Varjo toi valon pimeyteen

Julkinen taideteos

Jaakko Pernu: Päivänvarjo. Julkistettu Oulun Lyötynpuistossa 18.12.2002.

”Tässä on ranta, biitsi. Pitäähän rannalla piknikillä olla päivänvarjo.” Taiteilija Jaakko Pernu (s. 1958) kertoo innoituksensa lähteistä Lyötynpuistossa kaamoksenpimeässä iltapäivässä, liki parikymmenenasteisessa pakkasessa, Päivänvarjo -pajuveistoksen julkistamistilaisuudessa.

Joulutohinan raskas liikenne jyrää Kaupunginojan eli Laanaojan toisella puolella Saaristonkadulla. Pienten lasten ryhmä laulaa varjon alla, ettemme sulkisi ovea joulutontulta.

Yhtäkkiä Päivänvarjo onkin talven pimeyteen valoa tuova varjo. Teosta valaiseva sähkö siilaantuu kauniisti pitsimäisesti ristiinrastiin kulkevien pajurakenteiden läpi ja muodostaa sädekehiä lasten pään päälle.

Vuodenaikojen vastakohdat, taiteilijan luovuus sekä lasten joulu-usko ovat läsnä tuossa pienessä tuokiossa, jolloin Päivänvarjosta tuli virallisesti Oulun kaupungin uusin julkinen taideteos. Pimeys väistyi katsojienkin mielistä. ”Olemme arvailleet, mitkä pikkulinnut tekevät kesällä veistokseen pesiä,” kertoi eräs läsnäolijoista, jonka työpaikan ikkunoista voi seurata nyt Päivänvarjon vuodenaikoja.

Valaistu ja kevyen ilmava veistos Lyötynpuiston lumikentän keskellä onkin sitten kesän valossa ja vihreydessä paljon tummempi ja raskaampi elementti - ja ehkä joskus sananmukaisesti suoja auringolta. Syksyllä sieniaikaan teoksen kahdeksankulmainen ”hattu” varmaan pyöristyy ja varjo saa jättimäisen tatin muodon. Rautatien suunnasta katsottuna kilpimäinen pyöreys on jo nyt veistoksen hallitseva hahmo.

Oulun Laanaoja ja sen rantamat torinrantaan saakka ovat olleet ja ovat edelleenkin Oulun kaupungin erityisen huolenpidon kohteena.

Taide on osa kaupunki-ilmeen kohotusta. Seuraavana ovat vuorossa kaupungintalon ympäristön ja valaistuksen parannus, julkinen taideteos Kiikelin saareen sekä Asematunnelin kunnostus ja taiteen hankkiminen sinne.

Jaakko Pernu rakensi Päivänvarjoa puolisen vuotta. Itsenäisyyspäivän aikoihin hänet saattoi nähdä korkeilla tikkailla viimeistelemässä varjo-osan pajurakenteita. Pitkän, vankoista pajunrungoista koostetun varren jatkeena on maahan nojaava muhkea kahdeksankulmainen varjo, jonka ylimmät kulmat yltävät neljän-viiden metrin korkeuteen. Kokonaisuutta varmistavat vahvat tukirakenteet maan alla ja pajukerrosten sisällä.

Rakennustyön aikana moni ohikulkija tuli keskustelemaan ja kommentoimaan - samoin kuin viitisen vuotta sitten Pikisaaressa, jossa Pernu rakensi rannalle pajuveistoksen. Muun muassa Åströmin nahkatehtaan entinen työntekijä oli silloin tullut muistelemaan, miten pajua oli ennen vanhaan käytetty nahan parkitsemisessa.

Nyt ei enää kuulunut åströmiläisiä, mutta välillä niin hyljeksitty pakettipeltojen ojien paju elää taiteessa ja kodeissa parhaillaan renessanssiaan. Nyttemmin Kokkolassa työskentelevä Jaakko Pernu on pisimpään pajua veistostensa monipuolisena materiaalina Suomessa käyttäneitä taiteilijoita. Koteja varten paju taipuu nykyään monilla kursseilla ja ryhmissä seinäkkeiksi, alustoiksi, maljoiksi, amppeleiksi ja Porrasedustat saavat paksuja pajumattoja. Pajupillitkin palaavat.

RIITTA MÄKELÄ

Tapio Maikkola

Valoa varjosta. Pienet joulutontut ja Jaakko Pernun pajuveistos Päivänvarjo.

Artikkelin lähde Kaleva