Liikunta- paikoilla kätevä sijainti

Valtaosa oululaisista ehtii jollekin keskeiselle kaupungin liikuntapaikalle
alle puolessa tunnissa.

Kari Sankala

Oulu

Liikuntapalvelujen sijoittumista Oulun kaupungin rakenteeseen on tutkittu Oulun yliopistolla.

Valtaosa oululaisista tavoittaa keskeiset liikuntapalvelut helposti alle puolen tunnin.

Vaikea ja pitkä matka eivät ole tekosyy olla liikkumatta.

Kaupungin liikuntapaikoista tutkimukseen otettiin seitsemän suurta liikuntapalvelukeskusta Haukiputaan Jatuli, Linnanmaan urheiluhalli, Raatti, Oulun uimahalli, Ouluhalli, urheilutalo ja Oulunsalon liikuntakeskus.

Maantieteen tutkimusryhmässä tehtyyn luonnontieteiden kandidaatti Juha Härkösen geoinformatiikan pro gradu -tutkielmaan liikuntapalveluja oli mukana valitsemassa Oulun kaupungin liikuntajohtaja Niina Epäilys.

Tutkittuihin liikuntapaikkoihin voi kuka tahansa oululainen mennä milloin tahansa ilman ennakkovarauksia.

Kyse on omaehtoisen liikunnan harrastuspaikoista, joissa voi olla pieni sisäänpääsymaksu.

Kulkumuodoiksi tutkimuksessa otettiin oma henkilöauto, polkupyörä, joukkoliikenne ja kävely.

Omalla autolla lähes kaikki oululaiset tavoittavat alle puolen tunnin hyvän liikuntapaikan.

Ainoastaan liitoskuntien laitamilta matka kestää kauemmin.

– Etäisyyden suhteen tasa-arvoa on mahdoton toteuttaa, Härkönen sanoo.

Polkupyörälläkin kolme neljästä oululaisesta asuu alle puolen tunnin matkan päässä jostakin tutkimuksen liikuntapaikasta.

Joukkoliikenteen käyttäjillä liikuntapaikoille pääsy on hieman työläämpää kuin pyöräilijöillä, mutta linja-autoreiteissä liikuntapalvelut on huomioitu.

– Linja-autolla yli 140 000 oululaisella on mahdollisuus päästä alle puolessa tunnissa liki ovelta ovelle jollekin hyvälle liikuntapaikalle, Härkönen sanoo.

Oulussa oli tämän vuoden alussa hieman yli 196 000 asukasta.

– Kävely korostuu keskustan alueella, jonka lähellä on neljä hyvää liikuntapaikkaa Raatti, urheilutalo, Oulun uimahalli ja Ouluhalli.

Jos liikuntapalvelujen sijaintia arvioidaan työpaikkojen sijainnin mukaan, liikuntapaikoille pääsy helpottuu ja nopeutuu entisestään.

– Työpaikoilta liikuntapaikkojen saavutettavuus on kotia parempi. Liikunnan harrastaminen töiden jälkeen voi olla kätevä vaihtoehto, Härkönen huomauttaa.

Tutkimuksessa on käytetty Suomen ympäristökeskuksen ja Tilastokeskuksen väestö- ja työpaikkaruudukoita, joiden koko on 250x250 metriä.

– Kyse on valtakunnallisesta yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmästä.

– Ruudukot on yhdistetty liikuntapaikkarekisteriin. Lisäksi tutkimuksessa on hyödynnetty digiroad-tieverkoston aineistoa.

– Digiroad antaa kululle nopeudet. Polkupyöräilijän vauhti on 16 kilometriä tunnissa ja kävelijän
4 kilometriä. Autot ajavat nopeusrajoitusten mukaan.

– Linja-autojen reitit ja pysäkit on Oulun joukkoliikenteen aineistosta. Tiivis kaupunkirakenne parantaa joukkoliikennettä.

– Yhteenvetona hyvä liikuntapaikka on 82,5 prosentilla oululaisista alle 15 minuutin päässä kotoa, jos käytössä on henkilöauto.

– Pyörällä vastaava prosentti on 59,3, Härkönen toteaa.

Oulussa on valmisteilla kouluverkkoselvitys ensi maaliskuun loppuun.

Maantieteen tutkimusryhmän johtaja, geoinformatiikan professori Jarmo Rusanen painottaa muun muassa matkaketjuja suunnittelussa.

– Onko selvityksen tekijöiden käytössä oikeat menetelmät, matkat ja paras tieto?

– Usean kulkemisen yhdistelmä pitää huomioida. Tällöin kyse on koulukkaiden kohdalla lähinnä pyörästä ja bussista.

– Tutkimuksen reitityksen voi tehdä monella tavalla.

Vastaavaa tutkimusmenetelmää voi soveltaa myös muiden palveluverkkojen ja alueellisten ratkaisujen suunnittelussa ja päätöksenteossa.

Terveyspalvelut ovat hyvä teema, kun sote-uudistuksessa ryhdytään katsomaan, mihin sote-alueiden palveluja ryhdytään sijoittamaan, professori Rusanen sanoo.

Käytössä on lisäksi niin hyvät reittipalvelut, että myös liikkuvien palveluyksiköiden käyttö voidaan katsoa ennalta tarkasti.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva