Artikkelin lähde Kaleva
Eeva Kauppinen Kaleva
Maiju Torvinen kuvat
Ii On aivan hämärää, vaikka keskipäivä ylittyy juuri. Vanhan seinäkellon vedettyään Iin Illinsaaressa asuva kuvanveistäjä Antti Ylönen astelee pihan poikki kotiverstaalle.
Vanhaa Koiviston tilaa asuttavat Ylösen lisäksi puoliso Kaisa Kerätär ja kissat Kalle ja Minni, jotka viihtyvät mainiosti myös naapurissa.
Pappilan mallilla 1800-luvun puolivälissä rakennettu päärakennus kuului Iin tuolloisen rovastin Jakob Frosteruksen tyttärelle, leskeksi jääneelle pastorskalle Fredrika Cajanerille ja myöhemmin hänen tyttärelleen Sofialle.
"Yksin ja omituisena" talossa asunut Sofia on jäänyt taloon kotihengettäreksi.
"Sofia taisi olla taiteilijaluonne. Siksi hän on ottanut meidät hyvin vastaan", Antti Ylönen ja Kaisa Kerätär kertovat.
Pihalta puretun leivintuvan paikalla seisoo nyt Antti Ylösen työpaja.
Taiteilija kääntää hakkuupölkyn päälle pystyyn vielä keskeneräisen työn Tuntemattomalle jumalalle. Kattoikkuna antaa niukasti valoa. Ylönen alkaa työstää puuta taltalla.
Sähkövalojen hohde tuo esiin tummat viivat puun pinnassa. Se on kuin toukkien kirjoitusta.
"Alkupuu on tullut Oulusta, Laanilasta. Tuttavieni Kimmo ja Manna Kuismasen uuden talon pihalta. Kimmo soitti minulle ja kysyi, tarvitsetko koivua. Roudasin sitä sieltä aika paljonkin."
Puut olivat Ylösen kertoman mukaan vähän huonossa jemmassa portaiden alla Pikisaaressa.
"Koivu on kova puu, mutta se lähtee herkästi lahoamaan, jos siinä on kuori päällä. Pihkapuu säilyy paljon pidempään. Jännän näköistä", Ylönen tutkii.
"Pintaan on tullut aika lailla kuviota ja muutakin mielenkiintoista. Kun teos on valmis, panen pellavaöljyn pintaan suojaksi. Mutta en tiedä, panenko mitään väriä. Todennäköisesti en, koska puussa on niin hyvät kuviot jo muutenkin."
Taiteilijana Antti Ylönen aloitti keraamikkona ja muusikkona. Sitten hän kiinnostui kuvanveistosta. Ylöselle on ominaista kunnioitus ja herkkyys materiaalia kohtaan.
"Puu on ollut materiaaleista läheisin. Puu on elävä materiaali. Se on luonnollinen, lämmin. Sillä on oma elämä ja oma identiteetti."
"Puusepänteollisuutta varten puun pitää olla virheetöntä ja ykköslaatua. Ei saa olla halkeamia. Ei saa olla oksia. Minulle ne on kaikki just sitä, mikä on tärkeää. Valkkaan semmoiset kappaleet, joissa on mahdollisimman paljon oksia."
"Myös halkeamista, kun ne täyttää ja hyödyntää, tulee omia elementtejä. Semmoinen inhimillinen aspekti: puun viat ja virheet ovat elämän suola."
Täydellisyyteen pyrkiminen ja loppuun asti hiominen tekevät työn Ylösen mielestä hengettömäksi.
Puulaatikosta verstaan nurkasta taiteilija kaivaa esiin juuri Japanin-näyttelyistä Sendaista ja Osakasta palanneet puutyöt, jotka kuuluvat Sormenjälki-sarjaan.
"Vuosirenkaat ovat puun sormenjälki", Ylönen sanoo.
Näytillä ovat työt Alku ja Chorus.
"Saa hipelöidä!" hän naurahtaa anttimaisesti.
