Kotikutosten Oulu-laulu saa hyvälle mielelle

Niina Koskela Kaleva
Oulu Kahden kaupunginteatterin näyttelijän ja yhden muusikon muodostama Kotikutoset-bändi singahti monen oululaisen tietoisuuteen, kun marraskuun lopussa Youtubessa julkaistu Oulu-laulu levisi nopeasti sosiaalisessa mediassa. Keskiviikkona videon katsojia oli kertynyt jo yli 10 000.
Videossa muun muassa pyöräillään Merikosken silloilla ja heilutaan kaupunginteatterin katolla pussikaljojen kanssa.
Yhtyeen jäsen Tuula Väänänen kiljahtaa riemusta, kun kuulee, että kymmenentuhannen katsojan raja on mennyt rikki.
"Ihmeellistä, miten se on löydetty!"
"On tämä kyllä todella yllättävää ja hauskaa", laulun sanoituksesta ja sävellyksestä vastannut Henna Linko kertoo.
Kotikutoset-bändi on perustettu vuonna 2007 harrastusmielessä. Marssijärjestys menee niin, että Linko säveltää laulut ja kaikki kirjoittavat lyriikoita.
"Tämä oli minulle ihan uusi juttu. En ollut koskaan tehnyt yhtään biisiä. Yhtyeen nimi kuitenkin vapautti: ei tarvinnut olla pro, vaan se antoi meille vapauden puuhastella. Säveltäminen on aika juhlava nimitys. Tämä on enemmänkin biisinikkarointia", muusikkona kaupunginteatterilla työskentelevä Linko selvittää.
Oulu-laulusta tehtiin hänen mukaansa tarkoituksella "vähän kökkö ja lastenlaulumainen".
"Idea siihen lähti pienistä arkisista ja hassuista huomioista. Olen Helsingistä kotoisin, mutta mieheni on Hönttämäestä ja pitää hevimusiikista", Linko paljastaa.
Kotikutoset on esittänyt kappaleen kerran aikaisemmin Rauhalassa. Yhtyeen esityksissä on aina mukana videomateriaalia, teatterimaisuutta ja arvontaa.
"Me emme vain seiso ja laula. Iltamat on oikeastaan hyvä sana kuvaamaan esityksiämme", kolmas bändin jäsen Merja Pietilä kertoo.
"Meillä on yhteensä viisitoista laulua. Aihepiirit ovat laidasta laitaan. On rakkauslauluja, äidin turhautuneisuudesta kertovia lauluja ja niin edelleen. Paljon on kiinni siitä, millainen elämänvaihe meillä on menossa. Minä käsittelen vanhanpiian asioita", Väänänen vitsailee.
Oulu-laulusta tehtiin yhtyeen ensimmäinen musiikkivideo. Kappale on mukana Oulu Folk ry:n Oulu Folk 2012 cd:llä ja dvd:llä. Kolmikko on tyytyväinen lopputulokseen.
"Mietimme, että mitenköhän videon ohjannut Ville Pohjonen ymmärtää meidän suunnitteleman käsikirjoituksen, mutta hän ymmärsi sen nerokkaasti", Pietilä iloitsee.
Yhtye on viisivuotisen taipaleensa aikana viettänyt hiljaiseloa säännöllisin väliajoin, kun Linko ja Pietilä ovat saaneet vuorotellen lapsia.
"Videon menestyksestä on saanut nyt uutta potkua. Meillä on paljon suunnitelmia keväälle, mutta mitään ei olla lyöty lukkooon", Pietilä kertoo.
"Tarkoitus olisi järjestää useampi esitys", Väänänen vihjaa.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva