Nallikari saa loma- ja virkistyskaavan

Kalevala-teemahuvipuisto on pysynyt mukana.

Hietasaareen tulee uusi kaupunkiviljelyn alue.

Kari Sankala

Oulu

Yhdyskuntalautakunnassa oli tiistaina esillä kaksi Oulun Nallikarin ja Hietasaaren tulevaisuuteen liittyvää asemakaavaa.

Mittavampi on ehdotus Nallikarinrannan, Holstinsalmentien ja Vellamontien asemakaavaksi, joka on valmistunut. Lautakunta päätti jättää kaavan vielä viikoksi pöydälle.

Ensi viikon käsittelystä se tulee nähtäville, minkä jälkeen se menee kaupunginhallituksen kautta valtuuston hyväksyttäväksi.

Asemakaava mahdollistaa hotelli Edenin laajentamisen Holstinsalmentien varteen viisikerroksisena. Kortteliin voidaan rakentaa myös viisikerroksinen loma-asuntotalo.

Meri Oulun mahdolliset tarpeet on huomioitu samassa korttelissa 3 000 neliön varauksella.

Pohton tontista tulee tutkimus-, kehitys- ja opetustoimintaa varten varattu liike- ja toimistorakennusten kortteli.

Kortteerihotellin alue on varattu matkailua palveleville rakennuksille. Pohton tontille voidaan pystyttää 5–8-kerroksinen hotelli.

Edenin edustaa kutsutaan Nallikarinaukioksi. Sen pohjoispuolelle varataan kaavassa tila tanssia ja liikuntaa palvelevalle rakennukselle, jonka 3 000 neliötä jaetaan kahteen kerrokseen.

Nallisportin eteläpuolelle Vellamontien itäpäähän sijoittuu Pellepyy Oy:n huvi- ja viihdepalvelujen tontti, jonne voidaan sijoittaa huvipuistolaitteita.

Paikalle on suunniteltu Kalevala Thema Park -nimistä teemahuvipuistoa.

Teemahuvipuiston toimintoja on mahdollista sijoittaa myös Mustasalmen etelärannalle.

Huvipuiston autopaikat sijoittuvat Nallikarin puoleiseen saareen.

Nallikarin Tennis Oy:n liikuntahallia voi kaavan perusteella laajentaa itään.

Mustasaarentie 9:ssä ODL:n säätiön nykyinen pihapiiri säilytetään ja päärakennus suojellaan.

Mustasaarentie 11:ssä Oulun Invalidien Yhdistyksen kesäkodille kaavamuutos tarjoaa mahdollisuuden toimintojen kehittämiseen.

Hietasaaren Vauhtipuistolle uusi paikka on löydetty Holstinsalmentien pohjoissivulta.

Oulun Tarmo voi jatkaa minigolf-ratansa pyörittämistä.

Nallikarin rantatien varteen kaavassa varaudutaan majoitusrakentamiseen. Rantaan voidaan rakentaa myös uusi palvelurakennus.

Rannan pohjoispäässä Nallikarin ravintolarakennus säilyy muodoiltaan suojeltuna.

Mustasalmen eteläpuolelle Vaaskiventien eteläpuolelle on suunniteltu uusi kaupunkiviljelyalue. Sitä koskeva kaavamuutos tulee mielipiteitä varten nähtäville.

Kaupunkiviljely tarkoittaa noin hehtaarin palstaviljely-, siirtolapuutarha- ja kasvitarha-aluetta.

Lisäksi kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden huviloiden tontit rajataan selkeästi.

Jousiammuntakentälle on tulevaisuudessa mahdollista rakentaa harjoitushalli, kun muuten alue säilyy urheilu-, retkeily-, ulkoilu- ja virkistyskäytössä nykyisine ulkoilupolkuineen ja ratsastusreitteineen.

Holstinpuisto säilyy Toppilansaaren asuntoalueen puoleisena metsäisenä suojavyöhykkeenä, jonka virkistys- ja liikuntakäyttöä voidaan parantaa.

Pohjoisen aallonmurtajan jatkeeksi ja Edenin eteläpuolelle voi rakentaa venelaitureita.

Yhdyskuntalautakunta ei innostunut Veikko Ervastin (vihr.) valtuustoaloitteeseen, jossa esitettiin Hietasaaresta tehtäväksi monitavoitearviointi.

Vuonna 2009 alkaneen kaavoitustyön yhteydessä on tehty selvityksiä kattavasti.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva