Hienoa! Yliopiston väki näyttää olevan ajan tasalla siitä, miten hieno jousiorkesteri heillä on. Syyskauden työn tuloksia kelpasi esitellä lähes täydessä Saalastinsalissa. Vivaldin myötä talven keskelle tuli ei pelkästään kesä, vaan myös kevät ja syksy.
Näytteillä oli oikeastaan kapellimestari
Kvaliteetteja irtoaa jopa sointivärien käytössä: kesämyrskyn jyrinät ja talvi-konserton kalisevat hampaat tulivat havainnollisesti tulkituksi. Voi vain ihmetellä, miten taitavia muusikoita nyky-Suomessa riittää ammattiopintojen ulkopuolellakin.
Häiritsevänä piirteinä akateemisella soittajistolla on tietty pedanttisuus ja ulkoa opitun leima. Hitaasti hyvä tulee -periaatteella hiotuissa suorituksissa ei spontaanisuus juuri pääse kukkimaan. Helmasyntinä olivat kipittävät tempot ja juoksutukset.
Muissa suhteissa soitto oli epätasaisempaa. Fraseeraus ja dynamiikka jäivät vaille omakohtaisia oivalluksia, ja rytminkäsittely oli väliin kiireistä ja perustelematonta.
Sointi terävöityi nopeissa paikoissa, mutta hehkui sitäkin enemmän laulavammissa jaksoissa. Talvi-konserton tuiki tutussa largossa, jossa lämmitellään tuvassa myrskyn viuhuessa ulkona, Tuovisen viulu vuodatti silkkaa hunajaa kuuman teen joukkoon.
Musiikin dramaattiset kontrastit nousivat esiin selkeästi osoittelevuuden uhallakin - mikä on harrastajaorkesterissa sinänsä hieno saavutus. Soinnin balanssikin oli varsin mainio.
Kiihdyttelynhaluista orkesteria Välimäki ei kuitenkaan kyennyt hillitsemään, minkä voisi tulkita myös positiivisesti: vikkeläsormiset soittajat kertovat kapellimestarin kyvystä innostaa heidät harjoittelemaan.
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>