa yhdistyy valo vahvaan materiaaliin
eli ruostumattomaan teräkseen.

Kuvataiteilija Kari Alonen on tullut tunnetuksi kiven, lasin ja valon uudenlaisesta yhdistämisestä.



Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 24.12.2017.