Tämä Kalle Päätalon kirjoitus on julkaistu Kalevassa 13.3.1943
Talviset päivät täällä Kannaksella kuluvat hiljaista tahtiaan. Ei kuulu mitään erikoista, vaan hiljaisuus jatkuu päivästä toiseen, ilman suurempia sodanääniä. Talvi, joka täällä on ollut hyvin lauha verrattuna tavallisiin Pohjois-Suomen talviin on jo kääntynyt kevätpuoleksi.
Vaikka pakkasista ei juuri ole voinut puhua, niin kyllä sentään lunta osasi nakata tässä pariinkin eri kertaan aivan "Porvoon mitalla", joten kyllä sentään täällä muistutetaan talven olemassaolosta.
Tällaisesta lauhkeasta talvesta aivan nauttii, sillä ovathan tuoreessa muistissa nuoruusaikain talvet, jolloin kahlailtiin tukki- tai pöllimetsissä hirmuisten pakkasten aikana.
Silloin ei osattu ajatella, että tällainenkin aika vielä kerran on koittava. Silloinkin voitiin usein olla tyytymättömiä, olihan kyllä joskus syytäkin mutta kyllä ne syyt nyt näiden sotien aikana muistuvat mieliin naurettavina, on tultu huomaamaan, mitä rauha on sotaan verrattuna.
Jos missään niin juuri täällä tulee huomaamaan mitä sota on ja on ollut. Eri puolilla näkyvät rauniot kertovat synkkää totuuttaan, vaikka nyt tällä haavaa lumi naamioikin törkeimmät hävityksen jäljet. Vaikka asiat ovatkin näin, niin siitä huolimatta näkee vielä samaa muinaisista ajoista heti perittyä sitkeyttä jolla tahdotaan saada sodan jäljet korjatuiksi.
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>