Ylitaloa risoo, ettei hänen romaaninsa kelvannut suurille. "Oulussa Pohjoinen ei enää julkaise muuta kuin Jarin piirroksia, joten jouduin lopulta turvautumaan Tampereen apuun."
"WSOY:ltä tuli hyvä palaute murteen käytöstä ja vuoropuheluista. Arvostelua sai osakseen humoristisen ja vakavan aineiston vastakohtaisuus, jota romaanissa on. Kustannustoiminta on raakaa. Ei 50-vuotiaaseen satsata. Pitää olla hieman yli kakskymppinen, hyvännäköinen, jotta häntä voidaan lypsää seuraavat 30-40 vuotta. Pääsisikö
"Tapahtumien keskiössä on oululainen ryhmä kieroon kasvaneita nuorukaisia, jotka ovat suuntautuneet uusnatsismiin. Parin maahanmuuttajiin suunnatun sabotaasiyrityksen jälkeen ja oikeiden juutalaisten puutteessa ryhmän johtaja saa omaperäisen ajatuksen, jonka mukaan Suomen juutalaisia ovatkin lestadiolaiset", kirjan takakannessa kerrotaan juonen kulusta.
Kirjassa ryhdytään suunnittelemaan Suomen rikoshistorian tuhoisinta joukkomurhaa, kun suviseuroihin kokoontuneet 80 000 ihmistä päätetään surmata kerralla. Se täytyy tässä vaiheessa paljastaa, että mielikuvituksellisen romaanin loppu on onnellinen. Suojelupoliisi ei ole siinä Helsingin käräjäoikeudessa vastaamassa tekosistaan.
"Kirja kertoo uusnatseista. Yleensä meillä suhtaudutaan oikeistolaisiin ääriliikkeisiin vähättelevästi. He voivat saada aikaan yhteiskuntarauhaa häiritseviä reaktioita kuten Hollannissa on käynyt", Ylitalo paljastaa.
"Korostan sitä, että lestadiolaiset ovat kirjassa viattomia uhreja ilman omaa syytään. Heitä ei ole tarkoitus mollata eikä pilkata. Päähenkilöiden puheet ovat suvaitsemattomia ja ennakkoluuloisia."
"Totta kai kieli on paikoin törkeää, mutta se ei ole oma kantani. Yritän vain kuvata asioita", Ylitalo puolustaa kirjan sanoja.
"Historiaa tutkineena ja toisesta maailmansodasta gradun tehneenä luin kirjaani varten myös Hitlerin kirjan Taisteluni. Se oli kuiva ja tavattoman sekava teos. Ei ihme, ettei sitä aikanaan ymmärretty lännessä, teksti on aivan järjetöntä. Sinänsä on uskomatonta, että se sai jatkosodan aikaan Uudessa Suomessa hyvät arvostelut", Ylitalo luotaa pohjaa, jolle hän on rakentanut rikosromaaninsa.
"Romaanissa suojelupoliisi on viimeaikaista myönteisemmin esillä. Kirjan kaikki nimet ovat keksittyjä. Romaani on fiktiota. Kaikki yhtäläisyydet ovat sattumia. Kyllä siinä on tietysti oululaisia nimiä", Ylitalo listaa.
"Romaanissa käydään kaupungintalolla, Oulun veripalvelussa ja rauhanyhdistyksen toimitalolla. Siinä liikutaan Oulun pohjoisissa kaupunginosissa ja Oulunsalossa. Romaanissa mainitaan Kaleva, käydään kaupungintalon infossa ja vieraillaanpa kaupunginarkistossakin ja käytetään arkiston aineistoa."
Ylitalon mukaan arkiston käyttäjillä on asialliset tarkoitusperät. Mutta sekin on tosiasia, että julkisia asiakirjoja voi hyödyntää epämääräisiin puuhiin. "Minkä sille oikeastaan mahtaa? Esimerkiksi Hymy-lehti julkaisi taannoin pääministerin asunnon pohjapiirustukset. Tuollaisissa tapauksissa tiedotusvälineiden on itse arvioitava, onko aineiston käyttö asiallista."
Eero Ylitalon mielessä romaanin idea on muhinut yli 10 vuotta. "Homma lähti käyntiin, kun hankin kotiin tietokoneen. Tätä romaania ei siis ole kirjoitettu virka-ajalla. Varsinaisesti kirjoitus alkoi 1999. Tapahtumat täsmentyivät sitten vuoteen 2001. Siinä on viittauksia Lahden dopingskandaaleihin."
Ylitalo näkee Oulussa vellovan parhaillaan oikean kirjallisuusbuumin. "Viime aikoina on tullut paljon uusia oululaisia kirjailijoita kuten
Oulun kaupunki täyttää ensi vuonna 400 vuotta kuten hyvin tiedetään. Se näkyy myös Eero Ylitalon työpaikalla kaupunginarkistossa. Arkisto on mukana arkistojen, kirjastojen ja museoiden yhteisnäyttelyssä. Huhtikuussa avataan "Kaupunki Pohjolan äärellä" -näyttely maakunta-arkistossa, kaupunginkirjastossa, yliopiston kirjastossa ja Pohjois-Pohjanmaan museossa.
"Se on Oulun historiaan liittyvä näyttely. Kesäkuussa julkaistaan historiateos Oulu varuskuntakaupunkina."
Eero Ylitalon työmaalta ei löydy kovin vanhoja oululaisia asiakirjoja, sillä kaupunki luovutti pääosan materiaalistaan maakunta-arkistoon 1930-luvulla. "Arkistossa vanhimmat rakennuspiirustukset ovat vuodelta 1857, ja kaupunginvaltuuston pöytäkirjoja löytyy vuodesta 1875. Meillä pääsee vain 150 vuoden taakse. Kaarle IX:n Oulun perustamisasiakirjat ovat Tukholmassa."
"Nykyään kaupunkinimityksellä ei ole merkitystä. Mikä kunnanvaltuusto tahansa voi julistaa kuntansa kaupungiksi, mutta ei se kunnanjohtajan palkka siitä nouse. Kunnan koko sen palkan ratkaisee."
"Mika ja Janne ylittivät Kirkkokadun ja kävelivät kivetyn pihan poikki kohti arvokasta vanhaa rakennusta. Talon koristeellinen ruskeankeltainen julkisivu jäljitteli jotain historiallista rakennustyyliä, renessanssia tai barokkia. Kaupungintalossa oli kolme kerrosta, ylimmän kerroksen lisäksi vielä kaksi matalaa tornia. Kiviportaissa oli neljätoista askelmaa, niiden ylätasanteella rinnakkain kolme suurta ovea, kussakin pitkä pystysuora ripa. Mika tarttui keskimmäisen oven ripaan ja nykäisi kevyesti. Raskas ovi avautui vain pari senttiä ja painui sitten kiinni. Mika vetäisi voimakkaammin ja sai nyt oven auki. He astuivat tuulikaapin läpi suureen eteisaulaan, joka kirkkaan ulkoilman jälkeen tuntui hämärältä. Tummat seinäpinnat ja kivilattia eivät valoisuuden tuntua lisänneet. Kun silmät olivat tottuneet hämärään, pojat huomasivat edessään kyltin, jossa oli vasemmalle osoittava nuoli ja teksti "Ilmoittaudu infoon, kiitos!"Totta se on, että kaupungintalon ovi ei kovin pikku nykäyksellä aukene.
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>