Artikkelin lähde Kaleva
Pekka Rahko Kaleva
Oulu "Mahtavat fiilarit", intoili vaaksiaistutkija Jukka Salmela Metsähallituksen Lapin luontopalveluista lähes päivälleen kaksi vuotta sitten Kalevan jutussa, joka kertoi Perämeren rantaniityiltä löytyneistä erikoisista vaaksiaisista.
Salmela epäili niiden kuuluvan tieteelle aiemmin kuvaamattomaan lajiin, mutta selvitykset olivat vielä kesken. Hyönteisten sukulaisuussuhteiden ja uuden lajin kuvaaminen vievät aikaa, ja vierähti kaksi vuotta ennen kuin päästiin maaliin.
"Asia oli ollut takaraivossa koko ajan, mutta vasta syksyllä 2014 varasin aikaa tätä varten."
Salmela sai avukseen Kari Kauniston ja Varpu Vahteran Turun yliopistolta. "Ilman heidän apuaan julkaisu ei olisi nähnyt päivänvaloa, koska en olisi itse pystynyt ottamaan kuvauksessa tarvittavia korkealaatuisia mikroskooppikuvia."
Keskiviikkona 3. joulukuuta Biodiversity Data Journal -tiedelehti julkaisi Salmelan yhdessä Kauniston ja Vahteran kanssa tekemän lajinkuvauksen.
Uusi laji sai tieteelliseksi nimekseen Dicranomyia boreobaltica. Lajinimi boreobaltica viittaa hyvin suppeaan levinneisyysalueeseen. "Perämerenhattara voisi olla hyvä", Salmela pohtii suomenkielistä nimeä. Hattara on Dicranomyia-suvun suomenkielinen nimi.
Laji tunnetaan vain viideltä paikalta, joista neljä on Oulunsalon ja Hailuodon rantaniityiltä. Viides löytöpaikka on Torniosta Isonkummunjängältä, lähdesuolta noin 12 kilometriä merenrannasta.
Maankohoamisen vauhdista voidaan laskea tämän suon olleen merenrantaa 600-700 vuotta sitten, joten vaaksiaiset ovat saattaneet asustaa suolla vuosisatoja erossa merenrantojen lajitovereistaan.
Muualta Suomesta lajista ei ole yhtään löytöä, vaikka vaaksiaisia on tutkittu paljon. Salmela on kartoittanut 20 suon vaaksiaislajistoa Isonkummunjängän lähistöllä löytämättä nyt kuvattua boreobaltica-lajia.
Salmela pitää todennäköisenä, että Fennoskandiassa lajia on vain pohjoisen Itämeren rannoilla tai sen lähellä.
"Olen varma että laji on löydettävissä Ruotsistakin. Uumajan korkeudella on tehty noin 30 vuotta sitten vaaksiaisinventointi, mutta ei sen pohjoisempana."
Boreobaltica-vaaksiainen on yksi lisä lyhyehköön, mutta mielenkiintoiseen lajilistaan, jolla on vain Pohjanlahden ja Perämeren alueella tavattavia lajeja. Perämerensilmäruohoa ei kasva missään muualla. "Myös Elachista vonschantzi -pikkuperhonen on tällainen", Salmela lisää.
"Sitten on muutamia lajeja, joiden levinneisyys on hyvin hajanainen. Kuten kaislahattaralla, joka tunnetaan Itämereltä ja Mongoliasta."
Nämä lajit ovat jääneet jääkauden jälkeen Perämerelle eristyksiin muista saman lajin populaatioista ja kehittyneet omanlaisikseen, osa jopa omiksi lajeikseen. "Lajiutumisprosessi voi olla kasveilla nopeampi", Salmela selittää.
Kun ötököille annetaan toiset 10 000 vuotta aikaa, voivat tutkijat löytää enemmänkin vain Perämerelle ominaisia lajeja.
Artikkelin lähde Kaleva