Oulun pyhät tilat samassa kirjassa

Veijo Koivula ja Ilpo Okkonen
esittelevät kirkkojen kirjon ekumeeniseen henkeen. Oulusta löytyy seitsemän
kirkkokuntaa ja lisäksi Pelastusarmeija.

Päivi Alasuutari, teksti
Ilpo okkonen, kuvat

Oulun seurakuntien keskusrekisterin johtaja Veijo Koivula sai runsas kolme vuotta sitten idean kirjasta, jossa esiteltäisiin kaikki Oulun kirkot. Idean taustalta löytyy monta rakkautta.

– Tykkään paljon kauneudesta, kirkkorakennuksista, symboliikasta, valokuvista ja ylipäätään kirjoista, Koivula perustelee.

Työparikseen hän pyysi ja sai valokuvaaja Ilpo Okkosen, pitkäaikaisen tutun, jonka valokuvista Koivula on aina pitänyt.

Koivula on työskennellyt pitkään ekumenian parissa, Suomen ekumeenisen neuvoston yleiskokousedustajana, hallituksen varajäsenenä ja myös paikallisessa ekumeniassa. Hänelle oli alusta asti selvää, että mukaan otettaisiin kaikki Oulun kristilliset kirkot.

Koivula vierastaa sitä, että luterilainen kirkko on viime vuosina käyttänyt iskulauseen tavoin ilmaisua ”kirkko Suomessa” tai ”kirkko Helsingissä”, ja viitannut silloin pelkästään luterilaisiin seurakuntiin.

– Minä en suostuisi käyttämään sellaista termiä, jos rajaisin muut kirkkokunnat kuitenkin ulkopuolelle.

Koivulan ja Okkosen teos Pyhät tilat – Holy Places pitää sisällään kaiken kaikkiaan 24 tilaa: kirkkoja, kappeleita ja rukoushuoneita. Niistä 15 on luterilaisen kirkon pyhiä tiloja, kolme ortodoksisen kirkon ja yksi katolisen kirkon. Lisäksi mukana ovat Oulun adventistikirkko, metodistikirkko, helluntaikirkko, vapaakirkko ja Pelastusarmeijan Oulun osaston kirkkosali.

Veijolalle kaikki muut kirkot olivat ennestään tuttuja, paitsi Tuirassa sijaitseva Metodistikirkko, jossa hän kävi kirjaprojektin myötä ensimmäistä kertaa.

Kun Okkonen viime kesänä täydensi kuvamateriaaliaan kirkoista, Koivula pestautui neljäksi päiväksi Okkosen kuskiksi kiertämään laajaa Oulua kirkolta toiselle.

– Viime kesähän oli sateinen ja harmaa, mutta jostain kumman syystä ne neljä päivää olivat pilvettömiä ja auringonpaisteisia, Koivula naurahtaa. Kuvausreissulla kirjoittaja ja kuvaaja ehtivät samalla keskustella kirjan näkökulmista.

Koivulalle ei ole olemassa yhtä kirkkoa, jonka hän haluaisi nostaa muiden yläpuolelle. Jos osaa katsoa oikealla tavalla, niin löytää erilaisista kirkoista hienouksia.

– Kirjaa tehdessä vahvistui tuntemus siitä, että meillä on melkoinen rikkaus kirkkojen moninaisuudessa. Kirja tarjoaa aika monta kurkistusikkunaa oululaisiin kirkkoihin heille, jotka eivät ole monessakaan niistä käynyt.

Eri kirkkokunnissa ajatellaan eri tavalla siitä, millainen kirkkorakennuksen ja kirkkosalin tulisi olla. Se näkyy kirkoissa selvästi.

– Minulle henkilökohtaisesti kuvat ja värit merkitsevät paljon, se, että voi nauttia tilasta kaikilla aisteillaan. Ajattelen kuitenkin niin, että kun meitä on moneen lähtöön, niin ei minun tarvitse pusertaa kaikkia muita ajattelemaan samalla tavalla, Koivula sanoo.

Mitä luterilaisiin kirkkoihin tulee, vanhojen ja uusien kirkkojen tunnelmaa verrataan usein toisiinsa. Moderneista kirkoista Pyhän Tuomaan kirkko on erityisen lähellä Koivulan sydäntä.

– Olen ollut aikaisemmin pappina Tuiran seurakunnassa, ja sitä kautta Pyhän Tuomaan kirkko on tullut minulle hyvin merkittäväksi. Toisaalta en ihannoi sen voimakasta valkoisuutta, vaan kaipaisin enemmän värejä. Siitä huolimatta se on minulle hyvin tärkeä kirkko.