Linnateatteri toimii farmina

Eeva Kauppinen
Teatterinjohtajat vaihtuvat nopeasti kuin lätkävalmentajat konsanaan. Arto Valkama ja Mikko Kouki ehtivät toimia Oulun kaupunginteatteri Oy:n johtajina toinen puolitoista, toinen kaksi vuotta. Ouluun tultiin käymään, ei olemaan.
On huono asia Oulun teatteriväelle - katsojille ja tekijöille - jos merkittävä pohjoisen teatteri toimii vain ponnahduslautana. Kun Oulusta saa johtajan paikan, se kasvattaa uskottavuutta ja johtajameriittejä. Sitten voi rinta rottingilla mennä eteenpäin ja takaisin etelään.
Turun Midaksiksi kutsuttu kaksikko Kouki & Valkama nosti konkurssikypsän Linnateatterin yhdeksässä vuodessa menestykseen. Tarttuuko Midaksen kosketus Linnan perintöprinsseihin?
Kari-Pekka Toivonen, Oulun kaupunginteatteri Oy:n hallituksen valinta uudeksi taiteelliseksi johtajaksi, löytyi hänkin Linnateatterista.
Linnateatteri alkaa väkisinkin vaikuttaa Oulun uusien johtajien farmiteatterilta lätkän farmiseurojen tapaan.
Sosiaalisessa mediassa Linnateatteri-yhteys noteerattiin laajalti. Joku leukaili, että kun tiedetään Linnateatterin seuraava johtaja, samalla tiedetään Oulunkin.
Teatterialan ihmiset kyseenalaistivat somessa päätöksenteon läpinäkyvyyden ja tasapuolisuuden. Mikko Kouki toimi aktiivisesti seuraajansa headhuntingissa. Valitsiko Kouki itse (välillisesti) seuraajansa?
Teatteriyhtiön hallituksen puheenjohtaja Tytti Tuppurainen (sd.) painotti julkisuudessa koko valintaprosessin ajan perinpohjaista keskustelua hallituksen sisällä. Tuppurainen korosti, että kaikki hallituksen jäsenet ovat mukana ehdokkaiden haastatteluissa ja valinnoissa.
Hallitukseen kuuluu teatterin väestä varsinaisena jäsenenä näyttelijä Timo Reinikka ja varajäsenenä näyttelijä Jaana Kahra.
Oulun kaupunginteatterin näyttelijäyhdistys ei maanantaina kuitenkaan lähtenyt Kari-Pekka Toivosen taakse. Kertooko se siitä, ettei hallituksen ehdotus ollut yksimielinen?
Ainakin se paljastaa, että näyttelijöillä oli joku toinen suosikki.
Hallitus ei paljasta haastateltujen määrää tai nimiä. Mahdollisesti muualla työsuhteessa olevia hakijoita suojellaan. Näyttelijäyhdistykseltä ei tule julkisuuteen kielteisen kannan perusteluja. Perustelut annettiin tiedoksi vain hallitukselle ja suullisina. Valintaa leimaa yllätys ja pettymys.
Silti Tuppurainen toivoo, että tilanteesta päästään teatterissa yli ja rakentamaan luottamusta. Hän tietää, mitä voi olla odotettavissa: "Vaarana voi olla vuoden jos toisenkin tuhraantuminen mahdollisten ristiriitojen ja ennakkomielikuvien korjaamiseen." (Kaleva 30.11.2013)
Miksi näyttelijöiden mielipidettä sitten kysytään? Koska näyttelijöiden työehtosopimukseen kuuluu pykälä, jonka mukaan teatterinjohtajia, ohjaajia ja dramaturgeja kiinnitettäessä teatterin hallitus pyytää heistä ensin näyttelijäyhdistyksen lausunnon.
Tämä pykälä on ollut voimassa ainakin vuodesta 1973.
Oulun teatteriyhtiön hallitus antoi maanantaina näyttelijöille tiedoksi kaksi nimeä: taiteellisen johtajan Kari-Pekka Toivosen ja toimitusjohtaja Tuija Hyppösen.
Ei ollut mitään joko-tai-tilannetta tai vaihtoehtoisia esityksiä vaikkapa taiteellisesta johtajasta.
Työntekijöiden ainoa mahdollisuus reagoida oli näyttää vihreää tai punaista.
Oikeus lausuntoon ei tarkoita sitä, että hallituksen pitäisi mielipidettä päätöksenteossa noteerata, siis totella. Ei sittenkään, vaikka puheenjohtaja Tytti Tuppurainen puhui etukäteen kauniisti työpaikkademokratian arvokkuudesta.
Edellisen kerran teatterin koko henkilökunta pääsi jututtamaan Valkamaa ja Koukia ennen tiedotustilaisuutta. Nyt henkilökunta ei tavannut ketään. Lausuntoihin oli aikaa noin tunti.
Kalevan nettisivuilla Kari-Pekka Toivosen valintaa on kehuttu, koska mies on hyvä luonnenäyttelijä. Monet uskovat Toivosen osaavan hommansa. Yleisö iloitsee etukäteen, että myös Toivosen aviopuoliso Merja Larivaara alkaa hyöriä lavalla.
Taiteellinen pariskunta toivotetaan tervetulleeksi Ouluun. Kun valittiin Toivonen, saatiin siis kaksi taiteilijaa yhdellä iskulla.
Tunnettuja nimiä ja julkkiksen imagoa ei katsottu pahasti myöskään teatteriyhtiön hallituksessa.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva