Pienistä hetkistä parhaat tarinat

Lastenkirjailija
ja kuvittaja Lauri Hirvonen ammentaa myös omasta lapsuudestaan.

Neena Kuukasjärvi

Lauri Hirvosesta tuli lastenkirjailija ja kuvittaja hiukan sattumalta – ja paljolti yhden pupun ansiosta. Hirvonen ehti piirtää useita vuosia jäniksestä kertovaa sarjakuvaa, kun hahmon edesottamukset alkoivatkin taipua kuvakirjan tarinaksi.

– Kustantaja innostui aiheesta, ja 2008–2009 syntyi ensimmäinen tarina Hupsutupsu-nimisen pupun seikkailuista, Hirvonen kertoo. Tähän mennessä Hupsutupsun tarinoita on ilmestynyt kolmen kirjan verran.

Tuorein teos, tänä vuonna ilmestynyt Tuulentaittaja puolestaan kertoo Eeli-pojasta ja isoista asioista: pelosta, pelon voittamisesta sekä hyväksytyksi ja ymmärretyksi tulemisen tarpeesta.

Vaikka aiheet ovat syvällisiä, eivätkä aina helppoja, Hirvosen maailmassa asioita lähestytään aina positiivisen kautta.

– Katselen lapsuutta enemmän pumpuli- kuin sadepilvien läpi. Merkityksellisen tarinan ei tarvitse olla varsinkaan aikuisen mittapuulla synkkä tai raflaava. Iloinen ja hauskakin voi olla vaikuttavaa ja koskettavaa! Toisaalta edelleen opettelen sitä, että rohkenen tuoda tarinaan ja kuvaan myös särmää.

Aiheet tarinoihinsa sadunkertoja ammentaa milloin mistäkin. Lasten maailman konkretia on hyvin tärkeä osa Hirvosen satumaailmaa: tuntuma kenttään ja kohdeyleisöön pysyy tuoreena omien lasten kautta.

Yhtä lailla tärkeinä mukana kulkevat kokemukset ja muistot omasta lapsuudesta.

– Pieni Laurikaan ei ole kadonnut kovin kauas. Monet ideani ovat peräisin omista muistoista, pienistä hetkistä ja tunnelmista. Isommat asiat ovat voineet haalistua, mutta joistain lyhyistä tuokioista on voimakkaita muisti- ja mielikuvia.

Kuvittajana Hirvonen ammentaa niin ikään omista lastenkirjamuistoistaan – niistä kuvituksista, jotka ovat painuneet mieleen, vaikka tarinat itsessään ovat ehkä unohtuneet.

– Kuvittajana pyrin miettimään, miten toisin kuvaan sellaista kiehtovuutta, yksityiskohtia, joihin muistan itse ihastuneeni lapsena, kertoo raikkaista väreistään ja selkeästä viivastaan tunnettu ja kiitetty tekijä.

Tällä hetkellä Lauri Hirvonen työskentelee apurahalla, ja työn alla oleva uusi kirja Inka ja saunaflamingo syntyy kurinalaisella päivätyötahdilla, teksti ja kuva rinnatusten, toinen toistaan täydentäen.

Jos runosuoni osoittaa tyrehtymisen merkkejä, sadunkertoja suuntaa ulos työhuoneesta lähiluontoa samoamaan, tai vaikka kaupungille uusia reittejä ja näkökulmia etsimään.

– Toisenlainen haaste on siinä, miten saada tarina pysymään tiiviinä ja luettavana. Tässä auttaa se, että luen tekstiä paljon ääneen. Perhe toimii välillä koeyleisönä, mutta jo itselle tekstin ääneen lukeminen paljastaa paljon tekstin toimivuudesta.

Yleisö on sadunkertojan työprosessissa jossain määrin läsnä koko ajan. Välillä tietoisemmin, enemmälti alitajuisesti.

– Tekeminen on tietynlaista tasapainottelua: toisaalta en halua tehdä liian vaikeaa, monitulkintaista tai pelottavaa, toisaalta en myöskään pliisua, itsestään selvää tai ylihempeää. Toiveena olisi, että tarinassa ja kuvissa olisi kosketuspintaa: jotain, joka koskettaa, lumoaa, viihdyttää ja hauskuttaa. Tätä kosketuspintaa etsin varmasti eniten omasta lapsuudestani, mutta varmasti paljon myös isyyden kautta.

FAKTA