Artikkelin lähde Kaleva
Satu Räsänen
Jokainen takanlämmittäjä ja halonhakkaaja tietää, että puut kasvattavat vuosirenkaita eli lustoja. Havupuilla vuosilustot ovat selvempiä ja helpommin tutkittavissa kuin lehtipuilla.
Elävään puuhun syntyy joka vuosi uusi vuosilusto, jonka paksuuden määrää ilmasto.
Suotuisana kesänä lusto kasvaa paksuutta huomattavasti enemmän kuin kylmänä kasvukautena. Tietyllä alueella on puissa samanlaiset kasvunvaihtelut, ja kun tämä alueellinen ja ajallinen vaihtelu tunnetaan, voidaan puulustojen perusteella ajoittaa rakennuksen tai puuesineen ikä.
Oulun Pikisaaressa kävelysillan päässä pitää vartiota suuri punainen hirsitalo, Sokeri-Jussina tunnettu rakennus. Sen tiedetään seisseen paikallaan 1800-luvun puolivälistä lähtien ja toimineen alun perin laivanveistämön konepajarakennuksena.
Perimätiedon mukaan rakennuksen puutavara on kuitenkin paljon vanhempaa, ja tarina kertoo, että rakennuksen hirret on uitettu näille sijoilleen Iijoelta päin.
Kymmenen vuotta sitten lämpö ja vilske palasivat pitkään kylmillään olleeseen hirsirakennukseen, kun Sinikka Louhelainen perusti siihen ravintolan, Sokeri-Jussin Kievarin.
Ravintoloitsija tuntee rakennuksen historian niin pitkälle kuin sitä on dokumentoitu. Tänä syksynä Louhelainen toteutti pitkään kyteneen haaveen rakennuksen hirsien ajoittamisesta.
"Ravintola täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta, joten nyt oli hyvä aika teettää lustoajoitus," Louhelainen kertoo.
Museovirastosta Louhelaista kehotettiin ottamaan yhteyttä Itä-Suomen yliopiston dendrokronologian laboratorioon. Laitoksen johtaja Pentti Zetterberg tuli lustokairoineen paikalle ja otti vanhimmaksi rakennuksen osaksi epäillystä yläkerran kabinetista viisi lustonäytettä.
Lustokaira on ontto pora, jolla puusta saadaan kairattua muutaman millimetrin läpimittainen lieriömäinen näyte.
"Kairatessa on tärkeää, että näyte otetaan kohtisuoraan puun sydäntä kohti", Zetterberg sanoo. "Lustojen paksuudet mitataan laboratoriossa mikroskoopilla sadasosamillimetrin tarkkuudella, ja tuloksia verrataan olemassa oleviin lustosarjoihin, eli lustot ristiinajoitetaan."
Ajoitustulosten valmistuttua Zetterbergkin hätkähti, sillä Sokeri-Jussin hirsien iäksi paljastui komeat 400 vuotta.
"Kaikki viisi näytettä ovat puista, jotka ovat kasvaneet 1500-luvun alkuvuosikymmenistä 1630-luvulle. Kaatoajankohta on 1630-luvun puolivälin paikkeilla, todennäköisesti talvikausi 1635-1636", Zetterberg vahvistaa.
Miten tämä tieto vaikuttaa Oulun historiaan? Arkeologi Marika Hyttinen on osallistunut useisiin viime vuosina tehtyihin arkeologisiin tutkimuksiin Oulun keskustassa ja sen liepeillä.
"Torikatu 10:n tontin perustusvaiheessa löytyi hirsirakennelmia, jotka ajoitettiin 1600-luvulle. Nämä rakennelmat on purettu uudisrakennuksen tieltä.
Sokeri-Jussin kabinetin hirret ovat Oulun vanhimpia pystyssä olevasta rakennuksesta ajoitettuja hirsiä", Hyttinen kiteyttää.
Sinikka Louhelainen sivelee ravintolansa karheaa, ajan ja sään kuvioimaa hirsiseinää.
"Nämä ovat kuulemma olleet jossain vaiheessa ulkoseinänä, kun ovat niin sään pieksämiä", Louhelainen miettii. "Millainen lienee ollut näiden hirsien matka tänne kievarin yläkertaan?"
Näin se ehkä meni: Jossain päin Iijoen seutua kasvoi 1630-luvulla vahva hongisto, joka oli itänyt satakunta vuotta aiemmin.
Männyt olivat kasvaneet kovissa olosuhteissa, sillä tuona aikana ilmasto oli nykyistä paljon ankarampi. Vallitsi pieni jääkausi, kovien pakkasten ja hallakesien ajanjakso, joka kesti 1500-luvun alusta 1800-luvun puoliväliin.
Keskilämpötilat olivat muutaman asteen kylmempiä kuin 1900-luvulla, ja siksi honkien syyt olivat tiukkoja ja puuaines lujaa.
Tuli mies, kaatoi männyt ja kuljetti ne kylille. Puut veistettiin hirsiksi, salvottiin ja rakennettiin taloksi, aitaksi tai muuksi suojaksi.
Rakennus seisoi sijoillaan parisataa vuotta. Päivä poltti, tuuli hioi ja sade pieksi hirsiseiniä.
Vuonna 1854 englantilaiset tuhosivat Pikisaaren rakennukset. Oulussa oli huutava pula puutavarasta.
Iijoen suistomailla seisovan rakennuksen hirsiin tehtiin pilkat eli siirtomerkinnät, rakennus purettiin ja hirret uitettiin Ouluun. Näin ne päätyivät osaksi Sokeri-Jussina tunnettua rakennusta.
Artikkelin lähde Kaleva