Koskea saa – ja haistaa myös

Näkövammaisilla on usein korkea kynnys käydä museoissa
ja gallerioissa. Oulun taidemuseossa kynnystä madalletaan
kuvailutulkkausopastuksilla ja moniaistisilla näyttelyillä.

Riitta Taulavuori, tekstit
Jukka-Pekka Moilanen, kuvat

Eikös taidemuseossa kuulu pitää näpit irti teoksista?

No ei tällä kertaa. Oulun taidemuseon amanuenssi Outi Dekker suorastaan yllyttää pientä vierailijaryhmää, että nyt saa koskea.

Vajaan kymmenen hengen ryhmä eri-ikäisiä taiteenystäviä on tullut tutustumaan Outi Dekkerin opastuksella Kirsti Muinosen Mesipaikat-näyttelyyn.

Vieraat ovat tulleet taidemuseon näyttelyyn Pohjois-Pohjanmaan näkövammaiset ry:n virkistys- ja juhlatoimikunnan aloitteesta.

– Suurin osa ryhmästämme on heikkonäköisiä. Joku näkee pienen alueen hyvin tarkasti, toinen taas pystyy näkemään vain laajemman alueen, lisäksi eroja voi olla esimerkiksi värien näkemisessä ja valon kokemisessa, kertoo Pohjois-Pohjanmaan näkövammaisten virkistys- ja juhlatoimikunnan puheenjohtaja Katja Kuusela.

Näkövammaiset eivät ole suinkaan ensimmäistä kertaa Oulun taidemuseossa. Kuuselan mukaan taidelaitokseen on helppo tulla, koska siellä on kehitetty palveluita, joilla vammainen asiakas otetaan huomioon.

Oulun kaupungin vammaisneuvosto myönsi taidemuseolle vuoden 2015 vammaisystävällinen toimija Oulussa -tunnustuksen marraskuussa. Tunnustuksen saaja oli Pohjois-Pohjanmaan näkövammaiset ry:n ehdottama.

Kierroksen aluksi Dekker johdattelee ryhmän pimeään Tasku-tilaan, jossa on useasta osasta koostuva tilainstallaatio Matka (2015). Kokonaisuuteen kuuluvat akryyli- ja muovilevyistä toteutettu kupumainen teos, neljä pyöreille akryyli- ja muovilevyille fluorisoivilla väreillä toteutettua maalausta sekä Muinosen tyttären Meeri Lukinin video- ja ääniteos.

Aluksi Dekker kuvailee teosten sijoittelua, toteutustapaa ja ulkonäköä. Tämän jälkeen hän ojentaa vieraille puuvillakäsineet, jotta he pääsevät tunnustelemaan kuputeoksen ja maalausten pintaa. Sitten seuraa yllätys: Dekker kertoo poimineensa maalauksista yksityiskohtia, joita vieraat voivat kosketella ilman käsineitä.

– Olen toteuttanut nämä ihan kotikonstein. Kuvasin ensin joitain yksityiskohtia maalauksista, tulostin kuvat värillisinä kartongille ja lopuksi korostin kuvien kuviot liimalla. Liiman kuivuttua syntyi kohokuvioita, joita voi tunnustella paljain sormin.

Kierros jatkuu isossa salissa, jossa Dekker ohjaa vieraansa asettumaan rinkiin – ja pyytää jokaista sulkemaan silmänsä ihan vain varmuuden vuoksi. Sitten hän kaivaa esiin purkin ja antaa jokaisen nuuhkaista sitä.

– Eikös se ole hunajaa, Asko Räsänen tunnistaa.

Tästä päästäänkin seuraavan teoksen, mdf-levyille tehdyn akryylimaalausinstallaation Mesilennon (2015) äärelle. Myös sitä saa kosketella käsineet kädessä.

Yllätykset jatkuvat: salin pöydällä on paljain käsin hypisteltävissä olevia maalattuja ja maalaamattomia teososia, joita taiteilija on antanut lainaksi opastusta varten. Kierroksen loppupuolella vieraat saavat vielä arvioida muun muassa erilaisten suurennuslasien käyttökelpoisuutta.

Pohjois-Pohjanmaan näkövammaisten yhdistyksen hallituksen jäsen Jarkko Lauri arvioi, että monella näkövammaisella on korkea kynnys käydä gallerioissa ja museoissa.

– Kynnystä madaltaa se, jos niissä helpotetaan visuaalisen informaation saantia järjestämällä esimerkiksi kuvailutulkkausopastuksia ja moniaistisia näyttelyitä, kuten täällä on tehty.

Lauri itse on tottunut taidelaitoksissa kävijä, sillä ennen näönmenetystä hän kirjoitti taidearvosteluita.

Katja Kuusela miettii opastuskierroksen jälkeen, että tähän näyttelyyn tekisi mieli tulla vielä uudestaan.

– Voisi käydä puolison kanssa kahdestaan fiilistelemässä.

Dekkerin kanssa Kuusela sopii alustavasti, että näkövammaisten ryhmä tulee seuraavalle vierailulle keväällä. Tuolloin tutustuttaisiin taidemuseon toisen kerroksen näyttelyyn.

Kirsti Muinosen akryyli- ja muovilevyille toteuttaman maalauksen pinta ei tunnu aivan sileältä. Olisiko siinä joitain kiehkuroita? Puutarha-teoksen yksityiskohdasta tehtyä kohokuvaa saa tunnustella paljain käsin. Tasku-tilassa olevassa Meeri Lukinin videoteoksessa on avaruudellisia näkymiä. Jokainen aistii ne tavallaan. Tove ja Katja Lauri, Jarkko Lauri sekä Asko Räsänen nuuhkaisevat kukin vuorollaan Outi Dekkerin ojentamaa purkkia. Katja Kuusela vertailee suurennuslaseja.

Kurssilta eväitä esityksen tekoon

Oulun kaupunginteatterin ohjaaja Heta Haanperä vetää näkövammaisille tarkoitetun teatteri-ilmaisun kurssin Oulussa helmikuussa. Pohjois-Pohjanmaan näkövammaiset ry:n aloitteesta pidettävän kurssin järjestää Näkövammaisten kulttuuripalvelu ry.

– Pohjois-Pohjanmaan yhdistyksellä on kesällä 90-vuotisjuhla, ja yhdistys haluaa valmistella sinne oman esityksen. Kaksipäiväisen kurssin tarkoituksena on perehdyttää kurssilaisia muun muassa näyttämöilmaisun perusteisiin. Samalla se voisi toimia lähtölaukauksena näkövammaisten teatteriharrastukselle Oulussa, sanoo Näkövammaisten kulttuuripalvelun kulttuurisihteeri Tanja Rantalainen.

Rantalainen huomauttaa, että myös näkövammaisilla on oltava oikeus päästä nauttimaan taide- ja kulttuurielämyksistä, oli kyse museoista, elokuvista, teatterista tai mistä tahansa muusta kulttuurin kuuluvasta toiminnasta.

Näkövammaisten kulttuuripalvelu on järjestänyt muun muassa kuvailutulkkauskoulutusta eri taidelaitosten työntekijöille.

Ohjaaja Heta Haanperä sanoo innostuneensa heti, kun Rantalainen oli yhteydessä kurssitoiveesta Oulun kaupunginteatteriin.

– Olen pitänyt vaikka minkälaisille ryhmille tarkoitettuja kursseja aiemminkin. Parhaillaan vedän perheteatterikurssia sekä nuorisoteatteriryhmää. Ja on hienoa, että teatteriharrastus leviää. Sen edistäminen on meidän perustyötämme.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva