Pokka pitää kun on pakko

Oulussa alkanut musiikinopetus vie Virpi Räisästä suuresta haasteesta toiseen.

Yhtyetyöskentelyn instrumentti vain on vaihtunut viulusta lauluun.

Pia Kaitasuo

Aamuharjoitus Oulun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä on ohi. Mezzosopraano Virpi Räisänen jättää Neljäntienristeyksen ja Kuusamon hetkeksi taakseen ja käy oululaiseen katukuvaan.

Ollaan vain parin korttelin päässä Oulun konservatorion aiemmista opetustiloista. Ojakadun ja Aleksanterinkadun kulmauksessa alkoi monta merkittävää muusikontaivalta, Räisäsenkin, kiiminkiläisen pikkuviulistin.

Räisänen kulki konservatorion ovista viisivuotiaasta, muttei ajatellut viulusta elämänmittaista kumppania.

Soitinopiskeluun Räisänen oli itse halunnut esikuvanaan kolme vuotta vanhempi sisarensa Virve.

– Minä en kyllä ollut niin lahjakas kuin hän. Virve soitti pianoa, jonka äänestä en millään oppinut pitämään. Sain käteeni viulun, josta en kuitenkaan innostunut.

– Tapasin viime viikolla konsertoidessani Helsingin kaupunginorkesterin kanssa entisen opettajani Erkki Palolan, orkesterin ykkösviulistin. Kysyin, muistiko hän, miten minulta puuttui milloin viulu, milloin jousi. Ja että katosin pitkiksi venähtäneille vessareissuille. Kaikki tämä vain, ettei tarvitsisi soittaa.

– Olin ajatellut, että 14-vuotiaana rohkaisen mieleni ja sanon vanhemmilleni, etten jatka enää. Kvartetti kuitenkin muutti kaiken, ennen kuin ehdin ottaa asian
esille.

Räisästä pyydettiin kakkosviulistiksi ensembleen, joka opittiin tuntemaan Owla-kvartettina.

– Yhdessä tekeminen sai minut tajuamaan, että soittaminenhan olikin hauskaa!

Tämä merkitsi täydellistä muutosta, sysäystä siihen miksi Räisänen on tänään jutun päähenkilö.

– Nyt tein töitä! Olin aamulla konservatoriolla ensimmäisenä ja lähdin illalla viimeisenä.

Koulunkäynti Madetojan musiikkilukiossa mahdollisti myös sen, että harjoittelulle löytyi aikaa myös koulupäivän kuluessa. Konservatoriokin oli kätevästi muuttanut samaan kortteliin.

Räisänen sai opettajakseen Larissa Levin, usean kärkiviulistin Oulussa koulineen, jonka neuvostoliittolaiset koulutusmetodit olivat rankat mutta tuloksekkaat.

– Harjoitella piti nimenomaan sille varatussa tilassa, ei kotona, jotta hän saattoi kuunnella oven takana ja äkisti tulla arvostelemaan soittamista. Jättihän tosi tiukka metodi jonkinlaisen traumankin, mutta antoi myös draivia. Opetti, miten fanaattinen paneutuminen tuo tyydytystä.

Virpi Räisänen hallitsee kaksi instrumenttia. Laulun siirtymisestä viulun edelle hän saa kertoa jatkuvasti.

– Virve kävi laulutunneilla, joten minäkin halusin laulusta sivuaineen. Aktiivinen opiskelu kuitenkin jäi, kun lähdin Owlan kanssa opiskelemaan Yhdysvaltoihin ja jatkoin sieltä Hollantiin.

Laululle löytyi uusi aika 1990-luvun lopussa. Hyviä tuloksia syntyi nopeasti, ja laulamisen tuoma fyysinen tunne, kehon reagointi, tuntui juuri oikealta.

Sitäkin tärkeämpää oli, että laulaminen sopi paremmin soittamisen kuluttamalle fysiikalle.

– Huomasin, miten laulaminen vei kivut pois. Kropan oikeanlainen käyttäminen teki minusta terveen. Laulajana jouduin opettelemaan myös, etten harjoittele liikaa: ääni kestää vain tietyn verran.

Lähteminen produktioita tekeväksi laulajaksi ja luopuminen hyvästä työpaikasta laadukkaassa orkesterissa ei kuitenkaan ollut helppoa. Katumuksesta ei Räisäsen puheessa silti ole kaikuakaan.

Päivän varoitusajalla kiinni harvinaiseen saksalaisoopperaan, pikakomennuksella pelastamaan La Scalan konsertti – omana debyyttinä talossa!

Virpi Räisänen on opittu tuntemaan pelottomana tehtäviin tarttujana. Laulajan uraa seuranneelle onkin muodostunut käsitys ”hirveästä pokasta”. Räisänen hieman hymähtää ajatukselle.

Hän arvelee sen lähteneen pikkusisaren asemasta, ”Haloo – minäkin olen olemassa” -tilanteesta. Halu tehdä muuta kuin muut on ollut myös pontimena.

– Minulla on nopea uuden omaksumiskyky, mikä mahdollistaa tällaiset tehtävät. Toisaalta todellisuus on kasvattanut pokkaa: taloudellinen tilanne ei salli kieltäytyä. Klassisen musiikin konsertteja on yhä vähemmän.

Virpi Räisänen laulaa Pohjan Laulun joulukonsertin solistina Oulun tuomiokirkossa 23. joulukuuta kello 21.

Fakta

Kanta-esitysten kohde

Kiimingissä kasvanut Virpi Räisänen on asunut Hollannissa 1990-luvun puolivälistä saakka.

Hän on viulisti ja kamarimuusikko mutta myös mezzosopraano. Räisäsellä on ollut lukuisia viulun ja laulun yhdistäviä produktioita.

Hän on suorittanut kaksi laulu- ja viuludiplomia sekä Uttrechtin että Amsterdamin konservatorioissa.

Hän toimi viulistina muun muassa Alankomaiden kamariorkesterissa, mutta keskittyy nyt laulajan uraan. Tätä nykyä Räisäsen laulupedagogi on Margreet Honig.

Räisäsen repertoaari on laaja aina ns. vanhasta musiikista aivan uusimpaan. Hänelle on sävelletty kymmeniä teoksia.

Räisänen laulaa Marian-roolin Tapio Tuomelan Neljäntienristeys-oopperassa, jonka kantaesitys on Oulussa 13. tammikuuta 2017.

Räisänen on toiminut Oulunsalo Soi -festivaalin taiteellisena johtajana 2012 alkaen.

Viime viikot Virpi Räisänen on sukkuloinut tiiviisti Suomen ja Hollannin väliä. Pohjoiseen häntä on tuonut Neljäntienristeys-ooppera, jonka harjoitukset jäävät joulutauolle. Jouluun Räisänen laskeutuu seudulla läheistensä seurassa, kunhan viimeinen kolmesta joulukonsertista Pohjan Laulun kera on kajahtanut.

Artikkelin lähde Kaleva 22.12.2016.