Tonttujen tupsut tanssissa tuiskaa

Punamyssyiset hiippailijat edustavat
joulun ajassa ilonpitoa ja hassua anarkiaa.

Uutuusteos kertoo kaunokirjallisuuden jouluista ja tekee samalla kirjavinkkausta.

Joulukirja

Pirjo Suvilehto ja Sari Kanala: Sitä joulua en unohda. Avain 2016.

Kirjallisuus on pullollaan joulukuvauksia ja joulutunnelmointia.

Tämä käy ilmi kahden jouluihmisen ja kirjailijan, tyrnäväläisen Pirjo Suvilehdon ja jyväskyläläisen Sari Kanalan, uutuuskirjasta Sitä joulua en unohda.

Tekijöillä on mukava idea: esitellä kaunokirjallisuuden jouluja 24 eri otsikon alla. Kirjaa voi siis availla ja tutkailla kuin joulukalenteria konsanaan, teema kerrallaan.

Mukana on kirjailijoita ja kirjoja laajalla skaalalla: Samuli Paulaharjusta Harry Potteriin. Joulua mahtuu rajattomasti dekkareihin, runokirjoihin, lastenkirjoihin, muistelmateoksiin, Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen ja Minna Canthin novelleihin.

Kädessä on joulun fiilistelykirja, tarinakirja, tietokirja ja kirjavinkkareiden lähdekirja.

Tontut ovat vanhempaa ja anarkistisempaa jengiä kuin itse kiltti joulupukki. Skandinaavisessa mytologiassa tontut liittyvät koko vuodenkiertoon, ei vain joulun aikaan.

Suvilehdon ja Kanalan kirjassa kerrotaan, että jo 1500-luvun alkupuolella elänyt suomen kirjakielen ja suomenkielisen kirjallisuuden isä Mikael Agricola tunsi tontut kodinhaltijan merkityksessä.

Kirsti Mannisen ja Aki Paavolan kirjassa Tontun vuosi tontut määritellään pienikokoisiksi, pitkäikäisiksi ja hyväntahtoisiksi keppostelijoiksi.

”Tonttuja kutsutaan myös ’pikkuäijiksi’ ja ’tiukuakoiksi’ tai ’piippalakeiksi’, sillä niillä on päässään hiipan muotoinen lakki, joka voi olla myös nahkainen. Kun tonttu kääntää lakkinsa ympäri, se muuttuu näkymättömäksi.”

Ruotsalainen kuvittaja Jenny Nyström (1854–1946) juurrutti pohjoismaisen joulutontun ulkomuodon joulukorttitaiteessaan.

”Lahjat toi aikaisemmin sarvekas eläinhahmoinen joulupukki, kunnes Jenny keksi, että lapset saavatkin pakettinsa tontulta”, joulukirjan tekijät huomauttavat.

Heidän mukaansa runoilijat ja lapset näkevät tonttuja milloin missäkin. Ja ehkäpä eläimet asustavat tonttujen kanssa hetken ajan.

Toinen kiinnostava kirjan luku on Köyhän joulu.

”Joulut eivät ole aina yltäkylläisyydellä voideltuja”, kirjailijat toteavat.

Eino Leino kirjoitti kaihoisan ja kaipaavan runon Mierolaisen joulu, jossa joulu on asunnottomille köyhille musta juhla.

Yksi säkeistöistä kuuluu näin: ”Tää päiv’ on päivä rikasten/ ja ilollisten ilta,/ mut meille mieron köyhillen/ vain muiston musta silta.”

Toinen kirjailija, joka heruttelee samalla aiheella on oululainen Teuvo Pakkala (1862–1925). Romaanissaan Vaaralla Pakkala kuvaa, kuinka lapset Elsa ja Mari käyvät kerjuulla Oulun ydinkeskustassa.

”Kun he tulivat kartanolle, karjaisi renki ja kirosi heille, tarttui pitkään korentoon ja näytti lähtevän ajamaan. Tytöt eivät tienneet tälle maailmalle ennen kuin pitkän matkan juostua pysähtyivät kadulla. Mari purskahti itkemään, kun häneltä säikähtäessään oli jäänyt kelkkakin sinne kartanolle.”

Näiden kahden luvun lisäksi 22 muuta herättelevät lukijan joulumieltä.

Hevonenkin saa oman jouluisen lukunsa, ja sinne on sisään hypännyt myös Pirjo Suvilehdon oma Pritney-poni joulurunossa.

Eeva Kauppinen

Artikkelin lähde Kaleva 20.12.2016.