Cinefiili ennen kaikkea

Muistelmateos
Peter von Bagh: Muisteja.
Like 2014.

Parhaista muistelmista voidaan sanoa, että ne ovat oikeasti kirjoittajansa näköiset. Peter von Baghin Muisteja täyttää määreen niin hyvässä kuin pahassa.
Syyskuussa kuollut von Bagh työskenteli loppuun asti, elokuva- ja kirjaprojekteja jäi vielä kesken. Muistelmateos lienee yksi viimeisiä valmistuneita, sen saatesanat on kirjoitettu tämän vuoden juhannuspäivänä.
Kuten Peterin persoona, myös Muisteja on vuolas, runsas ja maalaileva. Peterinsä tunteville materiaali on joiltakin osin tuttua, mutta uudestaan muokattua.
Kirjassa painottuu tietoisesti tekijän työkeskeisyys, tapa ilmaista itseään tuota kautta jopa hajottavassa määrin: von Bagh heittääkin itseironisesti "always quantity, never quality".
Ironiaa löytyy siitäkin, kun hän kertoo luulleensa kirjoittavansa marttyyritarinan: lopulta von Bagh huomaa, kuinka erittäin etuoikeutettu on ollut.
Molemmat juonteet nousevat muistelmissa sangen selvästi esiin, yhtä lailla särmikkyys ja tietty kaksijakoisuus, joka liittyi olennaisesti Peteriin. Esiin nousevat niin ilonaiheet kuin kipukohdat.
Samoin sympatiat ja antipatiat tulevat Muisteissa selviksi, jälkimmäiset joskus ylilyönteihin saakka: esimerkiksi rakastamansa Suomen elokuva-arkiston, sittemmin Kansallisen audiovisuaalisen instituutin joitakin johtajia hän suomii täyslaidallisin.
Ystäviin ja osiin kollegoista heidän vikoineenkin hän suhtautuu lempeämmin, sordiinoa löytyy hellyyteen asti.
Perheestään hän mainitsee - jälleen tietoisesti - melkoisen vähän, mutta kiitosten kera. Peter nostaa erityisesti esiin vaimonsa Ritvan osuuden perheen koossa pitäjänä ja kasvattajana: väittely siitä, kumpi on tärkeämpi, elämä vai elokuvat, jatkui yhä Muistien tullessa päätösvaiheeseensa.
Von Bagh oli etenkin suomalaisessa, mutta myös kansainvälisessä mittakaavassa ainutlaatuinen elokuvakulttuurin puolestapuhuja. Hän luonnehtii Muisteissa itseään "lähetyssaarnaajaksi", samalla onnekkaan sukupolven jäseneksi, koska hänen nuoruutensa osui aikaan, jolloin elämä, historia ja elokuva ristivalaisivat toisiaan.
Peterin rakkaus ja innostus elokuvaa kohtaan säilyi yli viiden vuosikymmenen: hän toteaa, kuinka siinä on hänen sukupolvensa tarina. Hän käytti usein uransa aikana ilmaisua "tulisielu" ja oli sitä itse.
Hän oli ennen kaikkea cinefiili, vaikka hänen renessanssimainen monialaisuutensa valottuu kirjassa myös. Tuon palon dominoivuus tuntuu Muisteissa täysin luontevalta, kertojan äänenpainot ovat tuttuja.
Muisteja ei etene kronologisesti, vaan kulku etenee osin mielleyhtymien kautta, paikoin hieman tajunnanvirtatekniikkaakin muistuttaen. Tuo ei haittaa lukemista, koska omakohtaisuus nivoo kokonaisuuden yhteen. Samalla hahmottuu mittava siivu kulttuurihistoriaa: niin suuri, että se hetkin tuntuu vyöryvän yli.
Von Bagh sijoittaa perustekstiin runsaasti kylkiäisiä, joissa hän piirtää niin vinjettimäisiä henkilökuvia kuin silmäyksenomaisia, nopeita näkökulmia. Tavallaan Muisteja-kirjan rakenne muistuttaa hänen kollaasidokumenttejaan.
Otokset kulkevat ajan riennon ja hengen mukana Oulun lyseosta Jyväskylän Kesään, Helsingin yliopistosta ja Ylioppilaslehdestä Eino Leinon seuraan, Vanhan valtaukseen.
Työhön suoremmin liittyvät elokuva-arkisto, tuotantoyhtiö Filminor, molemmat Lovet - niin levyt kuin kirjat. Yleisradio saa useaan otteeseen myös sijansa.
Erityisen kiinnostavia ovat von Baghin kuvaukset uransa alkuvaiheiden tuttavuuksista, kuten Helsingin päivälehtien elokuva-arvostelijoista, joita hän luonnehtii toisaalta pirullisesti, mutta myöntää toisaalta heidän arvonsa persoonina.
Peterin omaan henkilöön antavat lisäväriä kuvaukset hänen työmetodeistaan, yhdessä katsomisen merkityksestä ja omasta kirjastosta.
Työn ulkopuolelta Peter on avoimimmillaan kuvatessaan Oulun lapsuus- ja nuoruusvuosiaan, samoin sukunsa varhaisvaiheita, vallankumouksen myötä Venäjältä paenneet pietarilaissuvun jäsenet joutuivat sopeutumaan Suomen oloihin.
Nuo kirjan muistelmat jatkavat samaa juonnetta, joka alkoi jo hänen Muisteja-elokuvassaan: von Bagh kokee äidin varhaisen kuoleman johdattaneen hänet osaltaan elokuvan pariin. Isäsuhteen kompleksisuus piirtyy myös, samoin sen muuttuminen vaikeammaksi tämän uuden avioliiton myötä. Äitipuoltaan von Bagh luonnehtii kovin sanoin.
Peter von Bagh teki ja ehti paljon, työ ja elokuva painottuu Muisteissa kaikkein selkeimmin. Sivulause, jossa Peter arvioi minänsä välittyvän selvimmin elokuvista, on ilmeisen totuudenmukainen.
Omien töiden tärkeimmät virstanpylväät, kuten Elokuvan historia -teos, radio- ja televisiotöistä Elämää suuremmat elokuvat ja Sininen laulu -sarjat sekä elokuvista dokumenttien lisäksi Pockpicket ja Kreivi nostetaan näkyvämmin esiin.
Festivaaleista rakkain taas on tietysti Sodankylä, joka toimi samalla tärkeänä ohjaajatapaamisten jatkumona.
Nykyhetki ei tuntunut von Baghista yli 50 vuoden työrupeaman jälkeen kaikin osin mieluisalta, vaikka hän uskoikin useimmissa asioissa olevan silti hyvää.
Hän purkaa mielipahaansa ajan muuttumisesta: osansa saavat yhtä lailla opinahjot sekä opiskelijat, televisio ja radio useine kanavineen, kustantajat ja lehtimedia.
Yhden miehen sodasta ei ollut kysymys, mutta kritiikki tulee selväksi. Perimmältään kysymys lienee ollut murhe entusiasmin katoamisesta ja sen puutteesta. Sitä vikaa Peterissä ei koskaan ollut.
Sauli Pesonen



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva