Kova vetovoima teatteriin

Näyttelijä Anneli Juustinen muistelee vahvimpia roolejaan:
Annie mestariampuja, kyttyräselkä-Lubov ja Šetsuanin
hyvä ihminen.

Eeva Kauppinen

Näyttelijä Anneli Juustinen on työskennellyt teatterissa 50 vuoden ajan, joista Oulun kaupunginteatterissa 45. Kestilässä syntynyttä pienviljelijän tytärtä veti näyttämölle taianomainen voima.

– Esiintymisen halu on sisäsyntyistä, hän sanoo.

Lapsuuskoti antoi eväät työmoraalille.

– Sieltä on tullut sinnikkyys ja kyky kestää vaikeita asioita. Maailma ei lopu, kun ensimmäinen vastoinkäyminen tulee.

Kirjaston satukirjat toivat hyvää mieltä ja ruokkivat lapsen mielikuvitusta.

– Heti kun opin lukemaan, olin ahkera kirjaston käyttäjä. Sieltä sain, mitä kaipasin. Luin satuja ja elin niissä. Lempisatuni oli Tuhkimo. Siinä köyhästä tytöstä tulee prinsessa.

Kun perhe muutti Ouluun, Anneli löysi tiensä sekä kansalaisopiston että työväenopiston näytelmäpiireihin, joita vetivät teatterin ammattilaiset: näyttelijä Mauri Heikkilä, ohjaaja Kaija Siikala ja jopa Oulun Teatterin johtaja Risto Veste.

– Menin mukaan kumpaankin ryhmään. Aivan hirviä himo oli näyttämölle. Samoihin aikoihin 14-vuotiaana pääsin teatteriin avustajanäyttelijäksi, hän kertoo.

– Elämäni alkoi siitä. Kaikki oli pelkkää teatteria!

Silloinen Anneli Huovinen löysi myös aviomiehensä Juhani Juustisen teatterista Oulussa 1965.

– Mieheni tuli tänne kiinnityksellä näyttelijäksi Helsingistä. Ruvettiin seurustelemaan ja mentiin kihloihin ennen kuin läksin teatterikouluun Tampereelle.

Sen jälkeen yhteiseksi työpaikaksi tuli Vaasan Suomalainen Teatteri.

– Teatteri oli arvossaan
arvaamattomassa.
Näyttelijät olivat mystisiä ja
mielenkiintoisia.

Anneli Juustinen

näyttelijä

Oulun kaupunginteatteriin pariskunta palasi 1975. Yksi Anneli Juustisen suurista rooleista oli Annie mestariampuja.

– Annie mestariampuja oli Oulussa kova sana. Se meni täysille saleille isolla puolella ja pysyi ohjelmistossa kolme vuotta 1979–1981, Juustinen mainitsee.

– Kun Annie tehtiin, ihmiset olivat haltioissaan. Oulussa ei ollut paljon musikaaleja ollutkaan. Länkkärivaatteisiin puettu Annie mestariampuja tarjosi kivaa musiikkia, tanssia ja lauluja.

Ennen teatterilla oli tärkeämpi rooli kuin nykyään, Juustinen arvioi.

– Teatteri oli arvossaan arvaamattomassa. Näyttelijät olivat mystisiä ja mielenkiintoisia.

Kiinnitettynä näyttelijänä joutuu tekemään rooleja laidasta laitaan. Se on myös ammatin suola.

– Minulla ei ole koskaan ollut mitään sitä vastaan. Minua on käytetty satunäytelmän ylikypsästä päärynästä Annie mestariampujaan.

– Sen päätin ihan nuorena tyttönä, että yritän opetella tämän ammatin niin hyvin, että kun täytän neljäkymmentä vuotta ja nuoruus rupeaa menemään ja minä itse rapistumaan, niin minulla olisi ammattitaito.

Annie mestariampujan lisäksi Anneli Juustinen muistelee lämmöllä Eugen Terttulan ohjaamaa Brechtin näytelmää Šetsuanin hyvä ihminen 1972 ja Kaisa Korhosen Gorki-ohjausta Viimeiset lapset 1981.

– Roolini oli avioliiton ulkopuolella syntynyt tyttö, kyttyräselkä-Lubov, jota sisarukset syrjivät. Panin oman elämäni siihen, ja sain loistavat arvostelut.

Anneli Juustinen jäi juuri eläkkeelle Oulun kaupunginteatterista. Viimeinen työ oli Viimeinen valssi.

– Olen iloinen, että Oulun kaupunginteatterilla menee nyt niin hyvin.

FAKTA