Sirviö kaipaa kahvia. Sisäinen kone vaatii voiteluaineensa. Ei silti, kone näyttää pyörähtävän käyntiin ilman kahviakin. Sirviö puhuu, ajattelee ja puhuu. Kuulijan tehtäväksi jää päätellä, milloin ajattelu on puhetta ja puhe ajattelua. Vähän väliä hän sukii jukolanjussimaisia vaaleita hiuksiaan.
Petri Sirviö tunnetaan oululaisen Mieskuoro Huutajien johtajana. Huutajat puolestaan Oulun kuuluna kulttuurivientituotteena, eksoottisena pohjoisen äänenä, joka on soinut ympäri maailmaa. Nyt Sirviön tehtävänä on siirtää Huutajien menestys koko Oulun menestykseksi ja nostaa kaupunki vuoden 2011 eurooppalaiseksi kulttuuripääkaupungiksi.
Savotta on rankka. Halukkaita riittää. Kulttuuripääkaupunki koetaan niin suureksi arvostukseksi, että tittelin saamiseksi omalle kaupungille työskennellään muuallakin kuin Oulussa. Mutta vain yksi sen saa. Sirviön tehtävänä on huolehtia, että se yksi on Oulu.
Sirviö pitää kulttuuripääkaupunkitittelin saamista Oululle mahdollisena. Siihen tarvitaan omia ideoita ja ennakkoluulottomuutta. Niin ikään viisaita ajatuksia siitä, mitä Oulussa tehtäisiin, jos titteli irtoaa.
Sirviö ei silminnähden pidä siitä, että Huutajat rinnastetaan maan kuuluun espoolaiseen torvimusiikkia soittavaan Retuperän WBK:n teekkaripalokuntaorkesteriin tai että siitä puhutaan vitsinä.
"Mulla on se mielikuva, että Retuperän WBK lähti liikkeelle siitä, että oli olemassa huonosti soittavia torvisoittajia, jotka lähtivät tekemään karikatyyriä siitä. Me emme lähteneet tekemään karikatyyriä huonosti laulavasta mieskuorosta."
"Eikä Huutajat ole mikään vitsi. Vitsihän on sellainen, ettei se naurata enää toisella kertaa. Ei me niin tyhmiä olla, että oltaisiin naurettu samalle vitsille kahdeksantoista vuotta", ruskeisiin samettihousuihin, mustaan liituraitatakkiin, mustaan paitaan ja oranssinväliseen aluspaitaan sonnustautunut Sirviö tokaisee.
Kun ollaan SOK:n entisessä toimisto- ja varastorakennuksessa Oulun Kansankadulla, voidaan ihastella yhtä oululaisen kulttuurin helmeä: vuonna 1938 rakennettua ja lajissaan ainutlaatuista funkkistyylin rakennusta.
Sen nykykäyttö kuvaa taloudessa tapahtunutta muutosta. Teollisuudelta ja kaupalta tyhjäksi jääneet rakennukset elävät uutta elämää; tämäkin osuuskaupan hylkäämä talo sikiää monensorttista toimintaa. Sirviön ideoille vanha funkkistalo tarjoaa "kunniallisen lapsuuden".
Tässä kodissa voi kasvaa jälleen jotain uutta - jotain sellaista, jota yhden sortin murrosta parhaillaan elävä Oulu kaipaa kipeästi. Oulu ei tarvitse itsetyytyväistä yhteen hiileen puhaltamista. Sirviön sanoja mukaillen: jos kaikki puhaltavat yhteen hiileen, hehän pyllistävät ulospäin, eli kääntyvät sisäänpäin.
"Liikaa halutaan ajatella, että oululaisuus on joku brändi (merkkituote). Aito kaupunkilaisuus on moniarvoista. Että eri näköiset, eri uskontokuntiin kuuluvat ja eri ammattien harjoittajat voivat suhteellisen hyvin luovia kaupunkikuvassa törmäilemättä toisiinsa."
Koko ikänsä Oulussa asuneena, toppilayhtiöläisen jälkeläisenä, Sirviö huomauttaa, ettei nurkkapatrioottinen oululaisuus vastaa nykyajan kuvaa. Yhtä vähän kuin Stadin kundi helsinkiläistä. Ouluun tulee vuosittain 7 000-8 000 ihmistä, tuhat vähemmän lähtee. Nykyoululainen on läpikulkumatkalla.
