75 kinkun ja yhden kuusen sesonki

Maaseutumatkailuyritys
Merilän kartanossa riittää vilskettä
pikkujouluista
uuteen vuoteen asti. Kartanolaiset
tekevät työkseen joulumieltä
asiakkailleen.

Anni Hyypiö teksti
Jukka Leinonen kuvat

Edessäni seisoo vanha valkokylkinen uuni, jolla on tähän vuodenaikaan liittyvä kunniakas ja tärkeä tehtävä.

Tämän uunin sisuksissa paistetaan koivuklapilla pikkujoulusesongin aikana monta kymmentä joulukinkkua.

Yhden kinkun paistaminen syöntikypsäksi vie noin vuorokauden, ja kerrallaan uuniin mahtuu kahdesta kolmeen kinkkua. Vanhan pirtin ovella seisova uuni käy siis jatkuvasti kuumana melkein kuukauden ajan.

Eikä tässä vielä kaikki:

– Kun laskemme yhteen tämän ja Kaisun salin puu-uunin kinkut, pikkujoulusesongin aikana meillä paistetaan yhteensä noin 75 kinkkua. Jouluaaton kinkut tulevat vielä siihen päälle, selvittää utajärveläinen Leena Tervonen Merilän kartanosta.

Tervonen tuntee hyvin kartanon kinkkukuviot, sillä hän on autellut sen juhlassa ja arjessa jo parinkymmenen vuoden ajan.

Tervosta tulevassa kinkku-urakassa auttaa kartanon uusi kokki Markku Tervomaa. Hän on Merilän perheen tuttu jo vuosien takaa, mutta tämä on hänen ensimmäinen joulunsa kartanon keittiössä. Entinen Hönttämäen koulukeittiön kokki on ottanut uuden roolinsa vastaan luottavaisesti. Tulevaa ei kuitenkaan voi ennustaa.

– Ai miltä joulusesonki kartanossa tuntuu? Vielä hyvältä. Mutta sitähän pitää kysyä tietysti jouluaattona uudestaan, hän naureskelee.

Utajärvellä Merilän kartanossa joulu on otettu vastaan jo monen monta kertaa. Hiljaisen Meriläntien päässä tulijaa odottaa lumisateen piiskaama piha, jota reunustavat komeat, korkeat puurakennukset. Tuuli heiluttelee rakennusten pieliin ja lipputankoon vedettyjä jouluvaloja. Keltaiseksi maalatun päärakennuksen ulko-ovella tulijaa tervehtivät puusta veistetyt tontut.

Uskottava se siis on: joulu on jo ovella – kirjaimellisesti.

Tämä Oulujoen rannalla seisova kartano on ollut utajärveläisen Merilän suvun omistuksessa jo kaksisataa vuotta, ja se on kestinnyt niin 1800-luvun lopun koskiveneturisteja kuin viime vuosikymmenten pikkujouluvieraita.

Tänä jouluna yksi on kuitenkin poissa. Kartanon emäntä Kaisu Meriläinen menehtyi alkuvuonna äkillisesti sairaskohtaukseen.

Suuresta menetyksestä huolimatta kartano on jatkanut toimintaansa läpi vuoden – ja joulu otetaan tuttuun tapaan vastaan tänäkin vuonna.

Pitkälle marraskuulle asti palvelu- ja ravintola-alalla elettiin piinallista siirtymävaihetta. Kun kesäsesonki oli viety päätökseensä ja viimeiset syyshäät tanssittu, odottavat katseet käännettiin jouluun. Pikkujoulukausi on matkailu- ja ravintola-alalle kultaakin kalliimpi aika. Silloin alkoholin myynti kasvaa normaaliin verrattuna jopa 10–15 prosenttia, ja ruokamyyntikin kasvaa huomattavasti.

Vaikka taantuma vie kuluttajan käyttövaroja, Matkailu- ja ravintolapalveluiden liiton MaRan marraskuisen kyselyn mukaan alan yritykset odottavat tulevalta pikkujoulumyynniltä edellisvuoteen nähden varovaista kasvua.

Merilän kartanollakin marraskuu oli vielä suunnittelun aikaa – kesäkauden päättäjäisiäkin vietettiin vasta lokakuussa. Kartanon ensimmäinen iso pikkujouluseurue saapui marraskuun viimeisenä lauantaina. Yli kahdensadan hengen seurue oli harvinaisen helppo viihdytettävä, sillä seurue toi oman ohjelmansa mukanaan.

Nyt joulukuussa iso pyörä on pyörähtänyt toden teolla käyntiin, eikä kartanon väellä ole vapaa-aikaa ihmetellä joulukuun kulumista.

Mitä pohjoispohjanmaalaiset pikkujouluasiakkaat sitten juhlakohteeltaan haluavat?

Leena Tervomaan kokemuksen mukaan resepti on yksinkertainen: Hyvää ruokaa, hieman jouluaiheista musiikkia, kiireetöntä yhdessäoloa ja mielellään vielä kunnon löylytykset hyvässä saunassa.

Tapoja joulunviettoon on tietysti monia. Eräs pikkujouluseurue halusi juhlansa järjestettävän lämpimien sisätilojen sijaan ulkona joen rannalla seisovassa laavussa. Toive toteutettiin, ja vierailipa itse joulupukkikin lyhtyjen valossa juhlaansa viettäneiden luona.

Kartano koristellaan ennen vieraiden saapumista jouluasuun. Kartanon uuden puolen juhlasalissa pitkiä pirttipöytiä peittävät puhtaat valkoiset liinat ja kynttilät, ja pöydille ja lipastoille nostetut puiset tontut kurkistelevat yllättävistäkin paikoista. Kynttilöiden valossa tunnelma hirsiseinien sisällä on rauhallinen, pysähtynyt.

Vaikka isolla tilalla riittääkin pihalla lääniä ja sisätiloissa huoneita, Tervomaa arvelee kartanon pärjäävän tänä jouluna vain yhdellä aidolla joulukuusella.

– Kaikki saavat sitten pyöriä sen ympärillä. Määrä ei ratkaise, vaan laatu, Tervomaa naureskelee.

Kartanon pikkujoulumenu on perinteinen ja konstailematon. Siitä löytyvät kaikki joulun tutut elementit eli juureslaatikot, sienisalaatit, rosollit, kalatarjottimet, sillit, kuuluisa kinkku ja jälkiruoaksi luumukiisseli kermavaahdolla. Jouluun valmistautuminen onkin aloitettu oikeastaan jo viime kesänä, jolloin kartanolaiset suuntasivat metsään marjojen ja sienien perässä.

Suurin osa pikkujoulukattauksista katetaan noutopöytään.

– Kyllähän jouluna jokainen ha-luaa syödä niin paljon kuin napa vetää, Tervonen hymyilee.

Tänä jouluna kartanossa ei joulupöydän jälkiruokana tarjota joulutorttua, sillä Tervomaa arvelee kansan kyllästyneen siihen jouluaattoon mennessä.

– Luumukiisselissäkin näkyy sukupolviero. Osa väestä tykkää siitä hirveästi, osa ei sitten ollenkaan.

Joulupöytään ei kateta mitään liian trendikästä tai erikoista, sillä Tervosen kokemuksen mukaan liian kokeileva joulukeittiö voi houkuttelun sijaan karkottaa asiakkaita.

– Moni ryhmä saattaa soittaa etukäteen ja pyytää liian erikoisten ruokalajien poistamista, sillä he eivät ole varmoja siitä, miten niitä oikein pitäisi syödä.

Moni nuorempi pikkujouluporukka rakastaa karaoken laulamista, ja se toki heille myös suodaan. Äänentoistolaitteilla vahvistetut ikivihreät raikuvat ikivanhojen hirsien keskellä, kartanon vanhan pirtin puolella.

Vanhan pirtin nurkassa seisoo myös kaunis vanha piano, jonka nuottitelineessä punakantinen nuottikirja vaikuttaa odottelevan jo soittajaa.

– Siskollani Kaisulla oli tapana säestää joululauluja pianolla. En tiedä, mitenköhän asiassa käy tänä vuonna. Onneksi Utajärveltä eivät pelimannit lopu kesken, Leena Tervonen toteaa haikeutta äänessään.

Juhlia työkseen järjestävät sen tietävät: pikkujoululla ja sillä oikealla joululla on selvä ero.

Kun ensimmäinen juhla keskittyy riehakkaaseen ilonpitoon ja tiheään maljankohotteluun, oikea joulu on pikkuveljeään hillitympi ja ohjelmaltaan kaavamaisempi.

Merilän kartanossa joulupyhiksi majoittuvat jouluvieraat saapuvat jouluaattona puolen päivän aikoihin, ja sujahtavat kuin itsestään aaton rauhallisiin rutiineihin: noutopöydän ääressä syömiseen, kirkkokäyntiin ja kevyeen ulkoiluun jokimaisemissa.

Oulujoen rannalla seisova savusauna lämmitetään vasta tapaninpäivänä, sillä sen lämpeneminen vaatii monen tunnin kärsivällisen lämmitystyön – ja jouluaattona harva ehtii odottelemaan saunaa tuntitolkulla.

Pikkujoulun ja joulupyhät erottaa myös kiireellisyyden taso. Siinä missä pikkujouluaikana yhdessä ryhmässä voi olla satojen asiakkaiden ryhmiä, joulun pyhinä kartanossa yöpyy tänä vuonna vain muutama perhekunta.

Merilän kartano pitää ovensa auki läpi joulupyhien uuteen vuoteen saakka. Pyhien kuluminen jouluvieraiden palvelun parissa ei kartanolaisia haittaa.

– Tällä alalla työtä on tehtävä silloin kun sitä on, ja työ on tehtävä silloin hyvin, Tervonen painottaa.

Markku Tervomaa sanoo, että perinteinen joulurauhan julistus on tärkeä jokaiselle suomalaiselle jouluviettäjälle, mutta erityisen paikallaan se on joulua työkseen järjestäville.

– Jos vain silloin ehtii television ääreen hetkeksi, niin joulurauhan julistus on se paras hetki hengähtää, Tervomaa hymähtää.

Vaikka tupa olisikin täynnä joulumielellä olevia asiakkaita, tärkeintä jouluna on hiljentyminen.

– Ne karaokelaitteet on lukittu silloin vähintään neljän lukon taakse, Tervomaa sanoo.

FAKTA