Uutta virtaa matkailuun

Heikki Ketola Kaleva
Kuusamo Kuusamon matkailussa kääntyy tänään uusi lehti, kun Holiday Club avaa Kuusamon Tropiikki-kylpylähotellinsa yhteyteen Angry Birds -aktiviteettipuiston.
Näin uskoo yhtiön toimitusjohtaja Vesa Tengman.
Hän arvioi, että matkailutuote on kansainvälisillekin matkailijoille yksi uusi syy saapua Kuusamoon.
Tengman perustelee näkemystään muun muassa kansainvälisellä huomiolla, jonka yhtiön kolme Angry Birds -puiston rakentamissuunnitelmaa sai ympäri maailman tänä vuonna.
"Kun julkaisimme suunnitelman, sitä referoitiin kaikkiaan noin 400 ulkomaisessa mediassa."
Ensi helmikuussa puisto avataan Holiday Clubin Saariselällä olevan kylpylähotellin yhteyteen ja syksyllä Lappeenrannassa olevan kylpylähotellin yhteyteen.
Kuusamon Tropiikin läheisyyteen valmistuu vuonna 2014 golfkenttä. Senkin Tengman arvioi lisäävän hotellin asiakasmääriä ja samalla koko pitäjän matkailijavirtaa.
Kylpylähotellien Angry Birds -puistot sopivat Tengmanin mukaan luontevasti yhtiön toimintaan.
"Olemme ennen kaikkea perhe- ja lapsikohde. Halusimme kylpyläteeman ja monipuolisten liikuntavaihtoehtojen rinnalle uuden aktiviteetin. Aktiviteettipuisto on nyt se, mikä ihmisiä kiinnostaa."
Holiday Club sai näyttöä Angry Birds -puistojen vetovoimasta viime kesänä Tampereen Särkänniemen ulkopuiston kokemuksista.
"Kävijämäärä kasvoi siellä puiston ansiosta merkittävästi, kun se muissa ulkopuistoissa sadekesän vuoksi laski."
Kuusamon sisäaktiviteettipuiston toiminta pohjautuu pitkälle Rovio Entertainmentin luomiin Angry Birds -pelitasoihin ja moniin muihin elektronisiin peleihin. Niitä on kaikkiaan parissa kymmenessä pisteessä.
Rovion videopeleissä pelaajalla on hallittavinaan parvi äkäisiä siivekkäitä. Niillä on tarkoitus listiä jokaisen pelitason pesiä ryöstämään tulleet siat.
Pelimaailman lisäksi 1 500 neliön laajuiseen, entiseen liikuntahalliin on rakennettu muun muassa seikkailurata, liukumäki, kiipeilyseinä ja polkuautorata.
Toteutuksesta on vastannut rovaniemeläinen Lappset Oy.
"Jos vuodessa ei ole 50 000 kävijää, olemme pettyneitä", Tengman toteaa.
Tavoite on suunnilleen puolet kylpyläkävijöiden vuotuisesta määrästä.
Pääsylippu puiston fyysiseen ja digitaaliseen maailmaan maksaa 16 euroa. Lipulla puistossa voi huvitella koko päivän. Lipun ostanut voi tosin käydä välillä muuallakin.
Tengman laskelmoi, että mikäli puiston vihaisiin lintuihin ja possuihin perustuva teema menettää suosiotaan tulevina vuosina, se on mahdollista päivittää.
"Kun laitteet ovat valmiina, uudelleen teemoitus ei ole enää suuri investointi. Se maksaa vain 10-20 prosenttia alkuperäisestä investoinnista."
Holiday Club on mukana myös äskettäin avatussa Vuokatin Angry Birds -puistossa, joka on maailman suurin.
Yhteensä investointien kokonaishinnaksi tulee viisi miljoonaa euroa.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva