Artikkelin lähde Kaleva
Tiina Juujärvi
Kempele Vastasynnyttänyt nainen on maalaamassa siperialaistalonsa kattoa kalkilla, kun nelivuotias Toivo-poika tulee paikalle ja pyytää apua. Äiti on synnyttänyt pikkusiskon, mutta rintamaitoa ei tule tarpeeksi.
Nainen asettaa sudin maalipurkin päälle, ojentaa ne pojalle, alkaa pumpata maitoa ja sättiä.
"Heikot tšuhna-naiset (halventava nimitys suomalaisesta) eivät pysty pitämään huolta omista pennuistaan, ja minä joudun ruokkimaan fasistien pentuja."
Kempeleläistalon keittiössä istuu marraskuussa 70 vuotta täyttänyt Toivo Vainik, jonka yksikään sukulainen ei välttynyt Stalinin vainoilta.
1930-luvun alussa vaarit vietiin keskitysleireille, joissa äidinisä teloitettiin 3 000 kilometrin päässä kotoaan, mutta isänisä karkasi Suomeen.
"Perhe ei tiennyt hänen olinpaikkaansa. Suomessa hänen kerrotaan olleen vastassa jokaista laivaa, jossa voisi olla inkerinsuomalaisia", Vainik kertoo.
Perheet oli jo siirretty Siperiaan, Glubokoen kylään. Se ei ollut keskitysleiri, mutta he saivat liikkua vain seitsemän kilometrin säteellä kylästä vankeuden uhalla.
Vainik syntyi leirin parakkiin marraskuussa vuonna 1942. Glubokoen kesät olivat kuumia ja talvet kylmiä, aroilla oli mustaa multaa.
Vaikka oli sota, kyläläisten ja karkotettujen ei tarvinnut nähdä nälkää.
"Äiti sanoi aina, että laita keppi maahan, ja se alkaa kasvaa." Maassa kasvoi vehnää, tattaria ja auringonkukkia, mutta myös luumuja ja vesimeloneita.
Äiti teki auringonkukkaöljyllä siveltyjä eväsleipiä kouluun. Siellä pärjäsi, kun muisti väistää muita.
Kun postinkantaja neuvoi Vainikia taivuttamaan venäjän verbin oikein, ohikulkija tokaisi, että "olemme kurittaneet tšuhnoja Karjalan kannaksella, ja nyt opetetaan vielä venäjääkin".
Pulkkamäessä kaverit alkoivat törmäyksen jälkeen hakata ja haukkua fasistiksi.
Viisivuotiaana Vainik menetti isänsä sähköiskuun tehtaalla. Vuonna 1952 äiti sai luvan muuttaa lapsineen Petroskoihin. Vainik otti sukulaismiehestä mallia ja opiskeli hammasteknikoksi ja -lääkäriksi.
"Kuuntelin usein radiosta BBC:tä ja Amerikan ääntä. Vuonna 1990 Yle uutisoi, että inkerinsuomalaiset saavat muuttaa Suomeen."
Vainik yritti soittaa suurlähetystöön, mutta puhelu katkesi joka kerta. Kun hän oli soittanut suurlähetystöjen puheluita valvovaan laitokseen, asia eteni. Päivässä koko perhe sai passit ja oleskeluluvat.
"Tunnetta silloin ei pysty sanoin kuvaamaan."
Perhe muutti Kempeleeseen ja Vainik pääsi vähitellen hammasteknikoksi yliopistolle.
Talitiainen touhuaa ikkunan takana ja koululaiset juoksevat mäntyjen seassa.
Sisällä Vainik istuu läppärin ääressä, "seuraa politiikkaa ja kaivaa vanhoja asioita". Hän myös tulosti netistä kansiot täyteen mielenkiintoisia juttuja, kunnes tulostin meni rikki.
Vainik seuraa etenkin venäjänkielistä BBC:tä, jonka lähetyksiin hän myös soittaa, Venäjän nykytilanteesta tai vainoista.
Venäjällä hän on käynyt kaksi kertaa lähtönsä jälkeen. Pitkiin aikoihin ei ole tullut painajaisia, että hän putoaa leirin sillalta veteen.
Tai sitä, että hän odottaa Petroskoi KGB:n toimiston ulkopuolella, mutta alkaa liukua sisään taloon, jonka sisällä on pimeää ja pieniä mustia kuulia.
Artikkelin lähde Kaleva