Artikkelin lähde Kaleva
Pia Kaitasuo Kaleva
Oulu "Aiheena on rakkaus, ja aikaa on kymmenen minuuttia!"
Graafikko Juha Laakso on juuri lausunut lähtösanat kahdeksan henkilön haaveelle: syntymässä on ihan ensimmäinen itse tehty exlibris eli kirjanomistajanmerkki.
Tovin tuhinaa ja voivottelua myöhemmin Laakso komentaa kynät pois käsistä. Kahdeksan luonnosta annetusta aiheesta on syntynyt. Tekijät ovat hämmentyneitä mutta iloisia.
"Ilo - aikaa kahdeksan minuuttia", kuuluu Laakson toinen komento. Päät painuvat kohti luonnospapereita. Jännitystä on edelleen ilmassa olletenkin kun osa ei ole piirtänyt kouluaikojen jälkeen juuri piirtoakaan.
Kolmatta aihetta, viiden minuutin mittaista, varten Laakso heittää pallon Kosti Saarikoskelle. "Matka", Saarikoski replikoi.
Oululainen eläkkeellä oleva kieltenopettaja on intohimoinen exlibrisharrastaja ja nyt ensi kertaa sellaista itse itselleen laatimassa. Saarikoskelle niitä on elämän varrella tehty kaikkiaan seitsemän erilaista.
Kolmas versio syntyy ensikertaisiltakin jo suhteellisen sutjakasti. Tunnelma on jo vapautuneempi: omaa työtä ei arvostella enää niin kärkkäästi.
Neljänneksi croquis-tyylisessä harjoitelmassa aiheen antaa tilaisuuden järjestäjän, oululaisen kulttuuriyhdistyksen Kirjan Ystävät - Amici Librorum puheenjohtaja Jyrki Korpua.
"Marras", Korpua keksii, ja kahdeksan exlibris-työpajaan osallistujaa syventyy teemaan kolmen minuutin ajan.
Viikonlopun mittaista työpajaa ennen Kirjan Ystävät on järjestänyt johdantotilaisuuden, jossa Kosti Saarikoski on avannut exlibristen maailmaa.
Asiantuntijaluennon perusteella tiedetään nyt omaan työhön käydessä perusteita kuten se, millainen exlibriksen muoto on ja miten se sijoitetaan kirjaan. Saarikoski on näyttänyt myös poimintoja yli 9 000 merkin kokoelmastaan.
Työpajassa on määrä testata, miten toteuttamiskelpoisia omat ideat ovat. Juha Laakson tehtävänä on paitsi opastaa ja ohjata ennen kaikkea rohkaista.
"Tällaisen harjoituksen tarkoitus on tyhjentää vähän aivoja - ettei piirrettäisi piirtämällä."
Kirjanomistajamerkki yhdistää kirjallisuuden ja pienoistaiteen. "Merkin koko on pieni mutta sen merkitys suuri. Ei ihme että niin monet nimekkäät taiteilijat ovat tehneet exlibriksiä", Laakso sanoo.
Suomalaisen exlibriksen historiassa löytyykin hieno rivi nimiä: Akseli Gallén-Kallela, Hugo Simberg, Helene Schjerfbeck, Pentti Kaskipuro.
"Näillä tekijöillä on yleensä ollut myös vahva kiinnostus kirjallisuuteen."
Laakso on urallaan tehnyt exlibriksiä kolmisenkymmentä. "Kymmenkunta tilaustyötä ja loput lähipiirille. Koen tällaisen pienimuotoisen muotokuvan - toisenlaisen potretin - tekemisen luovuudelleni passeliksi muodoksi."
Erityisesti Laaksoa kiehtoo huumorin ja eräänlaisen naljailunkin osuus exlibriksissä. Nämä luodaan erilaisin piilomerkityksin. "Joskus käytetään todella vahvaa symboliikkaa."
Usein kirjanomistajamerkki teetetään lahjaksi jollekulle. Laakson mukaan tilaajan on oltava keskustelun kautta ikään kuin luotsina taiteilijalle.
On käynyt niinkin, ettei tilaaja anna merimerkkejä lainkaan, vaan Laakson taiteilijanäkemys saa seilata tyystin vapailla vesillä.
Mitä sitten kuvata merkissä? Omistajansa uraa, historiaa, harrastuksia vai persoonaa - kenties kaikkia noita?
Vähemmän on enemmän, pitää paikkansa tässäkin. Siksi esimerkiksi ammatti ja harrastus saattavat jo muodostaa toimivan sisällön.
Tai kotiseutu ja arvot. Sanotaankin, että hyvään exlibrikseen liittyy tarina, joka kuvaa omistajansa elämänarvoja.
Suomalaisharrastajien "raamattu", Mirjam Kinoksen vuonna 1989 ilmestynyt teos Exlibris kertoo mainion esimerkin siitä, miten Erkki Tantun legendaarinen Urho Kekkos -exlibris syntyi.
"Tehkää miehelleni jotain itsepintaisesti vastavirtaan pyrkimistä kuvaavaa", oli rouva Sylvi Kekkonen neuvonut taiteilijaa.
Artikkelin lähde Kaleva