Kaupunki on kokonsa puolesta sellainen, että täällä "voisivat lähteä liikkeelle erilaiset aidot kaupunkiprosessit, joissa ihmisten viisaus ja pöljyys tiivistyisivät sopivalla tavalla. Sen vuoksi ensimmäiseksi täytyy tunnistaa ympäristön kulttuuriset elementit ja toiseksi ymmärtää ne rikkaudeksi".
Oululaiseen tyyliin kuuluu tietty vähättely. Sirviö pitää miellyttävänä ja tyylikkäänä, ettei koko ajan pullistella omilla vahvuuksilla. Mutta samalla hän näkee siinä mörön: se on poissulkeva. Ei riittävästi ymmärretä, että vaikka jokin asia ei kiinnosta minua, siitä saattaisi nousta jotain mielekästä, ehkä merkittävääkin.
Epäileville tuomaille Petri Sirviö muistuttaa, että joku suomalaiskaupunki kantaa eurooppalaisen kulttuuripääkaupungin titteliä vuonna 2011. Ellei se ole Oulu, oululaiset joka tapauksessa maksavat muiden suomalaisten rinnalla osan kustannuksista.
Myönnettäköön, että hankkeen kustannusarvio on huikea: 30 miljoonaa euroa. Mitä kaikkea sillä saakaan? Sirviö pilkkoo summan kauniimmaksi: yksi kolmannes on Oulun ja lähikuntien osuus, toinen kolmannes tulee valtiolta ja kolmas kolmannes yksityiseltä sektorilta ja hankkeen omina tuloina.
"Tyypillisesti tällaisissa hankkeissa euro kolminkertaistuu", Sirviö ynnää. Plussakoriin pannaan vielä se, että kulttuuripääkaupunkia yleensä hellitään muita enemmän erilaisten EU-hankkeiden läpimenossa. Joten lopullisen laskun edessä voi olla vaikka kuinka suuri plusmerkki. Kuka tietää?
Niille, jotka surkuttelevat, että tuolla rahalla tehtäisiin ihmeitä mummojen hoidossa, Sirviö vastaa: "Mummojen hoivaaminen on kulttuuria. Sellainen kulttuuri, jossa mummot jätetään hoivaamatta, on hyvin erikoinen kulttuuri. Budjettiasioissa vastakkainasettelu on kuitenkin hirveän hankalaa. Mitä tahansa voidaan tällä tavoin panna vastakkain. Teknologian kehittämiseen satsataan edelleen kyselemättä."
"Oliko sitä kahvia?" Petri Sirviö kysyy, pyörittää päätään ja katselee ympärilleen. Onhan sitä: teräksen värisessä termoskannussa aivan hänen nenänsä edessä. Sirviö siemaisee ison motillisen. Kone saa voiteluainetta, mies pyörii tuolillaan ja jatkaa tarinointia poikamainen innostuksen pilke silmäkulmassa.
Millainen se sellainen Oulu on, sitä Sirviö nyt haravoi. Valmista mallia ei ole. Kulttuuripääkaupunki Oulun pitäisi olla itsensä näköinen, mutta silti puoleensavetävä. "Kaljateltta ei riitä tapahtuman sisällöksi. Rima on aidosti nostettava riittävän ylös."
Euroopasta löytyy houkuttelevia esimerkkejä. Kärkipäässä Skotlannin Glasgow, joka Sirviön mukaan oli aikaisemmin luotaantyöntävä, mutta nyt puoleensa vetävä. Kulttuuripääkaupunkivuosi antoi merkittävän taloudellisen potkun kaupungille.
Kulttuuripääkaupunkivuosi Helsingissä vuonna 2000 oli hukkua siihen, että tittelin jakoi yhdeksän kaupunkia ja vielä milleniumvuonna. Sirviö sanoo Helsingin poteneen jonkinlaista krapulaa vuoden päätyttyä.
Mutta hukkaan vuosi ei mennyt. Helsinkiin jäi kymmenkunta toimivaa kansainvälisen tason saavuttanutta festivaalia ja sinne syntyi iso joukko pieniä kulttuurin tuotantoyhtiöitä. "Kulttuuritapahtumiinkin tuli enemmän kävijöitä, ja ne, jotka kävivät ennestään, käyvät nyt useammin", Sirviö kertoo.
"Nyt on hetki, jolloin Oulun täytyy löytää uusia polkuja vanhojen rinnalle. Kulttuuripääkaupunki nasahtaisi hyvin tähän. Se voisi toimia moottorina kehitykselle, joka muutenkin on tarpeen."
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>