Artikkelin lähde Kaleva
Vuoden luontokirjaksi
valitussa Korppiretkessä hän pohtii luontosuhdettaan.
Anna Kilponen, tekstit
Mika Honkalinna, kuvat”Vanha korppi, hornan sukuun kyllä kuulut öisen maan!”, kirjoitti Edgar Allan Poe. Takametsien mustatakki, pahan ilman lintu – korppi tunnetaan kirjallisuudessa ja kulttuurihistoriassa laajalti. Usein myös vainottuun korppiin on liitetty monenlaisia uskomuksia.
Liminkalaista luontokuvaajaa Mika Honkalinnaa korppi on puhutellut selittämättömällä tavalla jo teinivuosista lähtien. Häneltä meni vuosia tajuta, miksi hän kuvaa niin mielellään juuri kyseistä lintua.
– Jokaisella on tietty vastinpari luonnossa, joka kuvastaa hänen päänsisäistä maailmaansa. Siinä missä joku on merelle tuijottaja, toiset ovat kissa-, koira- tai karhuihmisiä. Minun vastinparini on korppi, hän kertoo.
Huhtikuun viimeisellä viikolla vuonna 1978 tapahtui jotain merkittävää. Jo tuolloin luontoasioista kiinnostunut teini-ikäinen Honkalinna sai päähänsä polkaista korpin pesäkalliolle Kymenlaaksossa.
– Pari päivää myöhemmin palasin ja otin mummon vanhalla ensimmäisellä pokkarilla ensimmäiset luontokuvani lentokykyisestä korpinpojasta.
Viimeisimpien viiden vuoden ajan Honkalinna on kuvannut pääasiassa korppeja luontokirjaansa varten. Huhtikuussa Honkalinnalta ilmestyi
Valokuvia ja päiväkirjamaisia muistiinpanoja yhdistelevässä kirjassa hän haluaa kertoa ihmisten ja eläinten välisistä suhteista.
– Korppi on kirjassa melkein peitetarina, sillä haluan tuoda esiin kumppanuuden ja samuuden tuntemuksia, joita ihmisillä on ympäröivää luontoa kohtaan. Korpissa on paljon tarttumapintaa. Se on lintumaailman älykkö ja sosiaalisesti monitasoinen eläinlaji, jolla on rikas kieli ja suhdetoimintaa, Honkalinna luonnehtii.
Korppiretki-kirjan kehyksen muodostaa Honkalinnan oma, elämänmittainen korppiretki, jonka myötä hänelle on avautunut ”kokonainen maailma”.
Konkreettisempi korppiretki tehdään äijäporukassa keväisin vapun tienoilla. Kyseessä on jo yli 30 vuotta vanha traditio, rengastusretki, johon Honkalinna on osallistunut 1990-luvun puolivälistä lähtien kuvaajana. ”Äijäkorppijengissä” on mukana kahdeksan miestä.
– Äijäporukka pakkaa joka kevät kamansa ja lähtee kymenlaaksolaiseen maisemaan viikoksi tarkoituksenaan rengastaa korpinpoikasia honganlatvustoissa ja kallion jyrkänteillä. Kyse on yhteishengestä, hurtista huumorista ja muistoista, jotka liimaavat jengin yhteen.
Aina kun Mika Honkalinna kohtaa metsässä korpin, virittää se hänen päänsisäisen maailmansa tiettyyn asentoon: silloin syntyy ”maisema maiseman sisään”.
Lähimmillään Honkalinna on kameroineen päässyt 40 sentin päähän korppia. Kyseinen kuva on päätynyt myös Korppiretki-kirjaan. Siinä korppi katsoo suoraan kameraan.
– Korpit ovat arkoja lintuja. Ne ovat herkkiä objektiivin liikkeelle. Jos haluaa päästä niiden kähinöihin ja sosiaalisiin kuvioihin mukaan, on kuvattava kojussa peililasi korpin ja kameran välissä.
Peililasi onkin uusinta piilokojuteknologiaa, joka toimii Honkalinnan mukaan erityisen hyvin korpin kanssa.
– Olemme käyttäneet sitä jo pari talvea Etelä-Karjalassa olevalla korppikojullamme.
Korppiretkessä Mika Honkalinna halusi käyttää värikuvien rinnalla mustavalkoisia kuvia.
– Korppi ei ole täysin musta, vaan se loistaa metallinhohtosävyissä tietyssä valossa.
puolison suru
Eräs kohtaaminen korpin kanssa on jäänyt Mika Honkalinnan mieleen erityisen – Olin liikkeellä muutaman muun kanssa ihan muissa asioissa kuin korppeja kuvaamassa. Jostain takaa ilmestyi korppi, jolla oli hirveästi asiaa. Se mekasti meille, ikään kuin moitti meitä. Tämän jälkeen korppi painui rantametsään, missä se jatkoi meluamista. Pian korppi tuli takaisin ja alkoi jälleen mekastaa Honkalinnan seurueelle. – Ajattelin, että onpa outoa käytöstä korpilta. Kun sitten menin itsekin rantametsään, löysin erään puun juurelta sammaleella puoliksi peitellyn, ammutun korpin. Silloin tajusin, että siinä oli puolison menettämisen surua. Se jäi mieleen pitkäksi aikaa. Korpit ovat uskollisia kumppaneita, sillä korppiparin side on elinikäinen.
riipaisevana. Se tapahtui marraskuisena päivänä, kun hän oli veneessä lähestymässä järvenrantaa.
Artikkelin lähde Kaleva