Artikkelin lähde Kaleva
Päivi Alasuutari teksti
jukka leinonen kuvat
Hanna Sarkkinen ei ole tänään tyytyväinen itseensä, koska hän on nukkunut pitkään. Hän pitää nukkumisesta, ja pitkään nukkuminen on houkutus, johon hän helposti lankeaa. Paljon unta, se kuuluu myös joulunviettosuunnitelmiin Levillä, mökkeilyn ja laskettelemisen lomassa.
Ollakseen 24-vuotiaana jo kokenut kunnallispoliitikko Hanna Sarkkinen näyttää ja kuulostaa hämäränä myöhäissyksyn arkipäivänä ikäiseltään nuorelta naiselta.
Riittämättömyyden tunne on tuttu seuralainen. Erityisesti häntä harmittaa se, että opinnot eivät etene mallikkaasti.
Gradu on aivan alkutekijöissään, ja hänen pitäisi olla jo valmis, jos virallista tavoiteaikaa pitää mittapuuna. Mutta kun tavallisiin arkipäiviin kuuluu monesti useampikin kokous, asioiden valmistelua ja monenmoista puuhastelua, on vaikea irrottaa riittävän pitkää yhtenäistä aikaa syventyä gradun vaatimaan prosessiin.
"Minulla on identiteettiongelma, kun olen tottunut aina suorittamaan kaiken tosi säntillisesti", hän sanoo, mutta toinen puoli hänestä osaa asettaa omat tunteet mittasuhteisiinsa. Tavallinen ongelma hänen kaltaisilleen, jotka ovat tottuneet olemaan kympin tyttöjä koulussa.
"Kun ei pystykään olemaan kympin aikuinen, tulee kriisi", hän naurahtaa.
Sarkkisen vaaleat rastat on nostettu ponkkarille, hän on pukeutunut farkkuihin ja harmaaseen villaneuleeseen, lapasiin ja nahkatakkiin. Kaulaa lämmittää perinteinen venäläishuivi. Reppu pitää sisällään kokouspapereita ja norjalaisen Knausgårdin Taisteluni I -romaanin, jota Sarkkinen on palauttamassa kirjastoon.
Hän kertoo innostuneena erikoisesta, Norjassa valtavan kohun aiheuttaneesta kirjasarjasta, jossa kirjailija mitään salaamatta ja peittelemättä kertoo elämästään, oikeita nimiä myöten.
Käveleskelemme Sarkkisen kotikulmilla Vaaran kaupunginosassa, jossa hän on asunut yhdessä poikaystävänsä kanssa viime helmikuusta alkaen. Sijainti on kätevä, sillä usein hänellä on asiaa aivan kulman takana sijaitsevalle Oulun Järjestötalolle, jossa pidetään joskus muun muassa valtuustoryhmän kokoukset. Kaupungintalollekin on lyhyt matka.
Arvokas, vuonna 1913 valmistunut rakennus on tullut vuosien varrella muutenkin tutuksi, sillä Sarkkinen työskenteli aikaisemmin osa-aikaisena piirisihteerinä Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuorissa.
Sarkkinen esittelee innostuneena ikkunan takaa Kulttuuribingoa, jo puolitoista vuotta Järjestötalon katutasossa toiminutta Kulttuuribingoa, jo puolitoista vuotta Järjestötalon katutasossa toiminutta vapaata kulttuurikeskusta, jossa järjestetään taidenäyttelyitä ja bänditapahtumia. Siellä monet bändit myös harjoittelevat ja nuoret taiteilijat tekevät taidettaan.
Hanna Sarkkinen arvostaa nuorisotiloja. Hän muistaa, miten tärkeä paikka nuokkari ja sen nuoriso-ohjaajat olivat hänelle itselleen yläasteikäisenä.
Hän kasvoi Oulunsalossa perheessä, jossa äiti työskenteli myyjänä ja isä muun muassa asentajana. Vanhemmat erosivat hänen ollessaan pieni. Hannalla on pari vuotta vanhempi isoveli ja kahdeksan vuotta nuorempi pikkuveli, jolla on eri isä.
"Isä asui kuitenkin lähellä, ja olimme paljon tekemisissä keskenämme. Ja olemme vieläkin", Sarkkinen kertoo.
Kotikulmien lisäksi tärkeä paikka oli Muhoksen mummola, jonka navettatöissä Hanna viihtyi lapsena mainiosti.
Koululaisena hän ahmi dokumentteja ja oli kiinnostunut historiasta, luonnosta, yhteiskunnasta, filosofiasta ja uskonnosta. Musiikin kuuntelu oli tärkeä harrastus. Punk ja rock puhuttelivat.
Hallituskadun ja Mäkelininkadun nurkalla on elokuvavuokraamo, jossa Sarkkinen asioi säännöllisesti. Pakenemme ankeaa säätä ja massiivista kallioparkkityömaata kahvilan suojiin.
Hän tilaa teetä ja palan luumuista juustokakkua: maukas mutta ei liian makea jälkiruoka vasta nautitulle salaattilounaalle.
Yksi asia johti toiseen, on Hanna Sarkkisen näkemys siitä, kuinka hän päätyi mukaan politiikkaan. Sysäyksen lähteä mukaan Vasemmistonuorten toimintaan hän sai Qstockista, jossa kierteli yhdistyksen jäsenhankkija. Poliittinen tavoiteohjelma teki vaikutuksen, ja Sarkkinen liittyi jäseneksi.
Politiikasta hän kiinnostui lukiolaisena oivallettuaan, miten sillä voi vaikuttaa yhteiskuntaan ja sen rakenteisiin.
Hän mietti usein myös sitä, miten onnellisessa asemassa hän hyvinvointivaltion kansalaisena on.
"Jos olisin syntynyt samanlaiseen yhteiskunnalliseen asemaan jossain muualla, niin en olisi päässyt käymään kouluja."
Eikä sekään onnistu monessa paikassa maailmassa, että parikymppinen nuori nainen pystyy menestymään politiikassa edes paikallisella tasolla, ilman rahaa.
"Meillä voi päästä eduskuntaan asti hyvin pienelläkin budjetilla. Se on hienoa."
Sarkkinen liittyi Vasemmistoliittoon vähän ennen vuoden 2008 kunnallisvaaleja. Vasemmistonuorten aktiivi oli pantu puolueessakin merkille ja häntä pyydettiin ehdokkaaksi.
Hän sai silloin 125 ääntä ja pääsi toiseksi varavaltuutetuksi. Kun yksi Vasemmistoliiton valtuutetuista kuoli, hän pääsi ensimmäiseksi varavaltuutetuksi.
Eduskuntavaaleissa Sarkkinen sai jo 3 200 ääntä, ja syksyn kunnallisvaaleissa hän oli Oulun ääniharava 1 310 äänellään.
Jos suosio jatkuu samaan malliin, kansanedustajaksi pääseminen ei ole kaukaa haettu ajatus. Sen hän tietää itsekin. Eduskunnassa istuu jo nyt paljon vähemmän ääniä saaneita.
Silti hän on vieläkin hämmentynyt menestyksestään ja ennen kaikkea siitä, että yhä useampi ihminen tuntee hänet, vaikka hän ei tunne heitä. Niin tyyneltä ja rohkealta kuin Sarkkinen ulospäin vaikuttaakin, hän sanoo, ettei ole koskaan nauttinut esilläolosta, vaikka hyväksyykin sen osana työtä.
"Minusta on jatkuvasti täysin päätöntä ja outoa nähdä oma naama lehdessä ja kuulla, että minua siteerataan jossain. Tulee sellainen olo, että mitä hittoa täällä tapahtuu."
Menestykseen täytyy olla syynsä. Itse hän etsii selitystä sekä edustamistaan asioista ja arvoista että omasta toiminnastaan.
"Olen yrittänyt tosissani vaikuttaa päätöksiin, ja sitten olen kertonut ihmisille, miksi olen sitä mieltä mitä olen. Olen kirjoittanut aktiivisesti blogia ja mielipidekirjoituksia.
Joka sanoo, että yhteisten asioiden hoitaminen kokouksissa istumalla on hohdokasta, ei ole kokouksissa istunutkaan.
Sarkkinen myöntää, että hän oli aluksi yllättynyt ja pettynytkin siitä, miten hitaasti asiat etenevät. Peruskuvio kunnallisessa päätöksenteossa kuitenkin on, että asiat tulevat käsittelyyn virkamiesvalmistelun kautta, ja useimmat asiat myös päätetään esitysten mukaan.
"Siellä tulee helposti sellainen tunne, ettei asioihin voikaan vaikuttaa, vaikka istuu päättämässä niistä", hän muistelee ensivaikutelmiaan.
Pitkäjänteisyys ja ahkeruus pelasti hänet turhautumiselta. Kun tekee paljon töitä ja perehtyy asioihin kunnolla, on myös paremmat mahdollisuudet vaikuttaa asioihin.
"Elämässä kaikki ei aina ole niin hauskaa. Pitää vain mielessä ne omat tavoitteet ja ihanteet, niin kyllä sitä jaksaa."
Keskeisimmiksi arvoikseen Sarkkinen nostaa ihmisten yhdenvertaisuuden ja ympäristöarvot.
"Kaikilta kykyjensä mukaan ja kaikille tarpeidensa mukaan on hieno ideaali, vaikka sitä nykyään kliseenä ja vanhentuneena pidetäänkin."
Ekologisissa kysymyksissä hänen ohjenuoransa on jättää maailma sellaiseen tilaan, että tulevat sukupolvetkin pystyvät maapallolla elämään.
Hänen omassa elämässään ihanteet näkyvät niin, että tavarat eivät ole hänelle tärkeitä. Ennen kaikkea hän pitää arvossa koulutusmahdollisuuksia ja hyvää julkista terveydenhuoltoa.
Mitä Suomeen tulee, Sarkkisesta tuntuu usein siltä, että hänen arvostamistaan asioista käydään jatkuvaa puolustustaistelua.
"Varmaan se osittain lähtee rahoitusongelmista, kuten väestön ikääntymisestä ja työllisyysongelmista, mutta kysymys on myös ideologisista lähtökohdista. Ei uskota hyvinvointiyhteiskuntaan, vaan että markkinaliberalismilla voidaan ratkaista yhteiskunnan ongelmat, mihin minä en usko."
Sarkkinen on surullinen siitä, että monet nuoret ihmiset, hän itse mukaan lukien, näkevät tulevaisuuden synkempänä kuin tämän päivän.
"Pelkäämme ekokatastrofia ja sitä, että yhteiskunta muuttuu sellaiseksi, jossa vain vain vahvimmat pärjäävät."
Synkkänä hetkenä hän kuitenkin muistuttaa itseään siitä, että ihmiskunta on menneisyydessäkin sopeutunut valtaviin mullistuksiin. Suomen mittakaavassa elämä on monella mittarilla helpompaa ja parempaa mitä se oli vielä 50 vuotta sitten.
Katsotaan vielä tulevaisuuteen. Millainen on Hanna Sarkkinen 35-vuotiaana?
Ensimmäiseksi hän toivoo muuttaneensa mieltään monessa asiassa, koska "on naurettava ajatus, että olisi aina oikeassa eikä ikinä muuttaisi mistään mielipiteitään".
Toisaalta hän toivoo säilyttäneensä arvomaailmansa.
"Etten olisi porvarillistunut ja tullut kyyniseksi keski-ikäiseksi, jota kiinnostaa vaan materian kerryttäminen itsellensä. Ja haluaisin reaalipolitiikan ohella säilyttää kykyni nähdä mahdollisuuksia isoihinkin yhteiskunnallisiin muutoksiin."
Artikkelin lähde Kaleva