Juna tahtoo jäädä jo toiseksi

Riitta Taulavuori Kaleva
Oulu Kuun loppuun asti keikalle jokseenkin joka ilta.
Luulisi moisen tahdin hengästyttävän - vaan eikö mitä! Oulunsalolaislähtöinen laulaja-lauluntekijä Saara Aalto, 26, tuntuu pikemminkin pakahtuvan innosta.
Joulukuun alussa Aalto kiertää Suomea omalla Talven taikaa -kiertueellaan ja tämän jälkeen hän jatkaa joulutunnelmissa kirkkokonserttikiertueella Tomi Metsäkedon ja siskonsa Suvi Aallon kanssa. Lisäksi Aallon keikkakalenteriin mahtuu muitakin konsertteja.
Aiemmin tänä vuonna Aalto julkaisi kolmannen studioalbuminsa, laulajan itsenä mukaan "eeppistä rakkauspoppia" sisältävän You Had My Heartin sekä kiinankielisen albumin Ai De Zhu Fun. Kiinankielinen äänite on kooste esikois- ja kolmannen albumin kappaleista.
Kiinassa tuntuu olevan kysyntää Aallon kaltaiselle laulajalle. Aalto onkin käynyt esiintymässä maassa kolmesti vuoden sisällä.
Esimerkiksi tämän vuoden toukokuussa hän konsertoi Kiinassa tenori José Carrerasin vieraana ja kesäkuussa hänellä oli keikka Shanghain kansainvälisen elokuvafestivaalin päätösgaalassa.
Kiinan-vierailujen vuoksi laulajan on pitänyt opetella paitsi kiinan kieltä, myös sietämään lentämistä. Myös kotimaan keikkakiireet vaativat yhä useammin valitsemaan lentokoneen junan sijasta.
"Tahti on ollut tänä vuonna kova, mutta ei sentään ihan samanlainen kuin viime vuonna. Kevään 2012 Voice of Finland -ohjelman jälkeen sen vuoden loppuun saakka minulla taisi olla vain viisi vapaapäivää", laulaja laskeskelee.
Hän myöntää, että tuolloin tuli vähän kuin kantapään kautta opittua, miten tärkeitä lepopäivät ovat omalle hyvinvoinnille.
Musiikin tekemisen ohella Aalto pyörittää omaa nettikauppaansa, jonka valikoimissa on levyjen lisäksi muun muassa koruja.
"Välillä tuntuu ihan hullulta, miten paljon muusikon työhön liittyy ei-musiikillista toimintaa. Mutta artistin työ nykyään on vain sellaista, että täytyy olla koko ajan jollain tavoin aktiivinen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa."
Tuosta tytöstä tulee vielä jotain.
Tämä lause on sanottu todennäköisesti hyvin monta kertaa oulunsalolaisesta, joka oppi laulamaan jo ennen kuin edes puhui, aloitti kanteleensoiton nelivuotiaana ja sävelsi ensimmäiset kappaleensa viisivuotiaana.
Sittemmin sama tyttö alkoi menestyä laulu- ja pianokilpailuissa sekä päätyi niin Euroviisujen karsintoihin kuin television kykyjenetsintäkisoihinkin.
Määrätietoisesti muusikon uralle tähdännyt Aalto on täydentänyt taitojaan musiikinopintojen kautta. Madetojan musiikkilukiosta Oulusta matka jatkui Helsinkiin pop & jazz -konservatorioon sekä Sibelius-Akatemiaan.
Klassisen musiikin opinnoista on ollut hyötyä. "Ilman niitä olisin tuskin päässyt samalle lavalle maailmankuulun tenorin kanssa", Aalto sanoo ja lisää, että tuo kokemus on yksi hänen elämänsä hienoimmista tähän mennessä.
Mutta Aallon eleistä huomaa, että maailmantähdenkään kanssa esiintyminen ei taida voittaa sitä, kun pääsee käymään kotikonnuilla vanhempien ja isovanhempien luona.
Saara Aalto esiintyy Talven taikaa -kiertueellaan Oulun Madetojan salissa tänään kello 19 alkaen.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva