Tiernalähettiläät Västeråsissa
Tiernakaupunki Oulun voittajajoukkue sai entiset oululaiset kyyneliin kiertueellaan Ruotsissa.
Herodes Vili Saarela, Knihti Rasmus Röyttä, Muriaanikuningas Eino Tanayama ja Mänkki Pyry- Juhani Koiso-Kanttila pohtivat matkan järjestelyjä lentokentän lähtöaulassa.
– Asseet pittää laittaa lentokonneen ruumaan meneviin laukkuihin. Ne ottaa meiltä miekat pois, jos yritettään konneeseen.
Västeråsissa vierailijat otetaan lämpimästi vastaan. – Voi miten rikas kieli teillä on, Oiva Berg toteaa kuunneltuaan hetken poikien Oulun murretta.
Vastaanottajat edustavat Västmanlandin suomalaista kulttuuriyhdistystä, jossa on 170 aktiivijäsentä. He järjestävät erilaisia kulttuurielämyksiä Suomi-taustaisille, joita Västeråsissa on noin 18 000 ja Västmanlandin läänissä noin 40 000. Tämän yhteisön suomalaisuus ja perinteiden kunnioittaminen on hämmästyttävää. Västmanlandin lääniin on tullut paljon ihmisiä Suomesta töihin teollisuuden palvelukseen ja erityisen paljon Pohjois-Suomesta ja siksi esimerkiksi tiernaperinne elää edelleen.
Suomi-Seurojen tiernaporukoita kiersi 1960- ja -70 -luvuilla pikkujouluissa. Tänä päivänäkin papparaiset saattavat esittää kuvaelmaa Suomi-Seurojen tai eläkeläisten juhlissa. Tukholmassa on ollut myös mummojen tiernatyttö-ryhmä.
Tiernapoikiemme ohjelmaan kuului esityksiä palvelutaloissa ja Suomi-Seuroissa. Kuulijakunta halusi haastatella poikia ja he kyselivät kuulumisia Oulusta. Monet vanhukset olivat Oulun lähettyviltä. Tiernaesityksen aikana osa vanhuksista lauloi mukana, toisten kuivatessa silmäkulmiaan. – Tehän laulatte ihan samalla kaavalla, kuin minäkin poikasena, kertoo esityksen jälkeen iäkäs herra.
Ritva Arponen, Mälarkodin 83-vuotias asukas sanoo tulleensa Västeråsiin kotiapulaiseksi.
– Löysin ukon, parempaa ei voinut olla, olen saattanut hänet hautaan. Nyt saan asua suomenkielisessä palvelutalossa ja saan päivittäin olla tekemisissä muiden suomenkielisten kanssa. Minulla on hyvä olla täällä, olen ylpeä suomalaisista juuristani. Ainut, että olen hirvittävän väsynyt, enkä voinut mennä päiväunille, kun pelkäsin etten herää tiernaesitykseen.
Tiernakiertueen viimeinen esitys oli Surahammarin suomalaisten itsenäisyyspäivän juhlassa, jossa oli sali tupaten täynnä ruotsinsuomalaisia.
– Saanko halata teitä pojat, lähdin nuorena tyttönä Oulusta, enkä sen jälkeen ole siellä käynyt. Olisitteko niin kilttejä, että veisitte sinne Ouluun terveisiä etenkin Heinäpäähän, josta lähdin silloin. Minulla on sinne aina ikävä. Minulla ei ole siellä enää omaisia, liikuttunut vanhus kertoi tiernapoikia halatessaan.
Tienakiertue tavoitti noin 550 Suomen taustaista vanhusta. Vastaanotto oli yhtä lämmin joka paikassa.
Jari Saarela, teksti Tomi Tanayama, kuvat
Fakta
Jouluajan kansannäytelmä tarjosi vähäväkiselle kansanosalle mahdollisuuden saada samalla vatsansa täyteen.
Tiernapoikina kiersivät nuorukaiset, jotka pyysivät esityksen lopussa lanttia, kynttilää sekä ryyppyä. Kirkko kielsi tiernalla kulkemisen, koska se sai kerjäämisen piirteitä, eikä kristinuskon tapahtumia saanut esittää humalassa. Kirkko alkoi suosia säyseämpää Lucia-kulkuetta.
Perinne heräsi eloon 1940-luvulla. Kotiseutuyhdistysten tiernapojat keräsivät rahaa hyväntekeväisyyteen. Esimerkiksi Västerländan ja Falunin tiernapoikien keräämät rahat lähetettiin Suomi-apuna talvisotaan joutuneelle itänaapurille.
Artikkelin lähde Kaleva 19.12.2016.