Tytöstä tuli ammattilainen

Mikä on toiveammattisi, Tinja-Riikka Korpelalta kysyttiin. Kun tyttö vastasi jalkapalloilija, kaikki rupesivat nauramaan – niin myös Korpela itse. Eihän tyttö voi pelata jalkapalloa ammatikseen.

Toisin kävi, sillä oululainen on elättänyt itsensä jalkapallolla koko aikuisikänsä. Bayern Münchenin maalivahti haluaa vielä nostaa Mestarien liigan pokaalin ilmaan.

Kai Nevala teksti // Pekka Peura kuvat

Huoneessa avautuu maailma, jossa yhdistyvät pikkutytön toiveet ja aikuisen naisen saavutukset.

tinja-Riikka Korpelan huone hänen lapsuudenkodissaan Lämsänjärven Kalhutiellä on lähes ennallaan. Jos vihreät verhot vetää kokonaan auki, niiden takaa paljastuvat tytön idolit.

Isoimmassa julisteessa on David Beckham komeimmillaan. Ikkunan alusta on muurattu umpeen jalkapalloilijoiden ja koripalloilijoiden kuvilla. Varsinkin maalivahteja on paljon, esimerkiksi Gianluigi Buffon ja Antti Niemi.

Siitä on lähdetty ja tähän on päädytty: Oikealla puolella huonetta on palkintoseinä, jossa on satoja mitaleja ja tusinoittain pokaaleja.

Seinällä roikkuvat Suomen maajoukkueen ja Bayern Münchenin pelipaidat.

Toisessa hyllyssä hymytyttöpatsaan alla on 19 mappia. Niihin äiti Tuula Korpela on uutterasti kerännyt lehtileikkeitä, otteluohjelmia, valokuvia... kaikkea mahdollista tyttärensä urheilu-uralta.

Huone on täynnä suomalaista jalkapallohistoriaa, mutta hämmästyttävin yksityiskohta on tämä:

Talossa on nukkunut paitsi Suomen kaikkien aikojen paras naismaalivahti, myös kaikkien aikojen paras miesmaalivahti.

Korpelan sisarusparven toiseksi vanhimman, Erkon, luokkakaveri oli Antti Niemi. Tuleva huipputorjuja oli koulupäivän ja harjoitusten päälle sen verran puhki, että hän pötkötteli välillä Korpeloilla ja vaipui unten maille.

Katsotaan vielä tuota maajoukkuepaitaa. Siinä on numero 14.

Sama numero kuin Niemellä.

Palkintokaappi on saanut täydennystä.

tinja-Riikka Korpela kävelee Oulun torinrantaa kohti ja vahvistaa, että hän toi edellisenä iltana Vuoden pelaajan pallomaisen pokaalin kotiinsa. Tästä on tullut jouluperinne, sillä hän sai palkinnon jo neljännen kerran peräkkäin.

Nyt on jalkapalloilijan joululoma. Korpela palaa Müncheniin vasta tammikuun 8. päivänä. Bundesliiga jatkuu helmikuussa.

Edessä on Korpelan uran kenties merkittävin kevät. Hän jahtaa Bayern Münchenin ykkösmaalivahtina Bundesliigan, Saksan cupin sekä ennen kaikkea Mestarien liigan voittoa.

Maalivahti hörppää Kauppahallin kahvilassa kuumaa glögiään ja katsoo puoli vuotta eteenpäin.

– Mestarien liiga on se iso juttu. Unelmamme on pelata kesäkuun 1. päivänä Cardiffin finaalissa. Se motivoi aivan älyttömästi ja saa aamulla nousemaan sängystä.

Keväällä 2014 Korpela ja Tyresö FF jäivät Mestarien liigan finaalissa toiseksi.

– Muistan, kuinka kävelin ottelun jälkeen stadionin portaita pokaalin ohi. Mietin, että tuon minä haluan vielä jonain päivänä nostaa.

Mikä on toiveammattisi, Korpelalta kysyttiin.

Kun tyttö vastasi ”jalkapalloilija”, kaikki rupesivat nauramaan – niin myös Korpela itse.

Eihän tyttö voi pelata jalkapalloa ammatikseen.

Koska Korpelan isä oli Puolustusvoimien palveluksessa, hän jäi eläkkeelle jo 45-vuotiaana. Iltatähtenä syntynyt neljäs lapsi sai olla päivät isänsä kanssa.

Liikkuminen tuli verenperintönä, sillä urheilu oli koko ajan läsnä perheessä, eikä esteitä asetettu. Sisällä sai jopa rullaluistella ja hiihtää, jalkapallon potkimisesta puhumattakaan.

Äiti saattoi joskus itkeä katkenneita kukkia.

Kun tyttö tuli koulusta, hän alkoi reppu selässään välittömästi potkia palloa. Isän piti maanitella häntä välipalalle keittiöön.

Pienenä kaikki urheilu tapahtui poikien kanssa, oli kyse vaikka pihalätkästä. Korpela aloitti myös jalkapallon poikien joukkueessa, jossa pelasivat myöhemmin miesten A-maajoukkueeseen yltänyt Jarkko Hurme sekä tuleva liigakiekkoilija Mikko Alikoski.

Korpela potki palloa vuosikausia kahitiilisen talon ulkoseinään ja otti koppeja. Kun äiti istutti seinän vierustalle pensaita, teini-ikäinen tytär hermostui.

Hän pelasi Antti Niemen antamilla hanskoilla niin pitkään, että ne olivat aivan risat.

Tyttö ei voi pelata jalkapalloa ammatikseen, mutta ammatti siitä tuli.

– Se on ollut aina unelmani, mutta en pienenä tiennyt, että se on tyttönä tai naisena mahdollista. Se oli vain utopistinen haave. Vasta parikymppisenä aloin ymmärtää, että se on mahdollista, jos teen kovasti töitä.

Korpela ei aikoinaan edes tiennyt yhtään naisten maajoukkuepelaajaa nimeltä. 2010-luvulla hän saa itse olla idoli lukemattomille tyttöpelaajille.

Bayern Münchenin maalivahti kuuluu maailman parhaimmistoon. Hän sanoo tienaavansa ”sen verran, että jotain jää säästöönkin”.

Korpela siirtyi Saksan mahtiseuraan vuonna 2014. Hän on nyt allekirjoittanut jatkosopimuksen, joka yltää kesään 2018 saakka.

– Voin kutsua Bayernia kodikseni. Seura on perhe, ja se näkyy aivan kaikessa. En ole kokenut missään vastaavaa yhteisöllisyyttä. Bayernissa olemme ylpeitä siitä, mitä olemme.

Totta kai: naisten joukkue on hierarkiassa maailmankuulun miesten ryhmän takana. Se ei tarkoita naisten aliarvioimista.

Oululainen on saanut kahtena peräkkäisenä keväänä nostaa mestaruuslautasen Raatihuoneen parvekkeella yhdessä maailmanmestari Manuel Neuerin kanssa.

Bayernin puheenjohtajaksi palannut Uli Höeness saattaa piipahtaa pukuhuoneessa motivoimassa joukkuetta ennen tärkeää ottelua.

– Vieraspeleissä Bayernin saapuminen vastustajaksi on kuin kyläjuhla.

Matkalla maailman huipulle on ollut monia risteyksiä ja sattumia.

Jos Korpela olisi valinnut jalkapallon sijasta koripallon, jossa hän oli tyttöjen maajoukkueessa.

Jos hän ei olisi uskaltanutkaan lähteä 18-vuotiaana kesken lukion pelaamaan Raisioon, jossa avautui sattumalta paikka, kun Minna Meriluoto siirtyi pois.

Jos Korpela olisi lähtenyt ulkomaille aikaisemmin kuin 23-vuotiaana, jolloin hän oli oikeasti valmis siihen.

Jos Bayern München olisi ehtinyt palkata uuden maalivahdin ennen kuin Korpela vapautui talousongelmiin kaatuneesta Tyresö FF:stä.

Jos-sanat hautautuvat kuitenkin sen alle, että Korpela on edennyt urallaan järkevästi askel kerrallaan. Hän oppi huippu-urheilijan kokonaisvaltaisen elämän parikymppisenä FC Hongassa.

Korpelan omistautumista urheilulle kuvataan poikkeukselliseksi.

– Jossain vaiheessa tajusin, että minulla on kova luonne. Tuntui, että joukkuekaverit valittivat pienestä, eivätkä kestäneet vastoinkäymisiä, loukkaantumisia tai kovia treenejä. Se on ehdottomasti vahvuuteni, että olen kovapäinen ja suomalaisen sisukas, Korpela sanoo.

Korpelassa on paljon samaa kuin hänen serkussaan, jääkiekkoilija Lasse Kukkosessa. Korpelan ja Kukkosen äidit ovat sisaruksia.

– He ovat kyllä voimakastahtoisia naisia. Varmasti olemme molemmat saaneet sieltä luonteen lujuutta. Lasse on ollut minulle yksi esikuvista.

Jalkapalloilija on nähnyt, että huipputasolla fyysiset ja taidolliset erot ovat lopulta hyvin pieniä.

– Maailman huipulla viimeinen silaus on korvien välistä kiinni.

Maalivahdilla ei ole kolmenkympin kriisiä.

Sen sijaan hänellä on unelma.

Korpela myöntää, että Pohjois-Amerikan ammattilaisliiga NWSL kiinnostaa häntä kovasti. Maailman ykkössarjan yleisökeskiarvo oli viime kaudella 5 558.

Hänellä oli jo ennen Bayernin kanssa tehtyä jatkosopimusta keskusteluyhteys Yhdysvaltoihin.

– Toivon, että voisin vielä pelata esimerkiksi viisi vuotta huipputasolla. Yritän tehdä kaikki asiat viimeiset päälle hyvin senkin takia, että pelivuosia on enemmän takana kuin edessä.

Vielä on aikaa tuoda lisää pokaaleja Kalhutielle.

Artikkelin lähde Kaleva 24.12.2016.