erformanssi

Runosta kasvaa

urleski

Oululaisrunoilija Heli Slunga vetäisi mieluusti kirjailija-
haastattelutkin performanssina.

Toisinaan hän tekee runoistaan tehokkaammat lavaversiot.

Anna Kilponen teksti

Uudet säkeet
runoudessa

Kun on vetänyt lavalla aerobicia burkassa ja pitsibodyssa, tullut ruoskituksi ja jopa suuttunut yleisölle, on vaikea kuvitella, että runoilija Heli Slunga on joskus jännittänyt esiintymisiään. Ennen hän survoi itsensä korsettiin ja liimasi ylimääräiset ripset, mutta vapisi sisäisesti.

Lavalla hänestä kuoriutuu huomionhakuinen ja muiden yläpuolella oleva diiva.

– Olen saanut lisää varmuutta esiintymiseeni. Nykyään vetäisen ylleni esiliinan, jossa lukee Queen of Fuck’n Everything ja olen tosi bitch. Mitä poliittisesti epäkorrektimpi olen, sitä enemmän yleisö on riemuissaan.

Esiintymisviettiään Slunga on päässyt toteuttamaan Kaaoskoneisto-runoperformanssiryhmänsä kanssa vuodesta 2013 lähtien. Ryhmän esitykset ovat rohkean burleskeja performansseja, joihin yhdistyvät runo ja musiikki.

– On kivaa, kun ei tarvitse olla rocktähti päästäkseen keikkakiertueille. En ole lahjakas laulamisessa enkä osaa juuri näytellä. Sen sijaan pystyn olemaan ilkeä ja hauska, ja se näyttää toimivan lavalla. Soitan myös samaanirumpua. Se on armollinen soitin epämusikaaliselle ihmiselle, Slunga toteaa.

Aina silloin tällöin Kaaoskoneisto tempaisee jonkin ajankohtaisen asian puolesta. Kun Oulussa kohistiin keväällä 2014 Riisuttuna-alastontanssiesityksestä, teki ryhmä asiasta oman kannanottonsa videoteoksessa, jossa he tanssivat ilkosillaan kaupungintalon portailla.

– Poliisi ei tullut pidättämään meitä viuhahtamisesta.

Parodiaa on tehty myös Oulu-esittelyvideosta.

– Teemme näitä huviksemme, jos joku ajankohtainen aihe synnyttää pilailuhalut ja kalenterissa on tilaa. Parodiointi, pönötyksen rikkominen ja muu riekkuminen Kaaoskoneiston kanssa on tosi vapauttavaa.

Kimmoke ensimmäisen proosateoksen kirjoittamiseen syntyi performansseja tehdessä. Maaliskuussa Slungalta ja Kaaoskoneiston toiselta, Jaana Seppäseltä, ilmestyy Lapin Lolita -romaani WSOY:n kustantamana.

– Aiomme käyttää Kaaoskoneistossa syntynyttä esiintymistaitoa hyväksi myös romaanin esittelytilaisuuksissa. Miksei lavarunouden ohella voisi tehdä myös hyvää lavaproosaa? Ja miksi kirjailijahaastatteluitakin ei voisi vetää performanssina? hän kysyy ja vastaa arvoituksellisesti, että asiaa on tarkoitus tutkia romaanin myötä.

Toki paksunahkaisempaakin esiintyjää joskus hävettää, mutta se ei haittaa, jollei häpeä estä toimimasta.

– Kaikkihan täällä kasvatetaan kursailemaan ja pienentämään itseään. Minulla tulee siitä semmoinen olo, että minua ette perkele hiljennä. Näin on ollut pienestä asti. Kai se on sielussa. Ihan viheliäisyyttäni aina möngin esiin loukostani ja jatkan olemistani tämän auringon alla.

Keikoilla on sattunut joskus myös noloja asioita.

– Sekin piti konkreettisesti kokea, että samaanirummutus ja transsiin lankeaminen eivät vain toimi auditorio-olosuhteissa loisteputkien alla.

Esiintymiskokemuksen hankkiminen on Slungasta tärkeää runoilijalle. Runoklubit ovat matalan kynnyksen paikkoja, jotka tarjoavat areenan myös pöytälaatikkorunoilijoille. Parhaassa tapauksessa ne madaltavat yleisönkin kynnystä tarttua runokirjaan.

– Saan yleensä uusia lukijoita aina, jos esiinnyn. Saatan kirjoittaa runoistani lavaversion, jossa kiinnitän enemmän huomiota rytmiin ja helppotajuisuuteen.

Runoklubien myötä on tultu kauas perinteisistä lausuntailloista, joissa pääasiassa naiset lausuvat ääni väristen runoja. Kun runoillat siirtyivät kapakkaan, niistä tuli samalla varsin miehisiä areenoita.

Miksi näin on, ja missä ovat naiset?

– Jos nainen änkee itsensä esille ja näkyviin, niin heti ollaan arvostelemassa tissejä ja naamaa. Lopettakaa se! Nainen vaietkoon seurakunnassa -asenne näkyi hyvin paljaana myös Finlandia-palkintopuheesta nousseesta kohusta. Naiset haluttaisiin pitää vain jumppaamassa ja ottamassa belfieitä tai sedille tulee turvaton olo.

Juttu on Uudet säkeet -runosarjan toinen osa. Sarjan ensimmäinen osa julkaistiin 21.11.

fakta

Heli Slunga

Esiintyvä taiteilija, runoilija.

Syntynyt 1982 Tervolassa, asuu Oulun Kiimingissä.

J.H. Erkon runokilpailun toinen sija 2007.

Julkaissut kolme runokokoelmaa: Jumala ei soita enää tänne 2008 (Minerva), Varjomadonna 2009 (Minerva) ja Orjan kirja 2012 (WSOY). Tekee Kaaoskoneisto-ryhmän kanssa performatiivisia runoesityksiä. Ryhmässä mukana Slungan lisäksi
Eeva-Maria Kauniskangas ja Jaana Seppänen.

Debytoi proosan puolella Jaana Seppäsen kanssa Lapin Lolita -teoksella (WSOY) maaliskuussa 2016.

Oulun Vuoden
taiteilija

2013

Toteutti taiteilijavuonnaan kuusi runoaiheista tapahtumaa Oulussa runotyöpajasta Valofestivaalin Runo liekeissä -esitykseen. Yksi niistä oli Sanna-Maija Karjalaisen poikkitaiteellinen Naisen nauru -esitys, jonka pohjana olivat Slungan tekstit.

Esiintynyt myös maailmalla, kuten Kyproksella, Ruotsissa, Saksassa ja Venäjällä.

Vuoden 2014 Frankfurtin kirjamessuilla kiersi viikon ajan viiden runoilijan kanssa paloautossa, johon oli rakennettu sauna. Viimeksi hän esiintyi kirjailijoiden runopuulaakissa Helsingin kirjamessuilla ja tuli toiseksi.

Toivoo enemmän runoutta arkeen busseihin, pysäkeille, mainostauluihin – kaikkialle, missä ihmiset liikkuvat.

”Harmi, että Vuoden taiteilija -konsepti
lopetettiin, koska se oli hyvä tapa saada tänne lisää toimintaa.”

Heli Slunga

Huutomerkki toi
runoklubit

Kirjoittajayhdistys Huutomerkki perustettiin marraskuussa 2003. Ideoijina olivat Tuomo Heikkinen, Kaltion nykyinen päätoimittaja Paavo J. Heinonen, taiteilija Toni Kandelin ja runoilija Harri Holtinkoski.

Yhdistyksen toimintaan kuuluvat jokakesäinen Muusajuhla, kirjallisuuslehti Hallauksen julkaiseminen, sekä kirjoittamiskurssien ja runoklubien järjestäminen.

– Parodiointi,
pönötyksen
rikkominen ja muu riekkuminen Kaaos-koneiston kanssa on tosi vapauttavaa,

Heli Slunga (keskellä) kertoo. Kuvassa myös

Kaaoskoneiston

jäsenet Eeva-Maria Kauniskangas (vas.) ja

Jaana Seppänen. Tuomo Heikkiselle runoklubit olivat aikoinaan hyviä paikkoja testata, miten uudet runot kolahtavat yleisöön.

Harrastajia on tullut lisää

Anna Kilponen

Kun Tuomo Heikkinen järjesti 2000-luvun alussa runoiltoja, touhu oli aika yksinäistä. Pian hän tutustui samanhenkisten runoilijoiden seuraan, ja yhdessä päätettiin perustaa yhdistys vuonna 2003.

– Meillä oli esiintymisiä pitkin kaupunkia kirjastoissa, puistoissa ja Rotuaarin liikkeissä, Heikkinen kertoo.

Yhdistys alkoi julkaista myös omaa Hallaus-kirjallisuuslehteään ja järjestää Muusajuhlia, jotka ovat vuosien myötä levittäytyneet myös lähikuntiin.

– Teimme alussa myös lyhyitä runonäytelmiä, joiden kaikki vuorosanat olivat runoja. Järjestimme Musteklubeja Café Miloussa ja muualla Pisteklubeja. Klubilla saattoi olla viisi buukattua esiintyjää ja tusinan verran runoilijoita osallistui vapaa mikki -osuuteen.

Säännöllinen klubien järjestäminen alkoi käydä raskaaksi, sillä usein illoissa olivat samat esiintyjät. Nykyään klubeja järjestetään muutaman kerran vuodessa.

– Klubi oli hyvä paikka testata, tykkääkö yleisö uudesta materiaalista. Aikaisemmin kirjoitin runoja viikoittain ja menin aina mielelläni esiintymään.

Tuomo Heikkisen kausi kirjallisuuden läänintaiteilijana on päättymässä, eikä hän ole viime vuosina runoklubeille juuri ehtinyt. Parhaillaan hän kirjoittaa proosateosta. Heikkinen on myös yksi tämän vuoden Nuoren Voiman Debytoi runoilijana -kirjoituskilpailun voittajista.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Oulusta on tullut useita esikoiskirjailijoita, runoilijoitakin.

– Kirjoittaminen on ammattimaista ja harrastajia on tullut lisää. Toiminnallamme on varmasti ollut kannustava ja rohkaiseva vaikutus.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva