Menestys vaatii työtä

Pia Kaitasuo Kaleva
Oulu Sopraano Helena Juntusen kalenteri on ollut naulassa viimeiset puolisen vuotta.
"Yläkerrassa tuhisee Mimi", Juntunen kertoo. "Hän täytti juuri kaksi kuukautta."
Nimivalinta ei hämmästytä - onhan Giacomo Puccinin La Bohèmen sankaritar Juntusen merkkirooleja, jossa hän muun muassa teki erinomaisen debyytin Göteborgin oopperatalossa 2008.
Roolidebyytti Miminä oli Oulun oopperassa vuonna 2000.
"Kyllä nimi juontaa jo kauempaa", Juntunen oikoo. "Olin 10-vuotiaana Oulun kaupunginteatterin Sininen enkeli -musiikkinäytelmässä Mimin roolissa. Se oli näyttämödebyyttini."
Nimi on kulkenut mukana siis kauan, mutta se ei ollut ehdoton valinta oman tyttären nimeksi.
"Mimi oli hänen työnimenään, mutta sitten hän vain on niin Mimin näköinen - ei hänestä muuta voinut tulla."
Helena Juntusen tavoitteellinen laulunopiskelu alkoi 15-vuotiaana. Nyt runsaat 20 vuotta myöhemmin hänen voi listata tehneen ison joukon hienoja rooleja.
Missä 37-vuotias sopraano on nyt parhaimmillaan?
"Jostain syystä olen tehnyt viime aikoina useita viime vuosisadan alun teoksia, haastavia ja hienoja: Alban Bergin Wozzeck Nizzan oopperassa, Franz Schrekerin Der ferne Klang Strasbourgissa ja Alexander von Zemlinskyn Der Zwerg Nancyssa - se oli roolidebyyttini nyt kesäkuussa."
"Seuraava iso juttu on Erich Wolfgang Korngoldin Die Tote Stadt, jonka olen kyllä tehnyt aiemminkin samassa oopperatalossa", Juntunen toteaa viitaten Nancyssa sijaitsevaan Opéra National de Lorraineen.
"Jostain syystä olen profiloitumassa näihin 1900-luvun alun teoksiin, mikä on kivaa, koska ne ovat draamallisesti hyviä juttuja. Olen todella innostunut näistä!"
"Teen myös paljon niin sanottuja perinteisiä rooleja. Seuraava oopperani on ensi kesänä Savonlinnassa Puccinin Madama Butterfly."
Mitä haastaviin moderneihin teoksiin tarttuminen vaatii laulajalta? Normaalia parempaa itsevarmuutta astua oudon kanssa yleisön eteen?
"Perinteisemmässä pitää olla suurempi pokka, sillä yleensähän niitä pyritään viemään toteutuksellisesti moderniin suuntaan ja ohjaajan on perusteltava näkemyksiään. Itse valmistaudun niihin ihan samalla tavalla kuin kaikkeen muuhunkin."
Harjoitteluaan Juntunen kuvaa virkamiesmäiseksi.
"Siis lasken parituurista monellako sivulla minun roolini laulaa, sitten katson montako päivää minulla on aikaa oppia se ulkoa ja sitten jaan luvun ihan matemaattisesti osiin."
Tämä lukujärjestystaktiikka ei ole jotain jo opiskelun alkuaikoina opittua, vaan käytännön näyttämää. "Opin tämän siinä vaiheessa, kun tuli paljon tehtäviä nopeassa tahdissa."
Tässä Juntunen pyrkii katsomaan suurempaa kuvaa. "Keikkapäivänäkin ehtii opetella jonkin verran uutta."
Oma roolipankki on kasvanut vuosien myötä.
"Täksi illaksi pystyisin hyppäämään ehkä kymmeneen juttuun. Viikon päästä ehkä 30:een. Toissa vuonnakin taisi tulla neljä uutta roolia yhden kauden aikana, joten kyllä niitä kertyy."
Kaikki eivät kuitenkaan ole ihan helposti lämmitettävissä, Juntunen huomauttaa.
"Esimerkiksi Puhdistuksen (Jüri Reinvere) Aliide kuuluu noihin, samaten Veli-Matti Puumalan Anna Liisa, josta tulee levytys helmikuussa. Sitä saa harjoitella tosissaan, vaikka sen on jo näyttämöllekin tehnyt."
Muuttunut elämäntilanne sanelee omat ehtonsa sopraanon uralle.
"Tässäkin pitää yrittää katsoa suurempaa kuvaa eikä joka keikaukseen tule enää lähdetyksi. Tekemisen on oltava mielekästä. Hinta kotoa lähtemiseen oli merkityksellinen jo ennen, mutta nyt vielä enemmän."
Kalenteri on silti täytetty jo puoleksitoista vuodeksi. "Seuraava keikka on tammikuussa Qatarissa, Dohassa, jonne šeikit ovat pistäneet pystyyn filharmonian."
Šeikit haluavat kuulla Juntusen laulavan Richard Straussin Vier lezte Lieder.
Qatarista hän jatkaa Espanjan Galiciaan, jossa yhteistyökumppanina on oululaisille tuttu kapellimestari Dima Slobodeniouk ja ohjelmassa Richard Wagnerin Wesendonck Lieder.
"Vauvalla on jo passi", Juntunen heläyttää. "Mieheni ryhtyy koti-isäksi ja seuraa Mimin kanssa minua."
Ennen ensimmäistä maailmanmatkaansa Mimi vanhempineen saapuu äitinsä kotiseudulle. Aatonaattona Helena Juntusta kuullaan jälleen Pohjan Laulun joulukonsertin solistina.
"Odotan tätä konserttia. Se on monelle oululaiselle joulun aloitus, mutta kyllä se on itsellekin."
Pohjan Laulun konsertti
Oulun tuomiokirkossa
23. joulukuuta kello 21.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva