Kuppilan tarina päätyi kirjaksi

45 Special on 25 vuodessa vakiinnuttanut asemansa paikkana, jonne artistit ja bändit haluavat tulla ja jossa yleisö viihtyy.

Paikka on osannut reagoida musiikkikentän pirstaloitumiseen, arvioi numerobaarista kirjan kirjoittanut Anssi Juntto.

Riitta Taulavuori, teksti
Jarmo Kontiainen, kuvat

Oululaiskaverusten Ilpo Sulkalan ja Eero Puolakanahon päähänpisto rock-henkisen kuppilan perustamisesta Oulun keskustaan takavuosien suosikkiravintolan Zivagon paikalle oli ehkä hullunrohkea.

Mutta ei sentään yhtä pähkähullu kuin se, mitä oli vähän aiemmin pohjustettu tapaamisessa itänaapuriin bisnestä tehneen liikemiehen kanssa.

Miehet olivat selvitelleet mahdollisuutta viedä kuusamolaislähtöisen heavy rock -yhtyeen Zero Ninen levyjä Neuvostoliittoon, ja maksu olisi kuitattu kelohonkana – vaihtokauppatalouden aikakautta kun elettiin.

Hanke ei edennyt.

Sitä vastoin se toinen päähänpisto ei hyytynyt. Mukaan lähtivät myös Zero Nine -muusikot Kepa Salmirinne ja Elmo Harju sekä bändin keikkoja myynyt Raimo Räsänen.

Tämä tarina olisi kuitenkin saattanut päättyä heti alkuunsa. Suomessa 1990-luvun alun lama oli vaikutuksiltaan maamme historian synkimpiä, ja myös tuoreet kapakoitsijat saivat kokea kasapäin vastoinkäymisiä.

Tänä syksynä on vietetty rock-klubi 45 Specialin 25-vuotisjuhlia. Klubi on vakiinnuttanut asemansa paikkana, jossa yleisö viihtyy ja jonne artistit ja bändit haluavat tulla – vaikka tarjolla olisi isompiakin esiintymislavoja. Myös paikan sunnuntaijameista on muodostunut omanlaisensa käsite.

Klubilla ovat soittaneet lähestulkoon kaikki nimekkäimmät suomalaiskokoonpanot HIMistä ja Nightwishistä lähtien, ja keikkoja järjestyy myös uraansa aloitteleville kokoonpanoille.

Ulkomaiden kuuluisuuksista klubilla ovat esiintyneet muun muassa entinen Rolling Stones -basisti Bill Wyman ja Ramones-basisti Dee Dee Ramone.

Numerobaarin vaiheita sen alkuajoista lähtien seurannut musiikin suurkuluttaja, vapaa toimittaja Anssi Juntto on koonnut klubin tarinan kirjaksi Rock’n’roll-yliopiston kasvatit (Nispero).

Kirjassa käydään läpi kuppilan toimintaa, päästetään ääneen esiintyjiä ja asiakkaita sekä muistellaan legendaarista portsarikaksikkoa Jorma Karhumaata ja Juha Oksasta.

– Nelivitosen pitkä ikä ja jatkuva suosio johtuvat pitkälti siitä, että se on osannut höllätä rockista ja reagoida musiikkikentän pirstaloitumiseen. Dj-kaartista on löytynyt monen genren spesialisteja, ja täällä on ollut myös valveutuneita klubijärjestäjiä, Juntto arvioi.

Tarina olisi kuitenkin
saattanut päättyä
heti alkuunsa.
Suomessa 1990-luvun alun lama oli vaikutuksiltaan
maamme historian synkimpiä,
ja myös tuoreet kapakoitsijat saivat kokea kasapäin
vastoinkäymisiä.

Kirja oli alun perin Junton ehdotus. Tosin hän ehdotti kirjan tekemistä kulttuuri- ja urheiluseura 45 All Starsista, joka aloitti puolisentoista vuotta kuppilan perustamisen jälkeen. Sulkala oli sitä mieltä, että tehdään nyt ensiksi ainakin baarikirja.

Baarin tarina kuvaa Sulkalan mielestä myös suomalaisen säätely-yhteiskunnan muutosta ja antaa vihiä siitä, onko tähän päivään tultaessa opittu menneistä erheistä yhtään mitään.

– Suomessa ollaan nyt jossain määrin samanlaisessa tilanteessa kuin 25 vuotta sitten. Poliitikot tekevät paniikkiratkaisuja eikä kukaan halua tinkiä omista eduistaan. Kokonaiskuvaa ei nähdä. Aika lirissä ollaan, Sulkala hymähtää.

Mutta palataan vielä alkuun. Hullunrohkeaksi rokkikuppilan perustamisen teki se, että sen yrittäjillä ei ollut ravintolabisneksestä liiaksi aiempaa kokemusta.

– Olimme ryypänneet kymmenkunta vuotta Rattori-lupilla, ja se oli se meidän kokemuksemme, Sulkala veistelee.

Eivät miehet toki aivan kylmiltään aloittaneet. Sulkala ja Puolakanaho olivat pyörittäneet aiemmin yhdessä Kuusisaaren tanssipaviljonkia. Lisäksi Sulkala oli ollut järjestämässä Kuusrockia 1980-lopulta lähtien.

Vuonna 1992 konkurssiin ajautuneesta Kuusrockista kehkeytyi Sulkalalle lopulta yhdenlainen bisneksenteon korkeakoulu.

Sulkala maksoi festivaalin bändivelat, 168 000 markkaa, omasta pussistaan. Rahat kokoon saadakseen kapakoitsija paiski töitä kuppilansa ovimiehenä useana iltana viikossa.

– Seitsemän vuotta siinä meni. Järkeilin, että kun hoidan velat, ohjelmatoimistot myyvät minulle myöhemminkin bändejä ja artisteja.

Ja näin on käynyt.

fakta