Matka pyöräilijän pään sisälle

Riikka Tuomivaara
Oulu Lumi natisee renkaiden alla, kun paksuun talvitakkiin pukeutunut nainen kurvaa pyörällään patosiltaa pitkin Tuirasta Ainolanpuistoon. Taskussa alkaa piristä vanha Nokia, jonka hahmo työntää karvareunuksisen huppunsa sisään.
"Tässä rupesin vaan soittaan, että mitä sää ajattelit viikonloppuna tehä, että vois silleen porukalla vaikka rentoutua. Jottain hommaa pitäis olla", kyselee veikeä miesääni.
Oululaisen Tahdonvoimala-nimellä kulkevan taiteilijakollektiivin, eli Ari-Matti Lappalaisen ja Marlene Hyypän, ohjaama ja käsikirjoittama elokuva Jottain Hommia Viikonloppuna on 55-minuuttinen kiertoajelu Ouluun sekä päähenkilön pään sisälle. Elokuva saa ensi-iltansa tänään lauantaina elokuvateatteri Studiossa Valveella.

Käsikirjoituksen työstäminen aloitettiin syksyllä 2009 ja yhteensä täysin itsenäisesti toteutettua elokuvaa on tehty noin neljä vuotta.
"Lyhyet talvipäivät käytettiin kuvaamiseen, muu aika suunniteltiin, kerättiin rekvisiittaa ja editoitiin", Lappalainen kertoo.
Lähtökohta aiheelle löytyi ohjaajan omasta rakkaudesta pyöräilyyn.
"Olen lukiosta asti halunnut tehdä pyöräilyelokuvan. Se on vain niin sympaattinen asia ja oikeasti miellyttävää puuhaa. Monesti pyöräillessäni mietin, että miltä tämä näyttää ulkopuolisen silmissä", Lappalainen sanoo.
"Ympäristön tarkkailu ja fiilistely ovat tärkeä osa pyöräilemistä", Hyyppä lisää.
Kumpaakin löytyy elokuvasta paljon ja pyöräily tuodaan vahvasti esille subjektiivisena kokemuksena. Vaikka näyttämönä toimii tuttu kaupunki, päähenkilön mielikuvitus ja muistot maalaavat ohikiitävää maisemaa omanlaisekseen.
"Minua kiehtoo se, kun pyöräillessä esimerkiksi näkee ohikiitävän puun, ja vaikka itse jatkaa matkaa, ajatukset saattavat vielä olla siinä puussa. Tätä on pyritty tuomaan esille kuvauksen kautta", Lappalainen sanoo.
"Päähenkilöllä on erityisen hauska mielikuvitus. Joku saattaisi ehkä laittaa hänet hullujenhuoneelle", Hyyppä naurahtaa.
Sivuhenkilöiden maailmaan, tai ainakin siihen miten päähenkilö heidät kuvittelee, astutaan puhelimen välityksellä.
Elokuvassa näyttelee yli 30 henkilöä Lappalaisen ja Hyypän kaveripiiristä, kun mukaan luetaan myös lyhyen animaatiopätkän ääninäyttelijät.
"Yksinkertaisilla aineksilla voi luoda rikkaan maailman ja sillä tavalla tekeminen on älyttömän hauskaa", kertoo puvustuksesta vastannut Hyyppä.
"Rekvisiitta on kerätty vuosien varrella kirppiksiltä ja kierrätyskeskuksesta."
Kun elokuvaa kuvataan suurimmaksi osaksi ulkona, kummallisilta tilanteilta ei voi välttyä. Erään kohtauksen kuvauksissa Lappalainen makasi tekoverilammikossa 20 asteen pakkasessa ilman ulkovaatteita useita tunteja.
"Ohikulkijat soittivat poliisit kolme kertaa, ja lopulta poliisiauto jäi vähän kauemmaksi seuraamaan tilannetta ja rauhoittelemaan kyselijöitä", Lappalainen ja Hyyppä muistelevat.
Jottain Hommia Viikonloppuna on myös kuvattu suurimmaksi osaksi pyörän selässä.
Kun samanlaista kuvastoa on paljon, sitä on pyritty tekemään kiinnostavaksi eri kuvausratkaisujen kautta.
"Tykkään siitä että, teoksen sisäinen logiikka on eheä. Silti voi tehdä ylilyöntejä, mutta vain sen tietyn sisäisen logiikan ehdoilla. Kaikki on suunniteltu hyvin tarkasti ja metodisesti etukäteen, mutta hiljainen virne naamalla, jottei lopputulos olisi vakava", Lappalainen kuvailee.
Lappalaisen mukaan kuvaukseen ja leikkaukseen on vaikuttanut vahvasti musiikin rytmi, vaikka elokuvassa itsessään ei juurikaan ole musiikkia. Vauhdikkuus ja rytmi tulevat esille myös henkilöhahmojen puheessa, jota Lappalainen kuvailee "sanalliseksi slapstickiksi".
Huumori ja vauhdikkuus tulevat mukaan kuin itsestään Lappalaisen ja Hyypän pitkän yhteistyön kautta.
Kesällä 2012 valmistui kokeileva lavarunousesitys Runospektaakkeli.
Elokuvan käsikirjoittamisessa he kertovat käyttäneensä samaa tekniikkaa kuin runojen kirjoittamisessa, eli vitsejä kokeillaan toisilla. Siihen mikä naurattaa, on kova luotto.
"Toivoisin, että suomalaista komediaa tehtäisiin enemmän sitä kautta, mikä itseä naurattaa ja luotettaisiin siihen. Monesti katsoja aliarvioidaan ja asia väännetään rautalangasta niin, että hauskuus katoaa. Kaikkia ei tarvitse miellyttää", Lappalainen sanoo.
Hyvinkin älyllinen suunnittelu saa vapaasti muuttua valkokankaalla älyttömyydeksi.
"Eräänlaiseksi hiotuksi hölynpölyksi", Hyyppä kuvailee.
Jottain Hommia Viikonloppuna -elokuvan ensi-ilta tänään lauantaina kello 15.30 elokuvateatteri Studiossa Valveella. Muut näytösajat: keskiviikkona 18.12 kello 18 ja torstaina 19.12 kello 18. Kesto 55 minuuttia. Kaikkiin näytöksiin on ilmainen sisäänpääsy.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva