Artikkelin lähde Kaleva
Pia Kaitasuo Kaleva
Oulu Pirkko Vaskivuon keittiön työpöydän kulma Kellon Kiviniemessä on upeiden luontovalokuvien peitossa.
"Laitan näihin vielä vähän säihkettä, kun olen semmoinen harakka", Vaskivuo toteaa kuviensa edessä sivellin kädessään. Ystävät ja tuttavat saavat tänäkin vuonna Vaskivuon perheeltä huolella mietityn joulutervehdyksen.
Valokuviin liittyy kuitenkin myös aimo annos haikeutta, sillä Pirkko Vaskivuon täytyi muutama vuosi sitten luopua valokuvaajan ammatista. Kuvien valmistuksessa käytettävät kehitteet ja kemikaalit aiheuttivat ammattiastman.
"Työterveyslaitoksen tutkimuksissa yritettiin selvittää, mitä aineet olivat tehneet kehon sisälle. 32 vuoden ura piti jättää kuukauden sisällä. Oli kuin elämä olisi loppunut."
Yksi suurimmista suruista työstä luopumisessa oli ihmiskontaktien väheneminen. "Se oli ollut todella antoisaa aikaa. Opin tuntemaan niin mahdottoman määrän ihmisiä."
Vaskivuo kanavoi nyt luovuuttaan toisin - valokuvaaminen on edelleen rakas harrastus, mutta pääsijan on saanut kirjoittaminen.
"Tapaamani ihmiset ovat täällä päässäni", hän sanoo kopauttaen sormella otsaansa.
Kenenkään todellista elämää Vaskivuo ei sentään kirjoita julki. Vuosien saatossa kohdatut ovat vain antaneet mieleenjääviä hahmoja, joiden varaan hän tarinoitaan rakentaa.
Kirjoittamiseen Vaskivuota kannustettiin jo kouluvuosina, mutta rohkeus luoda uraa sille tielle puuttui. Vuosien saatossa tekstit tulivat kuitenkin niin tärkeiksi, että hän haki tuntumaa alalle aluksi kirjoittamalla kertomuksia salanimellä.
"Sitten rohkaistuin ottamaan osaa kilpailuihin. Muusa-kilpailusta 2011 tuli voitto, Koillismaa-aiheisessa kisassa 2013 sain kunniamaininnan."
Ratkaisevaksi osoittautui viimevuotinen Gummeruksen ja Elisan romaanikilpailu, jossa Vaskivuon käsikirjoitus selvisi 770 osallistujasta semifinaalin 20 joukkoon.
Ennen kisaan osallistuneen Häpeänkasvot-romaanin ilmestymistä e-kirjana, Elisa julkaisi Vaskivuon toisen käsikirjoituksen, novellikokoelman Kernieläin.
"Novellit syntyivät, kun muistelin lapsuusystävieni kanssa entisiä aikoja, ihan yhdentekeviäkin juttuja, ja yksi muisti yhden asian, toinen toisen."
Eletty elämä siirtyi tarinoiksi muun muassa muovimatoista, jotka virkattiin kuteiksi leikatuista maitopusseista. "Tunnen sen hajun alati nenässäni."
Tärkeänä tukiverkostona Pirkko Vaskivuolle on ollut Kiiminkijoen opistossa kokoontunut kirjoittajapiiri. "Siellä samanhenkisten seurassa ei hävettänyt lukea omia tekstejä ääneen."
Hän haluaa kuvata jatkossakin arkista elämää. "Jauhelihakastiketta ja ruisleipää", Vaskivuo luonnehtii.
Työn alla on nytkin jotain. "En voi kirjoittaa vain yhtä teosta kerrallaan, vaan minulla pitää olla kaksi erilaista", hän toteaa.
Toinen on 12 kuukauden tarinakokoelma, jossa äänessä ovat naiset. "Toisessa on kunnon äijä-päähenkilö."
Se kumpaa teoksista päästään lukemaan ensin, jää vielä salaisuudeksi. Pirkko Vaskivuo pitää mahdollisena, että tulevatkin teokset ilmestyvät e-kirjoina. Kokemukset ovat niin hyviä.
"Rohkaisen siihen muitakin - kirjahyllyt ovat nykyään netissä!"
Artikkelin lähde Kaleva