Suomen ensimmäinen sotaväki hiihti ja metsästi

Tarkka-ampujat koulutettiin pärjäämään erämaassa viikkoja.

Partioretkiltä hilattiin röykkiöittäin kaadettuja karhuja ja susia.

Tarinoita menneisyydestä

Juho Niemi Pulkkilasta oli ensimmäisen suomalaisen armeijan varusmies. ”Vanha sotaväki” -nimen myöhemmin saanut asevelvollisten armeija oli olemassa 20 vuotta 1881-1901, jolloin Suomen suurruhtinaskunta oli osa Venäjää. Nuoret suomalaismiehet valittiin sotaväkeen kutsunnoissa arvalla.

Juho Niemellä arpa sattui kohdalle niin, että hän aloitti Oulun 4. tarkka-ampujapataljoonassa 1. marraskuuta 1884. Hänet ylennettiin pian jefreiteriksi eli korpraaliksi, aliupseeriksi 1886 ja plutoonan aliupseeriksi 31. toukokuuta 1887. Reserviin Niemi siirtyi 1. marraskuuta 1887 eli varusmiespalvelus kesti kolme vuotta.

Suomen sotaväen pataljoonat perustettiin läänien pääkaupunkeihin. Veijo Meri kertoo kirjassaan Ei tule vaivatta vapaus (Otava 1995), että pataljoonissa järjestettiin talvisin hiihto-, luistelu-, lumikenkä- ja potkukelkkakilpailuja. Palkintoina jaettiin kelloja, hopealusikoita sekä rahaa.

Meri kuvaa Suomen ensimmäistä armeijaa: ”Pitkät hiihtomarssit eivät olleet leikkiä. Esimerkiksi Hämeenlinnan pataljoonan vapaaehtoinen 20 miehen osasto hiihti Tampereelle ja takaisin. Lähtö oli kello 5 aamulla ja perillä oli oltava viimeistään kello 22. Paluu tapahtui seuraavana päivänä. Ihan matkan lopulla Parolassa oli ampumakilpailu 300 metrin matkalta. Ammuttiin neljä laukausta. Se oli jo urheilulajiksi kehittyvän ampumahiihdon ensimmäisiä kokeiluja.”

Kuopion tarkka-ampujapataljoonasta on säilynyt ryhmäkuva, jossa varusmiehet ylpeilevät kaadetun karhuröykkiön äärellä. Veijo Meri tietää, että armeijassa metsästettiin myös susia. ”Metsästyskomantot” kehittivät kaukopartiotoimintaa. ”Toimialueeksi valittiin suuri valtion metsä, ja komennuskunta viipyi siellä viikkokaupalla. Se metsästi ja kalasti, suunnisti kartan ja kompassin avulla ja majoittui maastoon. Ravintonsa se hankki itse. Yliliikenevä saalis sillä oli oikeus myydä. Kasarmille se toi vain turkiseläinten nahat.

Oulun 4. tarkka-ampujapataljoonan komentaja, eversti Edvard Furuhjelmin oli intohimoinen talviurheilulajien harrastaja, joka toi Suomeen potkukelkkailun ja järjesti Oulujoen jäällä potkukelkkakilpailuja. Hän perusti Ouluun 1891 Suomen ensimmäisen potkukelkkailun erikoisseuran, Oulun Potkinklubin.

Furuhjelmin tiedetään olleen mukana järjestämässä Oulun hiihtoja, jotka olivat ensimmäiset kansalliset hiihtokilpailut Suomessa. Voittajille jaettiin ”aikamoisia rahapalkintoja”, kuten Veijo Meri asian ilmaisee.

Armeijan käyneet miehet siirtyivät yleensä valtion hyväpalkkaisiin virkatehtäviin, esimerkiksi Valtion Rautateille tai Postiin. Rauni Kilponen Pulkkilasta kertoo isoisästään Juho Niemestä, että hänet nimitettiin 1891 poliisikonstaapeliksi Piippolan nimismiespiirin, toimipaikkanaan Pulkkila. Niemi oli myös kunnallis- ja kynämies, joka kirjoitti Pulkkilan kuulumisia Oulu-lehteen ja Kaikuun nimimerkillä Niemen Jussi.

Hän loi lehtiin runojakin. Reservin lähtömuistelmassa hän kuvaa armeijaan lähtöä: Päiw’ määrätty läheni, käsky asti keisarista, hallitukselta sanoma, kutsu miehille hurahti, sanomalehdissä leweni, kirkoissa samoti sanottu, julistettu temppeleistä, tulla paikalle sille, harjoitukset alkamahan, hätähuutopa vaimoille, kurkkuhun yleni; itkivät towin kowin, walittivat miehiänsä, vielä lapsetkin inisivät, pärähtelivät itkemällä, kolttuhelmatkin osasi, arwailivat isän lähön.

Erkki Hujanen

Fakta

Vanha sotaväki

Euroopassa yleistyi yleinen asevelvollisuus 1870-luvulla. Venäjä siirtyi siihen 1874. Suomessa asiaa valmisteli komitea, jonka papereista senaatti viimeisteli esityksen, jonka keisari antoi valtiopäiville 1877.

Suomeen oli esityksen mukaan ”perustettava yleiseen asevelvollisuuteen perustuva kansallinen sotalaitos” .

Vastustajat pitivät sotalaitosta taloudellisena rasitteena. Puolustavat katsoivat Suomen edun vaativan asevelvollista armeijaa, joka kohottaisi maan itsetuntoa.

Säädyt pitivät tärkeänä, ettei Suomen armeijaa käytettäisi taisteluihin Suomen alueen ulkopuolella.

”Isänmaan ja valtaistuimen puolustamisen” katsottiin rajaavan armeijan tehtävät vain Suomeen sekä velvoittavan korkeintaan Pietarin puolustamiseen.

Vilkkaan keskustelun ja pienen viilauksen jälkeen senaatti hyväksyi asevelvollisuuslain, jonka keisari vahvisti 1878.

Asevelvollisuuslaki loi Suomeen ensimmäisen kutsuntoihin ja vain suomalaisiin miehiin perustuvan oman armeijan, joka toimi erillään Venäjän armeijasta.

Suomen armeija rakentui yksinomaan jalkaväestä, tarkk’ampujapataljoonista. Armeija kuului Pietarin sotilaspiirin alaisuuteen.

Pataljoonan vahvuus oli 360 tarkk’ampujaa, 40 jefreitteriä eli korpraalia, 56 aliupseeria ja 22 upseeria.

Oulun 4. tarkk’ampujapatal-joonalle valmistui kasarmi Intiöön 1881. Reservikomppania toimi Maikkulan kasarmilla 1883–1901.

Venäjä lakkautti ”Suomen vanhan sotaväen” sortokaudella 1901, jolloin kasarmeille sijoitettiin venäläisiä joukko-osastoja.

Hiihto oli Oulun 4. tarkka-ampujapataljoonan komentajan eversi Edvard Furuhjelmin (edessä oikealla) intohimo, johon hän johti myös pataljoonan miehet Oulun maastoissa. Tässä sotaväki nousi suksille talvella 1896. Juho Niemi (1862–1919) Oulun
4. suomalaisen tarkk’ampuja-pataljoonan sotilasasussa.

Artikkelin lähde Kaleva 11.12.2016.