Artikkelin lähde Kaleva
Pia Kaitasuo Kaleva
Oulu Marraskuun 2. päivänä 1962 koettiin Oulun Bio Kiistolassa historiallinen hetki: jatkosodan aikainen Oulu lävähti Pojat-elokuvan kautta valkokankaalle.
Tuo puolen vuosisadan takainen raina on edelleen se, joka saa kunnian kantaa jonkinlaista Oulu-elokuvan titteliä.
Kun Mikko Niskasen elokuvaa ryhdyttiin alkuvuodesta 1962 Oulussa filmaamaan, yksi ahkerimmista tapahtuman seuraajista oli kolmikymppinen autoilija Urho Koskipaasi. Hänelle teos oli hyvin läheinen, onhan hän Paavo Rintalan romaanin poikajoukon Urkki.
Jos ei ollut ennättänyt katselemaan kuvauspaikalle, Koskipaasi kävi illalla elokuvateatteri Hovissa Isollakadulla, nykyisen ravintola Annan ja Albertin kohdalla, katsomassa päivän otokset.
"Yksi kuorma-autoistani näkyy elokuvassa", Koskipaasi kertoo, mutta myöntää sitten olleensa itsekin mukana.
"Niskanen pyysi loppukohtaukseen mukaan. Seison siinä aseman kulmalla suomalaissotilaan tamineissa."
Hän sai siis seurata aitiopaikalta, kun Jaken roolissa ollut Vesa-Matti Loiri, tuolloin pelkkä Matti, juoksi lohduttomana junan perässä suoraan suomalaisten sydämiin.
"Kyllä se kohtaus oli sille pojalle kova paikka monella tapaa."
Koskipaasi toimi myös jonkinlaisena kummisetänä helsinkiläispojille, jotka oli valittu päärooleihin. Hän muun muassa ajelutti näitä aina Haaparantaan saakka.
"Annoin niiden vielä ajaakin. En kyllä tiennyt, oliko kaikilla korttia", hän nauraa.
"Minua elokuvassa esitti Söderströmin Markku, josta tuli ammattinäyttelijä. Ja hyvin esittikin. Minä tunnistan siinä kyllä poikavuosien itseni."
Koskipaasi on nähnyt Söderströmin Kuopion kaupunginteatterin lavalla useaan otteeseen.
Niskanen laati elokuvakäsikirjoituksen diplomityönään Moskovan elokuvakoulussa. Hän otti joitakin vapauksia tarinankuljetuksen suhteen. Kuvauspaikat sanelivat osansa myös.
Esimerkiksi kesällä 1962 kuvatussa kohtauksessa Oulua tuntevat huomaavat, miten Raksilan poikien reitti pohjoiselle alikäytävälle kulki Intiön hautausmaan kautta.
"Jotka tunsivat paikat, nauraa hörähtelivät ensi-illassa", Koskipaasi muistaa.
Raksilan poikien piti toki puhua mahdollisimman aidosti.
"Rissasen Heikki, joka oli yksi meistä oululaisista Tuiran poikia esittäneistä, sai hommakseen kääntää repliikit Oulun murteelle. Kova homma oli helsinkiläispojilla niitä tankatessa", kertoo Jorma Valtanen, toinen Tuiran poika.
"Äitini bongasi Kalevassa pikkuilmoituksen ’otetaan nuoria poikia elokuvan joukkokuvauksiin’ ja hoksautti minulle, elokuvista kiinnostuneelle. Kiitos tästä kokemuksesta kuuluu siis täysin hänelle."
Valtanen oli tuolloin 15-vuotias ja toimi elokuvateatteri Rion mainospoikana - huolehti siis uusien elokuvien ilmoitukset vitriineihin. "Palkaksi sain katsoa kaikki leffat, ja se riitti. Myöhemmin olin Riossa myös portsarina."
Valintatilaisuuteen Lyseon pihalle saapui runsaasti poikia. "Niskanen siinä kulki ja katseli."
Ohjaaja työskenteli nuorten kanssa varmoin ottein, Valtanen kertoo. "Hän oli hyvä persoona ja sai jännityksen pois."
Kuvaukset tehtiin koulupäivien aikaan, mutta Heinätorin koulussa ei paheksuttu poissaoloa. "Opettajat olivat hyvillään, kun heidän oppilaansa oli mukana elokuvassa."
Oululaispojat olivat paikalla silloinkin, kun omia kohtauksia ei ollut. Näin Niskanen oli kehottanut.
Elokuva kiinnosti Valtasta niin, että hän haaveili tovin jalansijasta alalle. Ihan niin ei käynyt, vaan Valtasen elämäntyö kului still-kuvien parissa. Oma valokuvausliike hänellä oli parikymmentä vuotta.
Paavo Rintalan teoksen viiden pojan esikuvat asuivat kolmen kadun varrella: Vainionkadulla (nykyinen Teuvo Pakkalan katu), Karjakadulla ja Puutarhakadulla.
"Pate muutti Karjakatu 24:een äidin, mummon ja enon kanssa välirauhan aikaan, arka kaveri. Aallon Eeli tuli siihen vastapäätä. Uudet pojat oli heti porukan mukana", Koskipaasi muistelee.
"Minä olin meistä eniten Paten kanssa. Immu ja Jake sitten. Mihinkään ei lähetty, ettei käyty kysymässä, että lähekkönää."
Romaanihenkilöiksi kolmen kadun kaverit eivät kuitenkaan arvanneet päätyvänsä.
"Minut ja Immun (Ilmari Kärkkäinen) tunnistaa heti", Koskipaasi sanoo. "Meidän Anna-Liisa-mummokin on kirjassa ihan oma itsensä ja hän aivan nautti saamastaan huomiosta."
Toiset pahoittivat mielensä. "Liian totta", toteaa Koskipaasi syystä.
"Itsellenikin tuli ahdas olo. Rintala kirjoitti joistakin asioista niin hävittömiä. Olisi hän voinut kirjoittaa siten, ettei olisi loukannut joitakin."
Tällä Koskipaasi tarkoittaa Jake-romaanihenkilön äidin kuvaamista. "Aidon Jaken äiti oli valtavan mukava ihminen."
Pate oli kateellinen Jakelle, Koskipaasi arvelee. "Jaken perheellä oli varallisuutta ja Jakella oli esimerkiksi nuorisopyörä siinä kun me muut painuimme kesäpäivisin Orikkarriin kävellen".
Jake ei ole halunnut olla kirjan kanssa missään tekemisissä, ja perhe harkitsikin aikanaan oikeusjutun nostamista.
"En ole koskaan kertonut Jaken henkilöllisyyttä kenellekään. Tämä henkilö on mun kaveri. Edelleen."
Artikkelin lähde Kaleva