Artikkelin lähde Kaleva
Pia Kaitasuo Kaleva
Utajärvi Uusitalon pihapiiriä Utajärven Juorkunassa rajaa pitkääkin pidempi halkopino. Ja tarkan tasainen.
Pirttiin astuttuaan matkalainen voi viedä kohmeiset kätensä uunin kylkeen. Se on lämmitetty tänäkin aamuna isännän, Reino Peltoniemen omin käsin kaatamista puista hakatuilla haloilla.
"Minä olen Oulun läänin vanhin metsuri", hän toteaa ylpeydellä. "Aloitin kun olin kuudennellatoista ja vieläkin teen metsätöitä. Ihmettelee sitä lääkäritkin."
Puoliso vahvistaa tiedon. "Ryminä kuuluu metsästä, kun Reino kaataa puita", Vieno Peltoniemi toteaa.
"Kysyin lakimieheltä, että saanko tehdä omassa metsässä vielä töitä. Lupasi tuo että sataan vuoteen asti. Niin meinaan tehdä. Pittäähän Oulun lääniin joku rekordi saada!" päivänsankari lohkaisee.
Seitsemän vuosikymmentä metsätöissä, talvet savotassa ja kesäkaudet uitossa. Se on melkoinen rupeama itsenäisen Suomen historiassa.
"Hevosajoa kesti talven läpi niin kauan kuin sääski luokalle iski."
Peltoniemen savotat kattoivat satojen kilometrien alueen: Taivalkosken Kormuajoelta, Linnanmaalle Ouluun ja itärajan pintaan Kuhmoon.
Takavuosien metsäkämppien elämä on kirkkaana muistissa, rakennusten teko, eri työvaiheet ja se vähäinen vapaa-aika, joka uurastukselta jäi.
Ainoan loven tähän metsätöiden jatkumoon teki jatkosota. Tuolloin juorkunalaisnuorukaiset koottiin pioneerikomppanian riveihin elokuussa 1941 ja "vietiin monneen suuntaan".
Peltoniemi muistelee, miten naapurinpoika sai riu’ulla istuessaan tarkka-ampujan luodin selkäänsä ja pelastui silti.
"Omin jaloin tuli korsuun ja kysyi, kuka häntä piiskalla selkään löi. Samassa tuupertui siihen ja vietiin jiiäspeelle (joukkosidontapaikka), ja neljä kuukautta oli sairaalassa. Luoti meni kurkkutorvesta läpi, ja kaveri eli silti ikämieheksi."
Ei jäänyt Peltoniemikään sodan jäljittä.
"Pyssyn luodista en haavoittunut. Sain keuhkokuumeen, joka vei lähelle kuolemaa."
"Siitä se on Reinolle paha röhina jäänyt", puoliso kommentoi.
Sodan jälkeen Reino solmi liiton oman kylän tytön, Vienon, kanssa. "Vuoden -46 helluntain väliyönä tanssittiin häitä. Oulusta asti oli soittajakin."
Yhdessä hankittiin Kivijärven rannalta tila, jonka pellot raivattiin käsin. "Kuokalla ja lapiolla kymmenen hehtaaria. Melkoista kivikkoa tämä oli."
Isännän ollessa vieraan leivissä, emäntä kantoi vastuun lapsista ja karjasta.
"Vieno on tehnyt hienon työn, vaikka vaikeaa on ollut: vesikin piti ennen tehdä lumesta", Peltoniemi kiittelee elämäntoveriaan.
Maailman muutos on ollut kova. Naapurikylään Särkijärvelle syntynyt Reino muutti äiteineen seitsenvuotiaana Juorkunaan.
"Jalakapolokua tultiin, ei ollut tietä, vain kaksi puuta rinnan."
Hän muistelee, miten tuohon aikaan kylässä oli sellaiset parisataa savua ja parhaimmillaan kauppojakin viisi.
Nyt on lähdettävä kirkonkylälle asti, oli asia mikä hyvänsä, ja se ei käy tällä hetkellä miten vain. Ajokortti otettiin pois äskettäin ja se korpeaa veteraania kovin.
Ikä ei Peltoniemeä tunnu hidastavan. "Se ei oo mies vanaha, vaan lakki vanaha."
Artikkelin lähde Kaleva