"Jos kaikki oksat otettaisiin pois, työ olisi paljon tylsemmän näköinen. Oksapaikat tuovat heti mukaan oman juttunsa. Puu itsessään ohjaa työprosessiani. En osaa tehdä jämptisti tietyn tarkan luonnoksen mukaan. Työ muuttuu matkan varrella. Jos puusta löytyy jotakin uusia juttuja, ne pitää käyttää hyväksi."
Koivuteoksella on marmorista 310 senttiä korkea sisarteos Turkissa. Ylönen osallistui sillä veistossymposiumiin Büyükçekmecessä Istanbulissa viime kesänä. Siellä sai käyttää materiaaleina vain terästä ja marmoria.
Turkin veistoksen nimi on For the Unkown God (and the Absence of Absolut Truth).
"Englanninkielinen nimi on hyvä. Mutta sitä on vähän vaikea kääntää: Tuntemattomalle jumalalle (ja absoluuttisen totuuden poissaololle)."
Teoksessa on sama kartiomuoto kuin koivussa.
Antti Ylönen ei ole vielä päättänyt, tuleeko nyt nimeksi Tuntemattomalle jumalalle vai Tuntemattomille jumalille.
"Olen pohtinut henkimaailman juttuja ja eri uskontoja. Sitä problematiikkaa ja niitä ristiriitoja, jotka löytyvät kaikkien uskontojen oppien ja käytännön väliltä. Hyvä esimerkki on viides käsky: älä tapa. Silti uskontojen nimissä tapetaan kauheasti ihmisiä."
"Usko on ristiriitainen asia: Toisaalta se auttaa ihmisiä eteenpäin, mutta se on myös maailman vaarallisimpia asioita. Sokea usko. Ja kolmiyhteys usko, valta ja väkivalta. Isis-järjestö on tästä yksi esimerkki."
Ylösen työssä kartiota ylöspäin kiipeää puinen köynnös kuin panta.
Kohoava muoto tuo mieleen uskonnolliset rakennukset, kirkontornit ja minareetit.
"Köynnöksen ajatuksellisena lähtökohtana on ollut, että asioita voi katsoa monelta kantilta. Totuuksia ei ole vain yksi vaan niitä on paljon. Jokaisella on oma totuutensa. Filosofisesti ajatellen pitäisi sallia toisille heidän totuutensa."
Köynnös ei pääty vaan jatkuu mielikuvissa kuin Jaakon pavunvarsi satukirjassa yhä ylemmäs.
"En ole vielä päättänyt, millainen huipusta tulee", taiteilija sanoo.
"Siinä on kuin murtuma, joka yhdistyy keskiosaan. Tarkoituksella teos ei pääty luontevasti. Katsoja saa kuvitella, miten se jatkuu."
Antti Ylösellä ja Kari Södöllä on yhteisnäyttely Metsämuseo Lustossa Punkaharjulla 7.5.-31.12:tta. Uusi työ nähdään todennäköisesti siellä.
Kuvataiteilijat Antti Ylönen ja Helena Junttila Sodankylästä sekä ympäristöasiantuntija ja taidemanageri Kaisa Kerätär on kutsuttu mukaan yhteisötaidetapahtumaan Spirit of North Kitakatan kylään Japanissa loka-marraskuussa ensi vuonna.
Tapahtumaa organisoi taiteilija Yoshiko Maruyama, joka työskenteli Kulttuuri-Kauppilan residenssissä ja osallistui Iin taidebiennaaliin vuonna 2010.
"Spirit of North pohtii pohjoista identiteettiä ja pohjoisen asukkaiden voimavaroja. Tohokun alueella asui muinoin vähemmistö, jonka samurait hävittivät. Tämä vähemmistökansa on verrattavissa saamelaisiin", Ylönen kertoo.
Alueella asuu myös Fukushiman ydinvoimalakatastrofin alta evakkoon joutuneita ihmisiä.
"Taidetapahtuma liittyy tsunamin henkiseen jälkihoitoon."
Artikkelin lähde Kaleva