Artikkelin lähde Kaleva
Jaana Skyttä teksti
Jarmo Kontiainen kuvat
Nyrkki paukahtaa pöytään puolitoistatuntisen jutustelun aikana kymmeniä kertoja. Kokemattomampi voisi hätkähtää, mutta ei hätää, paukahtelu on huumoria. Se on toimitusjohtaja Jarmo J Husson tapa antaa lisäpotkua sanomisilleen.
Hän on mies, joka puhuu suoraan, voimakkain äänenpainoin.
"Olen keskiäkäisen puhujan maineessa. Se on hirveä rasite. Ihmiset ihastuvat tai vihastuvat, mutta kaikkea kaikille olisi sama kuin ei kenellekään mitään", hän huomauttaa.
Toimitusjohtaja on tuottanut toimistoonsa mansikkakakkua ja kahvia. Hän on loistotuulella, sillä kulunut viikko on ollut myynnillisesti lihavampi kuin miesmuistiin.
"Kuin Kekkosen aikaan", Husso myhäilee.
Syy hyvään myyntiin oli onnistunut kampanja.
"Hinta on yksinkertaisin keino saada massat liikkeelle. Ihmisethän jonottavat euron muoviämpäriä vaikka aamukolmesta saakka, mutta jos terveyskeskuksessa lääkäri on myöhässä parikymmentä minuuttia, se antaa aiheen yleisöosastokirjoitukseen", hän vetelee.
Husson ura vaatealalla alkoi 45 vuotta sitten tavaratalo Kelalta, joka sijaitsi Isokadulla, nykyisen tavaratalo Anttilan paikalla.
Nuori mies kyseli talosta ilta- ja viikonlopputöitä.
"Kismitti, kun kavereilla oli rahaa mennä Valion baariin jäätelölle, mutta meikäläisellä ei."
Työnhakureissulla kauppaneuvos Lauri Kela löi nuoren miehen käteen kaksikymmentä markkaa, passitti parturiin ja käski tulla uudelleen.
Husso muistaa vieläkin ensimmäisen asiakkaansa ja tuotteen jonka hän myi. Se oli vihreä Loden -lippalakki.
"Kelalla opin, että myyntityö on seurustelubisnestä. Hyvä myyjä on aito itsensä ja tulee ihmisten kanssa toimeen. Meillä oli tarjoilutupakat, kun Tyrnävän isännät tulivat puvun ostoon. Sauhutellessa käytiin läpi peruna- ja viljasadot. Vasta sitten mentiin asiaan."
Husso unelmoi kuitenkin toimittajan ammatista. Äidinkielen opettaja kehui, että nuorella miehellä on hyvä kynä.
"Kävin pääsykokeissa Tampereen yliopistossa. Kun isä sai tietää, että haluan sen aikaiseen ’punayliopistoon’, syntyi hirveä tilanne. Haaveeni journalistisesta urasta karisivat siihen."
Vaateala imaisi miehen kuitenkin mukanaan. 70-luvulla markkinoille rymisivät merkkifarkut.
"Se oli ensimmäinen brändikausi, kuin huumetta."
Husso oli mukana avaamassa Kelalle nuorisoputiikki Pillikinttua ja kauppa kävi.
Mies sai meriittejä ja pian hänestä tuli Kelan Rovaniemen myymälän myymäläpäällikkö, sittemmin markkinointipäällikkö.
Saatuaan Kelalta kieltävän vastauksen palkankorotuspyyntöönsä, hän lähti suivaantuneena muotiketjun markkinointijohtajaksi Etelä-Suomeen. "Se oli nuoren miehen uhoa."
Hän kokeili myös autonvuokraus- ja kiinteistöalaa, kunnes muodin maailma kutsui jälleen. Husso aloitti Pukumiehen varatoimitusjohtajana vuonna 1992 pahimpaan lama-aikaan. Saneerattavaa oli. Toimitusjohtaja hänestä tuli seitsemän vuotta myöhemmin.
Kaudellaan Husso ei ole joutunut kertaakaan työsopimusselkkaukseen. Yrityksessä on poikkeuksellinen ilmapiiri. Kun tulee kinkkinen tilanne, ohje kuuluu: älä soita mihinkään, älä tee mitään, vaan kävele "Jampen" toimistoon ja puhu.
Virheitä saa tehdä, mutta niitä ei lakaista maton alle. Työntekijät tietävät, ettei esimiestä kannata turhan päiten ärsyttää. Hyväntuulisena hän on miellyttävämpi.
"Olen tunteikas ihminen. Iso itkupilli, mutta kun räjähdän, niin kaikki hakevat piilopaikkoja. Huudan kuitenkin asiasta, en sen vierestä", Husso kertoo.
Talossa on työntekijöitä, jotka olivat työkavereita jo Kelan aikoina.
"Jamppe on sydämellinen ja inhimillinen. Hän auttaa ja kuuntelee, mutta on vaativa, kuten johtajan kuuluu", kuvailee yli kolmekymmentä vuotta talossa työskennellyt nainen esimiestään. Ajatus "Jampen" eläkkeelle jäämisestä herättää liikutuksen tunteen.
"Vanhojen starojen" kanssa on Husson mukaan helppoa: turhia luuloja ei ole ja ronskiakin huumoria viljellään.
Uusi sukupolvi ei kaipaa tunteikkuutta, eikä ole siihen tottunut. Husso on oppinut säätämään, olemaan hienovaraisempi.
Toimitusjohtaja pyytää toimistoon lisää kahvia. Hän myöntää, että eläkkeelle jääminen tuntuu hämmentävältä.
"Mietin, onko minulla koirien ulkoiluttamisen lisäksi muuta tekemistä kuin mennä keskustan kahviloihin kavereiden kanssa väittelemään."
Kesällä aika kuluu toki miehen intohimon golfin parissa. Talvella voi soitella saksofonia, mutta se ei riitä miehelle, joka on tottunut vaikuttamaan. Muutamaan start up -yritykseen häntä on pyydetty kummisedäksi, nuorempia neuvomaan ja opastamaan.
"Toimin myös koulutusyrittäjänä."
Husso tunnisti itsessään johtajaominaisuuksia jo polven korkuisena. Pihaleikeissäkin hän oli pukukoppipelaaja. "Tarvitsen lajikontaktia, sellaista missä saa vähän töniä toisia. Maratoonaria minusta ei saa."
Vaatimattomuus ei ole koskaan ollut tämän miehen läpileimaavin ominaisuus. Hän ei ole se, joka hakeutuu peräpenkeille tai nurkkiin istumaan. Hän nauttii paistattelusta valoheittimien loisteessa.
"Se on merkinnyt itsensä altistamista tikkatauluksi. Nahka on paksuuntunut. Ja pitäähän minun kestää kritiikkiä uralla, jossa menestystä mitataan euroina ja henkilöjohtamisena. Jos olen väärässä, mitä sentään joskus tapahtuu, osaan pyytää anteeksi."
Husso puhuu vakavissaan, mutta huumorilla höystäen. Ehkä mukana on itseironiaakin.
Tuiran kasvatti, pitkään Haukiputaalla asunut mies asuu nykyään vaimonsa kanssa ydinkeskustassa.
"Se on luksusta. Keskustassa on viidenkymmenen metrin säteellä kaikki, mitä vanha, kärttyinen äijä tarvitsee", hän sanoo käytyään välillä tupakalla.
Hussolla, vuoden 2010 Rotuvaarilla on mielipiteensä Oulun keskustan kehittämisestä.
Ydinkeskustan hän näkisi tiiviisti rakennettuna ja ylöspäin laajennettuna. Keskustaan olisi saatava enemmän asukkaita, palveluiden käyttäjiä ja olemassa olevaa tilaa pitäisi hyödyntää.
"Esimerkiksi valtaisa Pallaskorttelin sisäpiha on viikonloppuisin lähes tyhjä. Mitä kaikkea sinne voisikaan kehittää", hän pohtii.
Vanhaa on tuhottu Oulussa harmillisen paljon, sen Husso sanoo tämän päivän tietämyksellä.
"Tiernapoikakulttuurin nostaminen esiin on kuitenkin hieno juttu."
Husso vaikutti aikanaan Oulun Liikekeskus ry:n toiminnassa. "Kaipaan aikoja, jolloin Liikekeskus ry:n toiminnanjohtajana oli Hemmo Kuuranhalla. Silloin oli itsestään selvää, että Rotuaarilla tapahtui. Oli positiivista hulluutta ja rohkeutta. Kyllä Rotuaarin pitäisi olla eläväisempi. Olen pettynyt nykyisen Liikekeskus ry:n toimintaan."
Husson isä työskenteli Oulun typpitehtaalla, kärsi alkoholismista ja oli armoton seuramies, mutta äärimmäisen sinivalkoinen. Äiti jäi kuurouden takia varhain sairaseläkkeelle.
Sinivalkoinen ideologia imeytyi poikaan. Jo 70-luvulla Husso vaikutti Teiniliitossa, kouluneuvostossa ja Kauppaopiskelijoiden opiskelijajärjestöissä.
Nyt kun mies jää eläkkeelle, hän on asettumassa eduskuntavaaliehdokkaaksi kokoomuksen riveissä.
Liike-elämässä hän ei ole halunnut leimautua poliittisesti.
Hän painottaa, ettei tarvitse eläkevirkaa taloudellisista syistä.
"Tästä maakunnasta ja sen asukkaista olen saanut keskimääräistä paremman elintason. It’s time to pay back (on aika maksaa takaisin)."
Sitä hän tekee toimimalla muun muassa useissa järjestöissä.
Vaikka Hussolla riittää energiaa kuin virranjakajasta, hän on kokenut heikotkin hetkensä. Vuonna 2006 hän sairastui vakavasti.
"Sen jälkeen olen sairastellut Kodin lääkärikirjaa aakkosjärjestyksessä. Juuri nyt kaikki on taas hyvin."
Husso on tyytyväinen julkiseen terveydenhuoltoon. Hän on saanut hyvää palvelua, koska on sitä halunnut - käyttäytymällä ystävällisesti.
Hussoa tuntevat luonnehtivat häntä maanläheiseksi, huumorintajuiseksi, hyväksi ihmiseksi ja esimieheksi, henkilöksi, joka puhuu mielellään itsestään ja hieman keikarimaiseksi.
"No joo, allekirjoitan. Jos kaikki jätkät pannaan Rotuaarilla riviin, niin minuunhan se sormi osoittaa", hän naurahtaa, viitaten keikarimaisuuteensa.
Toimiston ovelle on tullut jonoa. On aika lopettaa.
"Ja nyt otan kyllä hermosauhut, mutta tätä et sitten pistä lehteen!"
Artikkelin lähde Kaleva