Sanaseppo Suo-Mestassa

Pakinakokoelma

Jukka Ukkola: Suo-Mesta. Kirjainten hautausmaa. 175 s. WSOY 2001.

Varmana meillä on aina ollut kielen taitureita, joihin sopii myös ylväs epiteetti humoristi. Kalevan ja Suomen Kuvalehden lukijoille tuttu Jukka Ukkola kuuluu tämänhetkiseen sarjaan. Häntä sopii kutsua poliittiseksikin humoristiksi, jos sillä tarkoitetaan Suomea tutkivaa ja sieltä innoituksensa löytävää henkilöä.

Innoituksen? Väkisin ei varmaan kunnon huumoria synny. Ukkola on sanaseppo jos kukaan, ja joskus hänenkin aikaansaannoksistaan aistii väkisin vääntämistä. Mutta onneksi vain joskus.

Luin Ukkolan kirjan samassa hengessä kuin vuosikymmeniä sitten Ollia, Arijoutsia ja Juorkunan Jussia. Toisin kuin Ukkolalla heillä oli selvä poliittinen kanta, mutta Ukkolalta sen kysyminenkin olisi tyhmää. Kun ajat ovat muuttuneet, muutoksissa on ollut myös hyvää.

Mietin minkä tarinan nostaisin ykköseksi. Tuon, tämän vai minkä? Ehkä tekstin Onnelliset, joka kertoo Tanja Karpelan ja Sauli Niinistön tarinan. Lue se itse, hyvä ihminen, en minä voi sitä ruveta tässä esittämään ilman että omat sanontani vievät Ukkolan tarinalta hohdon.

Tai kelpaisiko juttu Geeni soi ja tanssii? Kirjan takakanteen on mainosmies tai -nainen keksinyt kirjoittaa: ”Ulkomailta on tulossa riesaksemme pieniä pipanoita, geenejä. Kuten tiedettä seuraavat tietävät, geeni on tappava otus.” Teksti henkii syvää huolta ihmisestä, johon pipanat päättävät iskeytyä.

Voin myös leikkiä kustannustoimittajaa ja miettiä, mitkä väkinäisimmän tuntuiset tarinat olisi voinut jättää opuksesta pois. Tuo esimerkiksi, tai eipä sentään. Tämä ehkä; no ei sekään. Jokin kolmas? Päätä itse.

Ukkolaa lukiessani mietin, ketkä olisivat olleet ennen häntä samanhenkisiä sanaseppoja. Ehkä Lauri Viita? Hänen mielenterveytensä petti, mutta kun Ukkolan näkee, hän tuntuu kummallisen rauhalliselta.

pertti hemánus

arkisto/Tapio Maikkola

Mesta-mies. Jukka Ukkolan uusin liikkuu kirjainten hautausmaalla.

Artikkelin lähde Kaleva