Kuivasjärven satumaailmassa

Taiteen palo pitää oululaisen kuvataiteilija-professorin
Raimo Metsänheimon sielultaan virkeänä huolimatta siitä,
että ikää on 90 vuotta.

Valmiita töitä on vielä julkisesti esittelemättä.
Niin, että jos vaikka näyttelyn ensi syksynä pitäisi.

Esko Aho, teksti
Jukka-Pekka Moilanen, kuvat

Oulun Kaijonharjussa Kaitoväylää pitkin autolla ajaessa täytyy olla tarkkana huomatakseen pienen kärrytien, joka näyttää johtavan tuuheaan metsikköön.

Nimeltään se on Raimontie, mutta viittaa ei näy, sillä opasteiden kotiin vieminen kuuluu opiskelijoiden elämänmenoon. Tämäkin on kähvelletty jo viisi kertaa. Viisi Raimoa on saanut nimikoidun seinäkoristeen.

Tien päässä sijaitsee vanha, kellertävä omakotitalo, jonka pihalla näkyy lumen osittain peittämiä veistoksia. Hennoimmat puut myös taipuvat vasta sataneen märän lumen painosta. Näkymä on kuin eri maailmasta.

Harmaapartainen mies tulee talon portaille vieraita vastaan. Kuivasjärven rannan satumaailmaa isännöi kuvataiteilija, professori Raimo Metsänheimo, joka syyskuussa täytti 90 vuotta.

Piirtämiseen ja veistämiseen liittyvä historiallinen perspektiivi Metsänheimolla on kunnioitettavan pitkä ja laaja.

Kuivasjärven rannan talossakin on vuosien mittaan vieraillut ties ketä taidemaailman nimiä opiskeluaikojen kaverista Reidar Särestöniemestä lähtien.

Heti porstuassa vastaan tulee pari pientä norsuveistosta, jotka kuvaavat elefantteja Fredriksbergin eläintarhassa Tanskassa ja Baselissa Sveitsissä.

Keittiön ikkunasta Kuivasjärvelle päin katsoessaan saattavat Metsänheimon taidetta tarkasti tuntevat havaita tuttuja kuusia rantamaisemassa.

Yleensäkin luonto ja eläimet ovat olleet keskeisin elementti kaikessa hänen taiteessaan.

Apinoita ja elefantteja Metsänheimo on tutkinut matkoillaan Euroopan eläintarhoissa. Poron malleja hän sai läheisestä, jo lopetetusta Oulun yliopiston eläintarhasta.

Julkisuudessa vähemmälle huomiolle on jäänyt taiteilijan uran alkukauden menestys lahjakkaana sarjakuvapiirtäjänä ja kuvittajana. Tästä puolesta hyvä esimerkki on kansi ja kuvitus Joel Lehtosen satukirjaan Tarulinna (1953).

Taiteen tekeminen on viime vuosina muuttunut Metsänheimolle hankalammaksi näön huonontuneen tarkkuuden vuoksi. Värinäkö sen sijaan on ennallaan.

– Tuossa kuusessa on väärä väri, vähän liian harmaa, silloin minulla ei ollut tarpeeksi pastelleja, taiteilija sanoo ja osoittaa suurta maalausta olohuoneen seinällä.

– Näön lisäksi minulta on mennyt muisti. En tahdo enää edes tuttuja veistäjien nimiä saada mieleen.

Mutta yhden asian hän muistaa kirkkaasti: veistoskilpailut ovat Suomessa aivan liian pitkään suosineet abstrakteja teoksia muiden kustannuksella.

Pieni piiri pyörii liian monissa kilpailuissa muun muassa sen takia, että Kuvanveistäjäliiton edustajilla on valinnoissa veto-oikeus, olivatpa maallikot asioista mitä mieltä tahansa.

Kilpailujen ulkopuolella Metsänheimon esittävälle taiteelle on riittänyt kysyntää, vaikka ajat ovatkin kuvataiteen kannalta huonot jatkuvien säästöjen takia.

Yksi hänen tunnetuimmista ja rakastetuimmista töistään Oulussa on suihkukaivoveistos Rupikonna (1983) entisen keskustan terveyskeskuksen pihalla.

Limingantullin risteyksen kohdalla ohikulkijoita katselee Tilapäinen (1984–1988). Graniittinen Hilkan patsas (1965) sijaitsee sisätiloissa Pohjankartanossa.

Viimeisimpiä yleisömenestyksiä ovat apinaveistokset Voimistelua ja siihen kuuluva Vokaliisi (2003) Hintan alakoulussa.

Japanilaiset halusivat 1990-luvun alussa tilata Metsänheimolta kopion Kaijonharjun sivukirjaston Tiedonjano-orankiveistoksesta (1987) maailmanlaajuiseen projektiin liittyen.

Taiteilijalla vain ei ole koskaan ollut tapana kopioida teoksistaan. Muotitkin oli valimossa hävitetty teoksen valmistumisen jälkeen.

– Valos olisi pitänyt saada lähtemään kolmessa kuukaudessa. Hinnasta se ei olisi jäänyt kiinni. Pyyntö oli siitä huolimatta mahdoton toteuttaa.

– Kuulin myöhemmin eräältä tutulta, että Tokiossa olisi juuri samannäköinen patsas. En halua ryhtyä asiasta riitelemään. Japanista löytyy erinomaisia kopioijia. Olen iloinen, jos he ovat saaneet orankinsa. Raha ei ole taiteen tekemisessä tärkein asia, Metsänheimo sanoo.

– Raimo ei ole koskaan ollut bisnesmies, kuuluu Meeri-vaimon kommentti keittiön puolelta.

Valmiita töitä on vielä sen verran varastossa, että Raimo Metsänheimo voisi ”ehkä” vielä ensi syksynä pitää oman näyttelyn.

– Minulla on ollut sellainen periaate, että näyttelyissä täytyy olla pääasiassa uusia tai ainakin ennen esittelemättömiä teoksia.

Fakta