Kaksoistornien maailma

Missä olit silloin? Pekka Homasen maalauksia galleria napassa Rovaniemellä 1.1.2014 saakka.

Missä olit 11.9.2001? kysyy Pekka Homanen näyttelyssään. Päivä, jolloin kaikkien länsimaitten televisioista seurattiin New Yorkin World Trade Centerin rakennusten romahtamista terrori-iskun jälkeen, on nykyisille sukupolville yksi harvoista yhteisesti muistetuista hetkistä.
Tapahtuma tuntuu olevan yhä käynnissä, avoin ja loppuun asti selittämätön.
Kaksoistornien kaupunki toistuu lähes kaikissa Homasen maalauksissa. Se on viitteellinen suurkaupunki mistä tahansa. Kaupungin profiiliin liittyy esittäviä ja abstrakteja elementtejä: palomiehiä, lapsi, kuvapinnan yli liukuvia neliöjonoja, tornien alla kihisevää elämää.
Harmaa väri kulkee läpi kaikkien töiden. Maalauksessa Manhattan 26 se on hienoimmillaan, sävykäs ja ilmava.
Viereen ripustetussa, saman sarjan työssä numero 23, laaja harmaa pinta samenee lyijynkarvaiseksi.
Oulussa työskentelevä Homanen on aiemminkin käsitellyt poliittisia teemoja, esimerkiksi pohjoista taidetta esitelleessä PolArt2K-näyttelyssä Kemin taidemuseossa 2012 olleissa tähtilippumaalauksissaan.
Homasen tapa käsitellä aihettaan Missä olit silloin? -kokonaisuudessa on kiinnostava. Heti iskevän ilmiselvän viestin lisäksi maalauksiin jää hitaammin avautuvia rinnastuksia. Kaksoistornit irtautuvat ajasta, ne ovat tässä ja nyt. Ja onko mikään muuttunut?
Marjaana Niskala



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva